Тексты

Nikolai Zaitsev. Ozatoi rakkahus. 3

подкорпус: художественные тексты

Источник:

Oma mua. № 19, 2022, с. 10

Nikolai Zaitsev

Ozatoi rakkahus. 3

карельский: ливвиковское наречие
Новописьменный ливвиковский

T ämä koputus
ukseh
sai
heijät
särähtämäh. Antonina ravieh
rubei
erillizii
nyblii
panemah
kiini
.
‒ Hyviä
yödy
, Antonina! Minul
pidäy
mennä
...
‒ Hyviä
yödy
, Niemi
! hymyillen sanoi
Antonina.
‒ Näimmökseh
huomei
illal
!
‒ Näimmökseh
!
Vie
kiirehine
huulien
kosketus
, Niemi
lähti
ukseh
.
Antonina hil’l’akkazin
lähti
školapertispäi tukat
segazin
. Veri
kogo
ehtän
jyskytti ohavuksis
, uskaldajen
rauhattomua
yödy
.
Kodih
tulo
da
muaman
čakkavo
tunnuttih
nygöi
gu
lapsellizet
, nygöi
Antoninal oli
tävvelline
oma
elos
.
Välil
joudavan
aijan
vaihtelemizekse saldatoin
paginois
kuului
muudugi kui
voinankäyndiä. Hyvän
mielen
ennustajannu keviäl
1942 oligi suuri
miäry
siirdolazii
– nuorii
naizii
da
tyttölöi. Alavozes oli
rauhažu da
yksiluaduine aigu
, konzu
pozitsionnoi frontuliinii oli
loitton
Oštan
kohtal
. Anukses
azemuvoinan aigu
oli
hil’l’aine
.
Saldatat
da
rakendusjoukot ruattih
kaikenualastu
ruaduo
– srojittih
dorogoi
, sildoi
, laukkoi
, ga
se
oli
ičessäh
kuivu
da
hengetöi
ruado
. Joudavan
aijan
viettelemizekse päittih Anuksen
kinoteatru
, ruadivon
programmat
da
grammofonplastinkat. Yksiluadužus vuadi ilonpiduo
. Sih
oldih
hyvät
ennustukset
saldatoile
. Nuorien
siirdolazien
naizien
da
tyttölöin suuri
miäry
vuadi Alavozes instinktivno luadie
peitoči
pienii
"yksittäzii
" tansiloi
vastah
sodapolitisien miärävyksii.

ČUPPUTANSIT
Mustan
Molostovkinan taloin
, kuduah
oli
sijoitunnuh
avtolaitoksen kaheksa
nuordu
saldattua
. Sen
taloin
peldonurmikol oli
rakendettu
uvvet
avtolaitoksen huoldohuonukset. Puaksuh
pyörimmös
sie
joudavannu
kaččomas
mašinan
remonturuadoloi
. Ruavon
keskes
suomelazet
brihat
piettih
paginua
brihaččuloinke
. Garažas
oli
ruadivo
da
patefon
. Ruadivos
puaksuh
kuului
pajoloi
da
muuzikkua
. Toiči
erähät
avtolaitoksen brihat
tansittih
avtogaražas
keskenäh
. Tansimine
sai
"härkäparissa" vältiä
muga
sit
. Šouferi
Tuural oli
oma
mielikačondu nämmih
tansihommih.
‒ Eihäi niken
täs
"härkäparissa" sua
ilmai
nuordu
tyttöpartn’orua andamah
erinomastu
iluo
da
ihastustu
, da
ei
ni
ole
teil
, brihat
, naizenduuhuu. Työ
oletto
kavotannuh
sen
, nagroi
ijäkäs
saldattu
Tuura da
lähti
pihale
garažaspäi
kurindupaikale.
‒ Eihäi naizenduuhu meijän
mielis
kaduo
ni
kodvazekse
, sanoi
Kyttälä tansijes
.
Šouferi
Tuura oli
keskikazvoine
järei
omah
vägeh
luottai
varmu
muamies. Hänen
syngis
ilmielöis
burhai
vägi
. Häi
oli
kyläläzien
mieles
suorusanaine saldattu
da
pagizi
naizien
keskes
avvoimielizesti. Häi
puaksuh
pagizutteli minuu
. Hänen
syngät
ilmiet
oldih
minule
varaittavat.

