ВепКар :: Тексты

Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | Создать новый | История изменений | Статистика | ? Помощь

Guščina Viola . Strannikkojen šalaset kel’l’at Vienan kylissä. 1

Guščina Viola

Strannikkojen šalaset kel’l’at Vienan kylissä. 1

карельский: собственно карельское наречие
Новописьменный севернокарельский
S tarovieroista kuulin šattumalta. Konša tutkin kylän taloja ta muita rakennukšie, kuulin uušie šanoja: kel’l’a, strannikat, čerdakka. Ihmettelin ta kyšyin, mitä ne merkitäh?
Šelvisi, jotta čerdakka oli huoneh lakašša, kumpasešša oli ašetettu puini kivotti (ikoniškuappi) oprasojen kera. Kivotin alapuolešša oli kori, mihi pantih rahua. Mitänä muuta šiinä huonehešša ei ollun. Čerdakka oli Vienan kylien eryähissä taloissa. Tänne uškovaiset käytih moliutumah.
Rupesin kyšelömäh vanhoilta ihmisiltä ta šain kuulla äijän vanhauškosien elämäštä.

KEL’L’OJA OLI MONISSA KYLISSÄ
Starovieroja vienalaiset šanottih "strannikat", "srannikat": "Srannikat ollah ne, ket riähkyä varatah", "jumalahiset ihmiset", "kumpaset Jumalua ušottih eikä varattu, ta oikiešša i oltih".

Tiijän tai muissan hyvin heitä, šano Kalevalan eläjä I. J. Pekšujev (š. 1909).
Kertojan mukah heitä oli äijän. Ta uško heilä oli erikoini, ei pravoslavnoi. Tuiskukuušša oli ristimispäivä, konša hyö ristiyhyttih täh vieroh ta annettih uuši nimi (esimerkiksi, Anna-Jouki). Heitä lašettih veteh vuatteissa, täkin piällä, šen nurkista tarttu ušiempi henki. Hyö lašettih rissittävä jortanoh, šuureh avantoh. A šiitä vaštarissitty rejellä vejettih kel’l’ah.
Kel’l’a on pieni pirttini talošša, missä isäntä anto heilä elin šijan.
Rikenempäh kel’l’a oli liäväššä tahi še rakennettih liävän šeinäh kiini. Še oli hiršini ta katto oli yksipuolini. Kel’l’an šiämeh piäsi l iäväštä, tallista tahi sarajalta. Ta šiinä aina oli oma ovi.
Vielä I. J. Pekšujev kerto, jotta karjalaisen kirjailijan Juakko Rugojevin Akimtiätällä Kontokin Šuojärveššä oli kel’l’a liävän viereššä, šinne oli ovi liäväštä.
Kel’l’oissa elettih toko yksittäin, tahi kolminnellin henkin. Eryähičči eläjie oli 18 henkie.
Valtijo ahisti vanhauškosie. Kel’l’an eläjie šyötti ta šuoritti šen kylän väki, missä hyö elettih.
I. J. Pekšujev kerto ielläh:
Strannikat ei ruattu.
Heilä tuotih ruokua, a hyö molittih heitä šyöttäjien puolešta.
Kalevalan eläjä Veikko Pällinen (š. 1921) muisti toisin:
Starovierat oltih hyvät ruatajat, kaikkein paremmat ruatajat.
Hyö autettih šuurie perehie, kačottih lapšie heiniaikah ta šyyšruatojen aikah. Täštä heilä makšettih. Poikkoimmat naiset kerättih marjua ičellä tai toisilla. Hyö elettih omalla kunnallah, kalaššettih ta mečäššettih oman kunnan hyväkši.
Hyö oltih korkiekašvušet, ruškiepoškiset mečäštäjät.
A. M. Pekšujeva (š. 1920) kerto:
Srannikat elettih kel’l’oissa ta vain molittih.
Yhet akkaset, šejašša ei ollun nuorie eikä miehie.
Luvajärveššä (entini kylä Mujejärven piirin Lietmajärven kunnašša) strannikkaakkaset elettih kel’l’ašša, kumpasen pitomanno anto heilä omašša talošša Juakko Valdajev. Kel’l’a oli šinčin takana. Srannikat piettih lehmyä, pantih potakkua, niitettih heinyä. Yksi oli paikallini, luvajärviläini, toiset kakši oli tultu Uhtuon piiristä.
Vuokkiniemeštä, Kivijärven kyläštä oli monie eläjie "männyn starččoih" Luvajärveh, enšimmäisenä 1800luvun lopulla Outokkaisen Tuarie. Hänen ainut poika Iivuška kuoli Amerikan retkellä, ta täštä järkyttyönä Tuarie läksi erakokši. Šaman tien valičči hänen čikko Okku. Hiän tuli uškoh ollešša veikkoh Hilipän luona LänšiŠuomešša. Viimeni Kivijärveštä vanhauškosih männyt oli Kaurosen Outi, kumpasen miehen Ananien Miitrein punaset tapettih vuuvven 1918 haminašša. (Vivi Vuoristo, "Ikävä omie maita")
Luvajärveššä oli kolme kel’l’ua.
Niissä elettih yksin, kakšin, kolmin ta eryähičči enämmin.
"Myö veimä heilä muistelijaista: maituo ta sriäpnyä. Kaikin hyö oltih vanhat ta kipiehiset. Yksi ukko oli šokie, häntä kylyh heposella vejettih tahi kannettih. Hyö käytih meijän taloih, pešeyvyttih meijän kylyissä".
Kel’l’oja oli Akonlahešša, Kiimasjärveššä, Vuokinšalmešša, Vuokkiniemeššä, Nokeukšešša, Tollonjovešša, Kivijärveššä, Čikšašša, Latvajärveššä, hyvin monissa kylissä. Kaikkein šuurin kel’l’a oli Vuokkiniemeššä. Pistojärveššä kel’l’oja ei ollun: kylän eläjät oltih puoliuškoset.
Ul’l’ana Kuz’mina (š. 1915) muisteli, jotta Čikšašša (12 km. Kalevalašta) eli kakši srannikkaakkua. Heilä pirtissä oli oprasačuppu.

