Тексты
Вернуться к списку
| редактировать | удалить | Создать новый
| История изменений
| Статистика
| ? Помощь
Raisa Remšujeva.
Šota katkasi rauhallisen elämän
Источник:
Oma mua. № 5, 2022, с. 8
Raisa Remšujeva
Šota katkasi rauhallisen elämän
карельский: собственно карельское наречие
Новописьменный севернокарельский
ELÄMÄ SIITARINNIEMELLÄ
Miun tuatto, Siitarin Teppanan Pekka Remšujev, šynty 9. tuiskukuuta 1925 Vuokkiniemen Kannonlahešša, Livonšuun rannalla. Kylälahešta poikki oli kylän keškuš. Juuri tämän elošij an kautti Elias Lönnrot kulki Vuokkiniemeh, šiitä hiän mainiččou matkamuisselmissah. Kun šiinä oli elän Siitari, ni šitä elošij uaki šanottih Siitarin niemekši, tahi Siitariksi, eikä Kannonlahekši. Siitarin tuatto oli Ossippa.
Teppanan naini Krantin Petrin Muarie kuoli. Mieš otti akakšeh Makarien Ul’l’anan Tollonjoven Kusmasentermältä. Pereheššä oli šeiččemen laš ta. Vanhemmat lapšet oltih jo muuvval’l’a. Nikolai oli armeij ašša. Vanhin Iivana oli Uhtuošša, MTS:šša hevoismiehenä. Oksenie oli miehol’ašša kurkilaisella miehellä. Vasselei sluuši Habarovskissa, rajalla, oli ollun erähäššä taistelušša Japanin samuraij ien kera. Hiän jo tuli armeij ašta ta tukkimečäššä ruato, šielä naisen otti. Šiitä Nikolaiki oli jo armeij ašša, Karjalan Kannakšella tykistöššä.
Heijän elošij a oli oikein šuotusa. Juštih Kuittij ärven šuvirannikolla oli niemikeh, meččä šuojasi pohjois-tuulilta. Šilloin heilä oli jo äij ä peltuo, kolmatta hehtarie. Ta oikein hyvyä, šemmoista šavimullan-šekaista, mi on kaikkein parahittuan kašvajua näillä paikkehilla. Pellot oltih vesistöjen välissä, šentäh niitä hyvin harvoin konša halla pani. Hallahan ennein hyvin moničči vei koko vuuvven työt. Šait vaikka kuin ahnehešti ruatua, kaikki mäni tyhjäh yhtenä yönä. Šilloin šuorua nälkyä nähtih.
Nurmija lähellä ei ollun, vil’l’alla še piti pityä joka peltotilkku. Pientarista, pajikkojen juurešta mitä muaheinyä pikkusen lehmillä šuatih, jotta parennella ennein pojintua ta pojinnan jälkeh. Talvekši niitettih jokivaršista, meččänurmet oltih loittuona, kymmenen tai enemmän kilometrin piäššä koista. Joka perehellä oli šamat, jo ammuin juatut heinämuat. Yksi heij än nurmi oli Tollon lähellä, Stuanuniemen kohalla, toini Tollon takana, Termillä, še on Livojärven tuolla puo lella. Kaikkein šuurin nurmi oli kolmannen Polvij ärven takana, Ripujovella. Enšin on Livojärvi, šiitä on Terminjoki, šiitä kolme Polvij ärvie. Siitarista šinne tuli lähemmäkši 20 kilometrie.
Muit’ein šiinä elyä ois paššannun. Ka kun kolhosissa tienestie ei ollun, vanhemmat vel’l’et lähettih muuvvalta päin eluo eččimäh. Teppana ta Ul’l’ana liityttih kolhosih. Heilä jo oli kakši lehmyä ta lähtömä. Yksi lehmä kipeyty, še piti lopettua. Lähtömä annettih kolhosih ta yksi lehmä jäi ičellä.
Teppana kun oli šytäntautini, ei häneštä ollun kovuan ruatajua, kolhosissa hiän lukeitu, ka tukkimečissä ta uittovalmistelutöissä oli koko ajan šini, kuni ruatua jakšo. Ul’l’ana ruato kolhosissa ta šiitä viimesellä piäsi töih šairalalla, oli pyykkärinä ta ruato konša mitäki, anto lepopäivie toisilla, tahi lienöy ken šattun kipeytymäh. Kun piti šuaha rahua, šuaha vuatetta, jalaččie ta pisyö leivissä, še oli tiukka aika, 1930-vuosina.