YHTEHMENENDÄS

Nedälin
lopul
Niemi
sanoi
Antoninale:
‒ Prosti
, Antonina, ku
ilme
on
vaibunuh
. Muite
olen
kunnos
. Svirin
rannoil
... tapahtumat
ollah
pyöritty
mieles
kogo
yön
. Paha
tusku
on
tulluh
vaivakse
. Nygöi
on
roinnuh
, kohti
sanuo
, žiäli
, ku
minun
nämmä
arvokkahat
vuvvet
ollah
mendy
tyhjäh
. Ei
sua
sidä
aigua
kiännyttiä
järilleh
. Mustan
, enne
voinua
elos
oli
parahas
ruado
- da
opastusviritykses.
‒ Ei
se
nimidä
, hengähtihes
Antonina. – Aigu
kai
parandau
.
Hyö
seizottih
huondespäiväzen nouzus
, kačellen
hil’l’astu
maguajua
Alavozen randua
.
‒ Olen
kiitolline
tämän
yön
sinun
paginhuaveiluksis. Net
ollah
kaunehet
tuliele meijän
eloksele
, sanoi
Antonina helläh
muheloittajen
.
Hos
Antonina oli
piättänyh
ičekseh
, ku
ei
nikonzu
sano
omua
rakkahuttu
enne
, kuni
ei
tule
aigu
. Onnuako
nygöi
hänen
syväimes tundui
mituslienne
pyrgimyksen vägi
da
sanat
ičepäiviedäh
purgevuttih huulilpäi
Niemen
tundoloile
vastah
.
Antonina hellästi
muheloitti
, midä
Niemi
suvaičči
.
‒ Oi
, Jumaloini! Minä
suvaičen
sinuu
, armahaine! Tulen
sinule
mučoikse
, gu
käzitysti
astuo
sinunke
rinnakkai
ei
yhten
vuvven
, a
kogo
meijän
ijän
, kai
meij än eloksen
kaunehet
vuvvet
. Meni
jo
kaksi
vuottu
, konzu
enzi
kerran
näimmö
toine
tostu
da
ainos
olemmo
yhtes
. Ga
minä
molimmos
Spuasale, gu
myö
olizimmo
ainos
yhtes
, hos
mittumat
vahingot
oldas
tuldu
edeh
, muheloitti
Antonina.
‒ Ei
nimitus
vahingo
ole
voittamatoi
, konzu
sinä
olet
minun
kel
, hengähtih
Niemi
. ‒ Minä
olen
sanonuh
sinule
, ku
sinä
olet
viizahembi minuu
, da
olen
sanonuh
sinule
sih
nähte
vagavasti. Pie
minuu
käis
, kuldaine
. Sinun
käzittäh
elos
rodieu
tundematoi
da
kylmy
.
Hyö
liikutunnuot sebäiltih
toine
tostu
, mi
oligi uskon
luba
heijän
helläle
rakkahuole
da
tulieloile vuozile
.
Antonina ei
olluh
vai
Niemen
muailman
keskikohtannu
, myös
häi
iče
oli
Niemen
kogo
muailmu
.
Niemi
kačoi
valgieh
huondestaivahah da
sanoi
, midä
duumaičči
.
‒ Terväh
voinu
lopeh
. Nenne
meijän
ies
tuliet ozavat
vuvvet
annetah
toine
toizele
lugemattoman
miärän
ozanlahjua. A
nämmä
meijän
uskollizet
vuvvet
ollah
annettu
meile
varman
ozan
taguon. Tule
minule
mučoikse
, rakas
Antonina. Myö
menemmö
kirjoih
Anuksen
sodaezikunnas, kus
tovestetah
meijän
ozavu
nainduoza. Pravoslavnoi sodapappi venčaiččou
meijät
Jeroilan Jumaldoman kirikös
, ku
sinä
tahtonet
sen
muga
luadie
tiä
Karjalas
. Kävyn
terväh
lomale
kodih
‒ Suomeh
da
tuon
sinule
lumivalgien andilahan
svuad’bupluat’an da
tuflit.
Antonina ei
vastannuh
, häi
muheloitti
, istui
da
duumaičči
venčaičendupäiviä. "Se
kai
korvuau
, kai
azettau
omale
sijale
."
‒ Sit
tulien
pyhänpiän
, ku
tulen
teile
nevvottelemah Aleksandranke, sanoi
Niemi
paginan
lopukse
. ‒ Sit
pyhänpiän
, sinä
Antonina, sanot
minun
eloksen
ozan
.
‒ Jälgimäzekse sen
sanou
muamo
, gu
sanonou
... ga
minä
... minä
...
‒ Kyllä tai
ei
, Antonina. Pelkkä kyllä tai
ei
, muhahtih
Niemi
.
‒ Sinä
tiijät
, armahaine, minä
ilomielel
sanon
"kyllä", hos
tädä
voinan
elostu
ei
sua
ainos
arvata
.

SANDRAN KIELDO

Huondesyös
kodih
tulduu
Antoninua vuotettih
armottomat muaman
čakkavot
. Net
nygöi
oldih
gu
lapsellizet
. Antoninal jo
oli
tävvelline
mieli
omah
yksinäzeh
elokseh
nähte
da
häi
huon deksel tahtoi
sanuo
muamale
oman
tärgien
piätöksen
‒ mennä
miehele
Niemele
.
Pyhänpiän
Niemi
tuli
Krupinan taloih
, štobi
suaha
Sandran da
Spuassu Syöttäjän
blahosloven’n’an heijän
ozale
. Hyö
seizottih
käzitysti
Sandran ies
valmehet kuundelemah
Jumalan
da
muaman
blahosloven’n’an.
‒ Tyttäreni, sanoi
Sandra vagaval
iänel
. ‒ Kuibo sinä
jätät
minuu
yksinäh
nellän
lapsenke
? Kuibo myö
rubiemmo
elämäh
minun
yhtel
kolhouzan
palkal
? Opis vai
iče
duumaija
... Eigo sinul
ole
žiäli
jättiä
omua
muamua
, omii
sizärii
da
vellii
. Kahtei
myö
voimmo
perehelleh pyzyö
kudakui
jalloilleh
da
Veeragi rubieu
suamah
... Menet
sinä
miehele
omale
rannale
, menet
, gu
vai
tämä
aigu
... vaihtuu
. Kui
tiijät
, sinun
miehelemenendy
on
jiäksitty toizele
! ~~vastusteli Sandra.~~ ‒ Ku
hyväzilleh
et
kuule
muaman
sanua
, ga
sit
sanon
: ‒ En
työnnä
sinuu
vierahale
muale
, etgo lähte
! Iče
näit
, kui
minun
tervehys
lähti
jälles
tädä
luagerin
elostu
. Et
lähte
Suomeh
, ku
sanoin
! Kuh
puu
kazvau
– sihgi kando
happanou
. En
työnnä
! En
työnnä
vierahale
muale
! Tiijä
se
! Kui
sinuu
sie
otetah
vastah
, kui
sie
sinun
elos
lähtöy
– mene
da
tiijä
, pačkahtelih
Sandra. ‒ Toizekse
vie
voinu
ei
ole
loppenuhes.