"ELÄKKYÄ RAUHAŠŠA"
Yksi monista Luvajärven kel’l’oista oli Kus’man (Kusmasen Juakon) talošša.
Louis Sparre ta Emil Wikström oltih yötä talošša Karjalan matallah kešällä1892. Louis Sparre kerto:
Erähänä iltana tai oikiemmin yöllä kello 12 aikah istuma ta juttelima ikkunan luona einuššellen oman tavan mukah, tulisiko pouta.
Äkkie näkimä pitän jonon tummapukusie ihmisie, kumpaset aššuttih raijokkah pientarehie pitin Kus’mah.
Sparre ta Wikström šeurattih kummitellen, kun outo kulkuveh nousi iänettömäšti ajošiltua heinäparveh navetan ylisillä ta kato näkyvistä.
Šeuruavana päivänä hyö piätettih šelvittyä arvautukšen omin n’euvoin. Heinäšuovašta hyö löyvettih kapiet, tuvan ylisillä vievät portahat. Nouštuo portahie myöten hyö nähtih pitän käytävän ta šen kahen puolen pienie ovie. Käytävältä kuulu verkkasie aškelie ta kepin tai šauvan kopinua.
Hetken piäštä meijän ieššä šeisou kovokaš valkie olento. Še on ijäkäš, komie mieš, kumpasella on pitkä, valkie tukka ta ualtoilija, valkie parta. Hänellä on piällä karkiešta palttinašta luajittu valkie paita ta vyö vyöllä. Kiäššä on pitkä šauva. Olemma molommin puolin yhtä kummaštunuita ta tuijotamma hetken vaiti toini toiseh. Viimein vanhuš kyšyy: "Mistä vierahat tullah?" Kun vaštuamma "Šuomešta", näytetäh hänen vakavat kašvot kirkaštujan ta hiän toistau ikäh kuin ičekšeh: "Vain niin, Šuomešta". Šanuon kumiešti "Eläkkyä rauhašša" hiän kiäntyy arvokkahašti ta katuou yhtä uavemaisešti kuin tuliki.
Tuon öisen kulun šelityš oli šiinä, jotta kylän starovierat p iettih Kus’man talošša öisin šalasie kokoukšieh ta tuo vanhuš oli nähtäväšti heijän johtajana tai ylipappina.
(Louis Sparre, "Kalevalan kanšua kaččomašša", 1930)