Тексты
Вернуться к списку
| редактировать | удалить | Создать новый
| История изменений
| Статистика
| ? Помощь
Valentina Libertsova.
Minun perehen kattil kiehuu
Источник:
Oma mua. № 19, 2022, с. 8
Valentina Libertsova
Minun perehen kattil kiehuu
карельский: ливвиковское наречие
Новописьменный ливвиковский
LUMITALVEN HÄLYT
Ammui ei olluh mostu talvie, kui mulloi, jo emmo ni smiettinyh, ku moine tulou: pakkaine ‒ ga ei vilu, lämmin – ga ei suluandassah. Lundu pani kylläl, ga ei liij akse – mi vai pidi muale, kazvoksile, žiivatoile, hiihtäjile, lumipihoin kabrastajile. Roinnougo vie konzutahto moine?
Tänävuon lundu pani liijakse, vikse luonnol rodih mieldy myö mennyt talvi da kaiken kezän se varustui ‒ suitti lumivarua uvvekse. Meidy, vahnembua polvie, se ei ylen äijäl varaita, myö mustammo ikkunoissah kivoksii vuottu 30 tagaperin, a lapsessu astuimmo hangie myö, gu lattiel, da sumbien kivoksien sydämeh azuimmo kodazet, elostimmo niilöis tyttilöinke, konzu väzyimmö mäis čuruandua da hiihtändiä.
Kävyin vunukkoi čuraittamah – ylen hyvin matkatah regyöt sumbua libiedy mägyččästy myö, loitos nagronke lennetäh lapset. Sanelin heile omii mennyzii iloloi da kižoi, sit vunukku kaivoi kivokseh ičele "norazen". A minun mielet kiännyttih toizeh puoleh – vahnembien jygieh elaigah. Tänävuon meijän pihua yhtelläh suomitah nuoret rinnal eläjät miehet da naizetgi nygyaigazil kebjielöil, levielöil, ylen pättävil labjoil. Eihäi moizii enne olluh, vai jygiet raudulabjat! A troppazet pidi azuo saruassah, kylyssäh, lähtielöih, kudamis otettih vetty žiivatoile, ičele syömizih, kylyh, huuhtottih sobii – buabal net kai oldih eriže da merkityt pitkil vičoil ‒ tiähtil, gu ei kavottas lumeh. Buabo gu kodiruadolois kiini oli, tiettäväine, päivän aloh niidy ruokki, pidi kunnos. A kui lienne tuatto da toizet hierulazet puututtu ruadoh pimies?
TALVEN RUADOMATKAT
Tuattua kaheksale čuasule huondestu jo viettih del’ankale meččiä kuadamah Ylä-Anuksen meččylaitoksen kantoran krinčoispäi, vie hänel sie pidi midägi lippuloinke hälistä, gu oli brigadierannu. Sit Mačarvespäi ruadajii otettih avtoubusal jo puoliseiččie huondestu. Matku ei olluh pitky – vai kuuzi kilometrii, ga ajua oli paha. Tiettäväine, sidä dorogua alalleh kabrastettih traktoral, toiči ihan avtoubusan iel.
Ga tuatal da toizil ruadajil vie pidi vuotandusijah (sidä sanottih Niemekse da ehätändykohtakse) puuttuo Lökinselläspäi hierus da järves poikki enämbi kahtu kilometrii, kus valmehekse niken ei suominuh astundukohtii. Yksisama, mustan, kivoksien keskes syvät tropat oldih uroloi da jiädy myöte, tiähtivičat kaikkiel kokotettih, ozutettih kunne polgie, gu ei upota. Ga talvil jälles tuhuloi da tuhuloin aigah onnuako pidi lujah kualua syväs lumes pimiel huondeksel, hiestyö lämmis sovis enne ruaduo. Mečäs sežo pidi kualella umbilumes. Avvutettih vikse suuret kuatančat, gu sukset, da se dorogan pohju, kudai pyzyi kaikkien kävelijöin vuoh. Selläs miehil dai naizil oldih moizet eriluaduzet dermatinsumkazet, gu vojennoit, evähienke, käzis piettih enne karasinfonarii, a sit sai ostua meččylaitoksen laukois batareifonarizet, niilöi sanottih lampočkakse.
Podsobnois ruaduo allattih sežo kaheksan aigua, ga se oli hierus, enimytteh naizet talven aloh vedeltih heboloil heiniä, halguo da konzu midägi. Sit riet levendettih da summendettih meijän talvitiet. Konzu myö livuimmo školah järves poikki, astuo jo oli äijiä hoivembi. Mama ruadoi Mačarven alguškolas opastajannu, kazvattajannu dai johtajannu. Astui yhtes Lökinsellän opastujienke poikki järves, avvutti pikkarazile kandua portfeliloi, toiči, konzu oli ylen paha sij a, pokoroičči brigadierua andua hebo rienke vediä enzikluassoin lapsii školah, kovil pakkazil käski olla kois. Suurembii potakoičči mennä suksil.
