ВепКар :: Тексты

Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | Создать новый | История изменений | Статистика | ? Помощь

Valentina Libertsova. Vladimir Brendojevan runoloin arbaituksii

Valentina Libertsova

Vladimir Brendojevan runoloin arbaituksii

карельский: ливвиковское наречие
Новописьменный ливвиковский
Livvinkarjalaine kauniskirjalližus ei ole ammatilline, se tässäh kehittyy eri ristittyzien vuoh, kuduat ei piädykauti opastuttu kauniskirjalližusruavon keinoloih, ga kirjutetah luonnon annetun kyvyn vuohkerätäh sanois kuvat, tevot da ajatukset. Sitgi ei sua toven sanuo, ongo se kygy annettu luonnospäi, sentäh gu äijät kirjuttajat otettihes sih ruadoh jo ylen ruavahas ijäs. Kuspäibo tuli se indo? Kuspäi ollah otettu "luomisruavon peittožuot" da "ammatin nerot" Anna Ahmatovan mugah sanojen? Luomisruado on ainos arbaitus, sentäh houkuttau, gu ei suanne arvata, ga hos koskiekseh da kaččuo, kui mi on azuttu.
Kerran Vladimir Brendojevan Midä minä suvaičen runuo sellittäjes lövvin sen rakendehes eeppizen aijan pyörikön: roindu, yhtistyndy luonnon da ristittyzien mieronke, surmu (sanommo, armahan silmis) da uuzi elvytys vähäzel toizes, muuttunuos muvvos. Sentäh jälles Karjalazien runoloin vuottu 2021, Zinaida Dubininan kiännetyn Kalevalarunoelman luvendua da sellitändiä muamankielel rodih himo kaččuo, eigo kus meijän kuulužal runoilijal Vladimir Brendojeval peittynyh eeppizii jälgii.
A runo "Kalevalah" nähte hänel on – "Ei sammu ahjo Ilmarizen". Enzi luvendas kuuluu tärgevys, voibi sanuo eeppine luadu. Ga se ei ole kalevalaine met riekku. Runon ritman kuavu ozuttau omaluaduzen kaikkien nellän nellirivikön aloh ylen tarkan keskustamattoman azundan. Se on nellilajine, ga ei horei, a jambulaji, kudual karjalakse ei sua kirjuttua runoloi sentäh gu meil kaikis sanois paino on enzimäzel tavul. Ga nerokas runoilii Vladimir Brendojev täs ozuttau oman viizahuon: joga runorivin häi zavodiu yksitavuhizes sanas, ielleh mennäh tavallizet sanat, sit rinnakkai puututah kaksi tavuu painonke, sentäh runos kuuluu vägi, tärgevys dai se roih vähäzel eeppizen jytyi. Tavakkua neče keino, muamankielel runoloin kirjuttajat: se ei ole "luomisruavon peittožus" – se on "ammatin nero".
Runon syväindö on ihan nevvostoaigaine. Silloi moizii runoloi kirjutettih meijän muas äijät runoilijat ven’akse dai suomekse. "Kalevalua" vie piettih karjalsuomelazen rahvahan eeposannu, kuduas lövvyttih rahvahan ozatoivotuksien kuvat. "Kalevalan" urholoin tegoloi piettih karjalan rahvahan paremban elaijan suanduborčannu. Verratunnu nevvostoaijan sotsializman aigah jo oldih erähät suavutukset, kudamii runoilijat kiitettih. Vladimir Jegorovič sežo ylbeillen kirjuttau, gu "meil tagoh raudu, kazvau nižu", "tagoh kogo rahvahale tiä avain aigah tulevah", "mies nuori rudua ammuldau", "korbeh nosti čomat linnat", rahvas eletäh "suvul suurel sulaval" dai "ei kanzan runonero kadua", vie kuulutah kandelehien iänetgi.
Sanakse, vahniman runonpajattajan Väinämözen nimie Brendojev ei mainiče, eigo ozan jauhojua Sampomelliččiä, eigo naizien kuvii. Tämän runon piähengenny on seppy Ilmarine, ruadai, hänen nimi on pandu enzimäzen rivin loppuh posessiivizen adjektiivan muodoh: "Ei sammu ahjo Ilmarizen". Kahteh kerdah on mainittu sanoinyhtymy "Kalevalan mua" ulgopaikkusijamuvvos: "mual Kalevalan". Yhtehvevokse voibi sanuo, gu tämä runo on enämbi nevvostoaigah, migu Kalevalah da eepossah niškoi.
Yksisama Vladimir Jegorovič on ainavoluaduine sentäh, gu nengozesgi prostois syväindyö myö runos sai löydiä omat eriluaduzet "peittokohtat". Enzimäzikse, kaksi iänisobuu: viijendes rivis tagoh kogokuuluu sepän pal’l’uandu alužimeh da seiččemendes rivis suvul suurel sulavalnäimmö levien lagevuksen kuvan, kudual välläh eläy meijän karjalaine rahvas. Toizekse, runon rakendeh on rengastehine: zavodivuu (1. rivi) dai loppehes (15.16. rivit) palavan ahjon ruavos hiildunuzien hiilien kuvas, kudai tuli nygözeh aigah mennyzis vuozis dai vie rubieu lämmittämäh sadoin vuozien aloh.
Ga kaikis mieldykiinittävin on kolmas "peittokohtu". Joga nelläs nellirivikös sežo ollah kol’čazet vyöhizen rifman vuoh. Da vie sidä paiči, syväinrifmat (2.3. rivit) ollah tarkembat dai puaksuh rikkahembat migu ulgonazet. Midäbo sil sanou da ozuttau runoilii, mittuman kuvan keksiy? Eriluaduzen piirustuksen kandelehen piälyksel? Pakkunuon vedeh ahjon rinnal seizojas asties kybenyön libo hiilyön? Sammujan kybenen häviejät ilmas savvut? Keskel sumbu keräine, ulgohpäi suluaju, häviejy. Eriluaduine kirkieh menijän aijan tunnusmerki, pikkarazien čökkien jyttyzien tapahtumien, kudamis kerävyy elaigu dai histourii, simvolu. Meil on ainos tavallizesti himo säilyttiä net, panna mustoh, panna tallele, sentäh azummo fotokuvii, niisal’boumoi, perustammo muzeit, tutkimmo rovun juurii.
Ei sua toven sanuo, tahtoi vai ei Vladimir Jegorovič Brendojev sanuo lugijoile moizet syvät tiijot, ga ovvostuttua meidy puutui. Se on suuren sydämellizen nägemättömän runoilijan ahjon ruavon tulos. Sit ongi hänen "luomisruavon peittožus".