ВепКар :: Тексты

Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | Создать новый | История изменений | Статистика | ? Помощь

Barantsova Tatjana. Sina, čikko, sigäli, minä, čikko, tägäli, yhten yökse

Barantsova Tatjana

Sina, čikko, sigäli, minä, čikko, tägäli, yhten yökse

карельский: ливвиковское наречие
Новописьменный ливвиковский
Juuri täs arbaitukses algavuu minun kerdomus sobih kuulujas vešis, kudai oli ristikanzanke kaiken eloksen. Se on vyö.
Konzu lapsi vai rodivui, häi kerras sai oman enzimäzen, oman armahan muaman luajitun vyön. Hoikkaine rihmaine vieriteltih vyökse, ku lapsen hengi pienes rungos pyzys täl ilmal. Buat’ušku tulou kyläh myöhembäh, ristiy lapsen. Sit jo Jumal rubieu vardoiččemah lastu. Kuolluolegi jälgimäzeh matkah keräle pandih vyö.
Jo ammuzis aijois uskottih, ku vyö puolistau ristikanzua kaikes pahas. Vyölöi puaksuh luajittihgi lahjakse. Moizih vyölöih kuvottih toivomussanoi da nimilöi. "Varvara Aleksejevnan vyö, lennä, kukanheltu päivänlaskupuolespäi päivännouzupuoleh päi, langie valgiele ryndähäle sille, ken rodieu hyvä minun sydämele". Moine kirjutes ven’an kielel oli Puudogan lähäl olijas Kargopol’an kyläs säilynyös vyös. Langat kirjaimih niškoi otettih kullitut da sih ruadoh niškoi tarkoitetul veičel vallittih joga kirjaimeh niškoi oma langaine. Mostu monimutkastu da pitkyaigastu ruaduo ruadajes pidäy olla tarku.
Tytöt opastuttih luadimah vyölöi lapsusaijas. Joga tytöl oli muččoiribuzis luajittu tytti, kudamua häi tahtoi čomendella. Häi vieritteli muččoih niškoi vyölöi. A ku ruvetanneh tytöt palmikoimah tukkii, ga moizet čomat palmikot roitah! Palmikoittih toiči kai seiččemes n’auhtis. Samah tabah opastustuttih kudomah erivärizii vyölöigi. Plettie vyölöi on kebjei, kui tavallistu palmikkuogi. Vaiku kolmen n’auhtin sijas voi olla kaksikymmen.
Plettiy tyttö čoman vyön tuatan ruavospäi tulendakseihaškoittau händy omal uvvel nerol. Vyö ainos oli hyvänny lahjannu, se pädi matkois da mustoitti matkustajal, ku kois händy vuotetah.
Kois olleshäi sinuu seinät puolistetah da vardoijah. Kyliä vardoiččou aidu. A konzu matkah lähtenet, vai kaksi puolistajua jiäy sinunke: vyö da ristu. Äijy pahuttu kävelöy tielöi myöte, tiešuaroil sidä enämbigi. Eihäi muite nuoret kävvä sinne arbailemah omua tuliedu aigua. Vardoijah kaikes pahas perehen ižändiä kruugakse sivottu vyö da vyön kirjat.
Kirjat kai ollah muinazet, kui meijän muailmugi. Ristat, rombat, tiet da šahmatkat. Ollah niilöis tulen da muan, vien da ilman väit. Ristikanzu varai da kunnivoičči luonnon vägilöi, ellendi, ku ei ole pahuttu hyvyöttäh. Häi tiezi, ku päiväine on taivahan tuli, kudai voi andua hyvän uudizen, lämmittiä kylvömuat libo vastukarai kuivat a pel lot da jättiä perehen nälgäh. Vihmu juottau muan, ga voigi upottua karzinat da kuopat. Sendäh joga ruaduo ruadajes pidäy kaikkie olla pättäväh miäräh.