Тексты
Вернуться к списку
| редактировать | удалить | Создать новый
| История изменений
| Статистика
| ? Помощь
Mehed L’udmila .
Marfa-ämmö
Источник:
Oma mua. № 42, 2022, с. 11
Mehed L’udmila
Marfa-ämmö
карельский: собственно карельское наречие
Новописьменный севернокарельский
Ämmön oppija
M yö Marfa-ämmön kera mänemmä meččäh. Pitäy kerätä liäkeheinie, a še on kokonaini tietoala.
– Rautaheinällä voipi parentua joka huava, šanou hiän miula ta näyttäy šuurie vihreitä lehtie polun laijalla.
– Lešenlehti pelaštau ryvinnäštä. Mehiläiset tykätäh šitä kukkua – še enšimmäisenä alottau kukkie talven jälkeh ta ilahuttau ihmisieki. Kuisma auttau monešta tauvista. Še on oikein hyövyllini. Šitä pitäy kerätä kukinnan aikana, heinäkuušša. Puolan lehti parentau munuaisie, a malinan kuivat lehet ta marjat autetah viluššukšešta. Kalganin juuri auttau ripulista, šanelou ämmö ta lisyäy:
– Pane kaikki muistih!
Mie iänettä aššun ämmön peräššä. Kepillä šiirtelen okšie ta käpyjä polulta. Meččä on täyši kaunehie iänie: okšat rapšatah jalkojen alla, linnut lauletah, lehet šahissah, a šiitä äkkie puušta tipahtau käpy tahi kivi lentäy jalan lyönnistä, tahi tikka alkau koputtua puun runkuo. Heinien ta puijen kummalliset tuokšut täyvennetäh koko vartalo erikoisella voimalla. Himottau henkittyä tätä ilmua ta muistua näitä hajuja.
– Kačo jalkoješ alla, tiä lä voit ni kiärmehie olla, opaštavašti pakajau ämmö.
– No, mie kačon, vaštuan.
Tulemma meččäh ta rupiemma leikkuamah mussikan varšija eri vakkaseh.
– Mussikka on hyvä näkyö varoin šekä mikrobija vaštah. A varšiloista savarittu čäijy on oikein makie, šelittäy ämmö ta jatkuau:
– A-voi-voi, suali, jotta tänä vuotena ei ollun hilluo, vet šen verholehet hyvin autetah ryvinnäštä. Kaikki heinät voijah meitä auttua, pitäy vain šuattua niitä käyttyä.
Konša myö myöštymä kotih, ni ämmö huolellisešti levitteli kaikki heinät kankahalla sarajašša tahi luati niistä kupoja ta riputti kuivamah varjošša. Talvella myö rikeneh joima čäijyö malinan, mussikan, viinimarjan lentien kera.
Ämmön leipä
Marfa-ämmö touhuou keittijöššä. Hänen piällä on valkie paikka, valkie lyhythiemani pušero, hameh ta peretnikkä. Kätövä emäntä luatiu kaikki ruavot ruttoh ta varmah.
Mie muissan hänen vereštä, tuokšujua ruisleipyä. Ämmö taitavašti paisto eri piiraita, kalittoja, lettuja, kakkaroja, ka juuri leivän haju kirkkahana lapšušmuisselmana eläy miun šyväimeššä tänäki päivänä.
Aikani kešähuomeneš. Ikkunašša nävytäh päiväsen enšimmäiset šätiet. Linnut vihellelläh omie lauluja, pihašša kukko kiekuu, a ämmö hil’l’akkaiseh heläyttelöy ašteita ta čuhuttau malitun šanoja.
Mie pal’l’ahin jaloin aššun puhašta puulatetta myöten keittijöh ta niän, jotta ämmö šuorieu paistamah leipyä. Taikina on jo valmis, ämmö pani šen illašta. Mie tulen stolan luo ta kačon šitä taikomista, mitä luajitah šuuret šukkelat kiät.
Ämmö ripoittau jauhuo stolalla, jakuau taikinua yhenšuurusiksi paloiksi, luatiu niistä palloja ta kattuau liinakankahalla – taikinan pitäy levähtyä. Šillä aikua emäntä jatkau keittijöššä touhuomista, vet kohta kaikin nouššah. Kiukua on valmis, ämmö männyn okšista luajitulla vaššalla pyyhkiy kiukuanpohjua ta lapiella issuttau leivät kiukuah.
Aika kuluu hil’l’aseh, a pirtissä tuntuu verekšen leivän tuokšu. Kuni leivät paissuttih ei šuanun paissa ta roikuttua ovie.
Loppujen lopulla ämmö panou kuumat leivät stolalla, kaštelou niitä vejellä ta kattuau pyyheliinalla, jotta kypšyttäis. Vot še on onni! Miula äšen piätä huimuau.
Ämmö opašti meitä, punukkoja, tykkyämäh leipyä. Hiän kaikki muruset pyyhi stolalta mal’l’ah ta kostitti niillä lintuja pihašša.
Nytki mie muissan šen ruisleivän makuo ta rakkahuolla muistelen omua ämmyöni, Marfa Mihailovna Bogdanovua. Hiän eli pitän ta vaikien elämän, ka aina luati vain hyvyä ta jätti hyvän muisson ičeštä.