Nikolai 14-vuotisena heitti koulun käynnin ta rupesi kolhosin töih. Ta lienöykö hänellä jo 15 vuotta täyttyn, kun tukkimeččäh läksi. Hiän oli oikein riški, leviehartehini, häntä voimanmiehekši šanottihki. Konša koulušša oli, pulpetin yheštä čorpašta noššallutti. Šentäh hänet tykistöh pantihki armeij ašša. Šielä hiän oli painonnoššošša ta monissa muissa urheiluissa. Ka nuorena kun šotah piti lähtie.
ÄKKILÄHTÖ TULI EVAKKOH
Pekka-tuattoni oli juštih Uhtuon koulušša lopettan kahekšan luokkua, šai enšimmäisen palkinnon, kun hyvin opaštu. Kotih tultuo kipeyty ta joutu šairalah. Šielä šai tietyä, jotta šota alko. Vuokkiniemeh šota tuli yöllä, heinäkuun 1. päivyä vaššen 1941 šuomelaiset tultih kyläh. Rahvahan piti lähtie evakkoh.
Nuorin lapšista Maikki oli juštih kešäliävällä. Lehmie piettih Materonmuašša. Šinne lypšämäššä käytih ala-ikäset tyttöset ta vanhat akat, ket ei enämpi töissä käyty. Illalla šouvettih Vuokkiniemeštä Materonmuah, šiih oli kilometrie nellä. Iltalypšyt lypšettih, maij ot hettieh pantih. Kämpäššä muattih yö. Huomenešlypšyt lypšettih ta šouvettih maitojen kera kotih.
Tai evakko kun alko, liävämiehet kerittih männä eikä tiij etty, jotta šuomelaiset hyökättih. Šitä kun vielä peitettih, Latvajärvi ta Kivij ärvi oli jo vallattu, a heilä ei šanottu, jotta ei mitänä paniikkie tulis. Šanottih vašta yöllä, 12 aikana, jotta voipi tulla taisteluja, šoutakkua venehillä tuonne šelän šuarih, Pirttilahen tuakši. Kuitenki oli varu, jotta šakšalaini kun hyökkyäy, nin tämä voit olla viimeni lähtö, šentäh otettih kiirehešti parempaisie vuatteita matkah. Muuta ei mitänä. Rahua ei ollun, šentäh kun heij än piti šiirtyö Siitarista pois – talvišovan jälkeh ei annettu elyä huuttoriloissa, vaikka kyläštä oli vajua kilometri. Hyö oššettih talo, šen verta rahua oli, ta juštih kerittih makšua. Oma talo myötih šairalalla halokši, šiitäki ei keritty rahoja šuaha.
Niin hyö ičeššäh Vuokkiniemeššä elettih. Pantih hynttiet veneheh ta lähettih šoutamah Pirttilahteh ta ielläh Petäjänie mie kohti. Veneh kun oli vanha ta vuotaja, še melkein levisi šiinä šelällä. Tuattoni ta Aleksi lähettih muamoh kera. Maikkie käymäh heitä ei piäššetty, šanottih, jotta lypšäjie käymäh työnnettih miehie, muka hyö yhissytäh Petäjäšelällä. Miehet lähettih šoutamah, a šuomelaiset oli keritty tulla šiihi joven rannalla ta ruvettih ampumah. Miehet kun ammunta kuultih, ni pöläššyttih ta myöššyttih jälelläh. Niin ne liä vämiehet šinne jiätih Materonmuah.
Pakolaiset piäštih šiih šuareh, minne käšettih šoutua. Tuli käšky, jotta pitäy lähtie ielläh. Ei hyö ois milläkänä lähetty, kun alaikäni tyttö jäi šinne. Šanottih, jotta kun on miehet työnnetty, ne tullah Putahičči, pikkuista myöhempäh. No ei tultukana. Maikki jäi 14-vuotisena yksinäh okkupanttien alla, heimolaisie ei ollun, ihan vierahien varah. Koko ajan Ul’l’ana-ämmö itki niin, jotta häneltä šilmät pilautu.