Uvvet pillat zavodittihes keviäl, konzu sangien jiän piäl ihan meij än matkuandukohtil sulettih lumet da valuttih leviet luhtat. Niken ei voinnuh toven sanuo, kui syvät net ollah da eigo jo jiägi ole sulanuh da voibi sen loukon kauti upota järveh. Pidi olla ylen tarkannu, astuo kovembii reunoi myö da vie avvuttua astuo nuorembile. Moizel varattaval aijal rodih priiččua Zoja-sizären roindupiän.
KEZOINKYLVENDY SULAKUUN VIES
Silloi ei äijäl pietty roindupäivii, eigo lapsijoukkuo da omahizii kučuttu, eigo školah lapsile jagua magiedu annettu, eigo suurii lahjoi varustettu – net kai jo tuldih jälles, meijän lapsien kazvatandan aigah. A sit sellitettih mittuzihgi uuzih sobih dai se piettih lahjannu.
Sil päiväl Zoja täytti yheksä vuottu. Händy šuoritettih uudeh valpahanvihandah pluat’t’azeh matroskoin mugah ommeltun kagluksenke, kuduan agjois oldih višivoittu pikkarazet keldazet juakkorizet, a reunan myödäh oli kaksi kaidastu valgiedu kajomkua aldozil. Moizet kajomkat oldih hiemuansuuloisgi. Meijän tuatto armies sluuži meren lendovoimis, suvaičči merimiehen ruuttii. Sit mama osti sen pluat’an Anukses olles, da vie harmuat retuuzazet da valgiet hoikat noskat.
A villazet sukkazet da koftazen niegloi Pan’a-buabo omas villas. Mugai piädykauti keričči kezäl mennyt sulakuul rodivunnuot valgiet vuonazet, kuni niilöin villu oli pehmei da hoikkaine. Sukkazis oldih vihandat da sinizet junozet, a koftazes läpettäjat valpahansinizet nybläzet.
Jalgoih annettih uvvet lyhyöt nahkukengäzet, niidy vaste zavodittih ozuttua laukois, suaha oli paha, ga kui lienne kevätkuun valličendupäiväl tuodih kluubah ei vai yhty syömisty, ga vie moizii uvvenaigazii jallaččiloigi. Niilöi ostettih enimytteh lapsile – oldih kallehettavat da ei suannuh uskuo, kestetähgo hierun savidorogois.
Piälyssovat Zojal uskaldettih muuttua oraskuul, nygöi oli vie vilu, pidi panna sangei da jygei vuattupal’to da villas nieglottu šuapku. Kasat sivottih uuzil jo kapronlentočkoil. Buabo pripivöičči, gu roindupäivyniekku tarkastas da ei revustas enzi kerras uuzii sobii.
Sit muga livuimmo školah. Vai ehtiimmö lähtie rannas astumah järvie myö, lapsien joukko tavattih podsobnoin naizet mindäh lienne tyhjien regilöinke. Kirrattih:
"Aleksandra Vlasovna, anna lapset istavutah regih, jo parembi roih luhtis läbi mennä!"
Kahteh regeh syndys kai seiččie lastu, ga myö Gen’anke, nelländen jälgikluasan opastujat jäimmö astumah opastajanke reunua myö. Kodvan hyvingi menimmö, luhtat vie oldih vähäzel jiädynyöt jälles yödy, kovattavat, matkaimmo kirkieh. Lapsil oli hyvä mieli ajua rigilöis. Zojua, gu tiijustettih on roindupäivy, istutettih kaikis pehmiembäle keskikohtale.
Ga jo konzu toizeh randassah jäi metrii kaksisadua, enzimäine hebo da regi upottih luhtuvedeh. Naizet da reunoil istujat lapset kirkieh hypättih iäres, a keskel istunuh Zojoi siltiedy čukeldih viluh vedeh.
Sit školas kai uvvet sovat pidi heittiä da panna kuivamah. Kabrastai Anna Pavlovna toi koispäi omien lapsien pättäviä kuivua da lämmiä sobua. Mama ylen äijäl varai, gu ei tartus kevätrygimine, kudai, kui sanotah, jatkuu, kuni ei lähte lumi. Ga yhtelläh, kai loppih hyvin. A tämä tapahtumu jäi mustokse perehen starinannu. Mugai sanommo: roindupäivy, konzu Zoja kylbi kezoidu sulakuun vies, jiän piäl.