Ta šovan loputtuo Maikilla šanottih:
– Kaikki heimolaiseš on kuoltu: vel’l’et rintamalla kuavuttih, a muamoš ta nuoremmat vel’l’et kuoltih nälkäh Venyähellä.
Tosiehki mamma kuoli šekä Nikolai ta Vasselei šovašša kuoltih, ka toiset jiätih. Konša tuatto tuli pikkusen ajan piäštä Vuokkiniemeh, Maikki jo oli kerinnyn lähtie Šuomeh.
Vanhin Iivana oli Šuomen šovašša jo huavotettu. Hevois miehenä hiän oliki viime šovašša. Šiitä häntä vielä kerta pommitukšešša huavotettih ta kenttäšairalašša Iivana kuoli. Niin jotta kuoltih kaikki vanhemmat vel’l’et.
PLESETSKISSA RUATTIH RINTAMAN HYVÄKŠI
Enšin pakolaiset oltih Kintismän, Karunšuun ta Pil’samon meččäpunktiloilla. Toivottih, jotta šuahah ne viholliset lyyvvä jälelläh. Šiitä kun jo Kiiskieseh šuahe tultih šuomelaiset, ni heij ät evakoitih ielläh, Kemistä Arhankelin alovehen Plesetskih. Ičeššäh Plesetskin ašemalla hyö oltih koko šovan ajan.
Šielä oli šahalaitoš ta oli monta rahišahua. Ul’l’ana oli lat’t’uamašša lautoja ta korpulij a. Enšin tuattoni niise rupesi lat’t’uamah lautoja. Šiitä šuatih tietyä, jotta hiän on koulunkäynyt, ta hänet pantih lautojen vaštahottajakši. Hänen piti lukie, mitä lajie kuin monta lautua on ta missä pinošša kuin äij ä. Šiitä ne vejettih rintaman tarkotukših. Avij o-meččyä enämmäkšeh šuahuššettih lentokonehie varten. Ta kun hiän jalan vielä kerran šatatti, ei enämpi šiinä pärjännyn, oli šairaušlistalla kotvan aikua. Šairaušlistalla annettih täyši leipänormi, šiih aikah 600 grammua. Šen piällä oli 1 200 grammua ryynie, vähäsen rašvua ta 800 grammua šokerie. Hyvin ne oli niukat.
Šiitä tuatto läksi šuutariverštahalla töih. Jalka alko pareta. 1943 vuotena hiän täytti 18 vuotta, kävi armeij an komiisin, ka tietyšti armeij ah hänet ei otettu. Vuuvvet kun täytty, ni Pekka šamašša pantih šuutarivertahan johtajakši. Vaš tuunalaseh työh ei alla 18-vuotisie šovan aikanakana pantu. Šuutariverštaš ta riätäliverštaš oli yheššä, kymmenie henkie šiinä ruato. Aleksiki rupesi šiihi šamalla verštahalla šuutarin oppilahakši, loppusella šamoin oli jo muasteri, yheššä ruattih. Ul’l’ana kuoli kevyällä 1942. Vel’l’ekšillä annettih kahellah korttieri.
Konša 1944 vuotena Vuokkiniemi vapautettih, tuattoni pyrkiyty, jotta piäššä pois.
– Ei, šanottih, – kuni on šota, rautatieltä emmä ketänä piäššä, šie olet täyši-ikäni, ta vielä johtaja.
Niin jotta kuin armeij ašša piti olla. A ket oltih kolhosiloissa ta meččäpunktiloissa, ne piäštih kotih. Tuattoni ei ni 1945 vuotena piäššetty. Ka šykyšyllä loman aikana hiän kävi Vuokkiniemeh. Rautatiellä kun ruato, ni ilmani lippu oli ieš-tuaš. Venehellä šouvettih Kuittij ärven yli Vuokkiniemeh. Ta oli šielä netälin päivät.
Vašta 1946 vuotena Pekka piä si pois. Šiitäki melkein puolipakosin läksi. Työkirja jäi šinne konttorih, jälešti šai šen kopij on.
Šiitä vel’l’et Kemih tultih, šieltä mäntih Kurkeh Oksenien luo. Kirilä-vävy oli tullun armeij ašta invalidina. Heij än luona oltih moniehan päivän ta šieltä mäntih Vuokkiniemeh.