Тексты
Вернуться к списку
| редактировать | удалить | Создать новый
| История изменений
| Статистика
| ? Помощь
Erkki Tuomi.
Kertomukšie Velli-koirašta. 2
Источник:
Oma mua. № 14, 2023, с. 11
Erkki Tuomi
Kertomukšie Velli-koirašta. 2
карельский: собственно карельское наречие
Новописьменный севернокарельский
PAHARAISKA ŠILTA TA JYRKÄT RANNAT
Kerran myö tuaton kera läksimä šieneh ta ottima Vellikin matkah. Myö ajoma autolla meččätietä. Penikkä istu takapenkillä ta yritti avonaisešta ikkunašta temmata puun okšie, mit košetettih autoh. Pari kertua Vellikki onnistu ta šen šuu nyt oli täyši karkeita lehtijä. Velli puisti piätäh ta šylki pois šuuštah pahanmakusen šualehen.
Viimein tuatto pietti auton vanhan šillan luona ta šano:
– Ielläh lähemmä aštumalla.
Myö ottima vakat ta varovašti tallasima šillalla. Šiinä oli šuurie reikijä, kun oša hiršilöistä oli lahon. Alahuana hil’l’akkaiseh lirisi kaitani matalihko joki. Tuatto otti miut kiäštä ta myö läksimä. Vellikki hyppeli ieššä. Višših še piti iččieh oikein taitavana!
Äkkie Velli hyppäsi liijan šuuren kolon piäličči, tökšätty hirteh ta luiskahti jokeh. Enšin myö kuulima pörškähykšen, šiitä käpälöjen törpiköimisen veješšä. Tuatto laškeutu polvusillah, šai koiranpennun ruškiešta turkista kiini ta vei šen rantah. Vellikki päristeliyty, hirnu ta haukku šiltua, a myö nakroma.
Myö keräsimä šientä täyvet vakat. Oli lämmin poutašiä ta miula tuli kuuma. Mie pyrin tuatolta uimah ta hiän anto luvan. Šiinä oli šuuri puhaš valkiešinini järvi. Šen ranta oli korkie, a pohja hiekkani. Mie ruttoseh jakšauvuin. Tuatto piteli milma käsistä ta mie varovašti laškeuvuin veteh.
Kuni mie töpriköičin ta pörškyttelin matalikošša, Vellikki juokšenteli rantua pitin, haukku ta pureškeli penšahie. Viimein tuatto autto milma noušša järveštä ta mie rupesin poikkoseh šuoriutumah. Šiitä penikkä kuperikeikkuo lenti järveh. Tällä kertua tuatto heittäyty pitäkšeh šammalella, jotta šuaha veještä meijän lemmikki.
Matka kotih päin oli rauhallini. Velli, kumpani oli vaipun ta uinun kyllitellein, makasi takapenkillä koko ajan. Äšen okšien kolistelušta ikkunoih še ei välittän.
Täštä päiväštä penikkä jo ei varannun vettä. Nyt Vellikki mielelläh juokšou uimah vaikkai kylmäh veteh.
POIKKOI ORAVA TA HOPIESET ŠÄRET
Tuatto ta Vellikki lähettih marjah. Hyö pitälti aššuttih vanhua tietä pitin. Penikkä koko ajan livahti eteh ta hyppeli ieš-tuaš liipukkaisilla jälkeh. Velli ois tahton ajella ni pienie lintuja, ka ne oltih kovuan poikkoit, lenneltih okšalta toisella. Koira oli ylpie, jotta šuojasi isäntyä noista kuččumattomista vierahista.
Äkkie Velli huomasi ihan lähellä oravan. Še istu takaluappoloilla keškitiellä ta viekkahašti kaččo koirah. Vellikki niin ruttoh hypähti oravan kimppuh, jotta ihan luut raukalla rokšahettih. Ka orava oli hyvin vikkelä. Šilmän räpähykšeššä še oli jo puušša, mi šeiso tien lähellä. Ei še ni korkiella nouššun, noin puolitoista metrie. No meijän ruškie šankari täyttä penikkävauhtie lenti šakieh vičikköh tien varrella ta šinne tarttu!
Tuatto autto Vellikkie piäššä pois vičiköštä. Koira pitälti päristeliyty ta kaččo tuatolla šilmih, niin kun ois kyšyn: "No mitä, isäntä, on vet šiula rohkie koira?"
Šiitä tuatto keräsi marjua tyynen meččäjärven rannalla. Velli pyöri lähellä ta yritteli toko pihistyä mussikkua tuaton šankošta. Meijän koira oikein tykkyäy mussikkua, ka poimie šitä penšahista še ei kehtua. Velli niin ni vuottau, konša šais peitočči šyyvvä marjua šuorah šankošta.
Viimein Velli vaipu suarušta ta läksi järveštä vettä juomah. Še näki, jotta ihan rannan lähellä veješšä uiskennellah hopieset šäret. Šuuren metelin kera koira pörškähti veteh, ka tuopa kumma, še ei šuanun yhtäkänä kalua! Velli kualo rannalla, kaččou, ka šäret entiselläh uiskennellah...
Velli pani kaikki neroh, jotta kalaštamini onnistuis: haukku, juokšenteli ieš-tuaš rantua pitin, moniehan kerran hyppi veteh. Ta kaikki tyhjäh. Ei kalua, ei maimua!
Velli kokonah vaipu. Še löysi šuuren veteh kuatunuon puun ta nousi šen piällä. Šiitä Vellikki vetäyty pitäkšeh, pani piän käpälöjen piällä ta rupesi kaččomah muššilla šilmilläh kuin šäret leikitäh. Višših penikkä ajatteli, jotta hyvä še ois koirien niise šuattua čukeltua niin kuin pingviinit tahi opaštuo kalaštamah...
***
Nämä on tosi juttuja meijän oravakoirarotusešta lemmikistä. Još vielä mitä šattunou Vellikin elämäššä, ni mie mielelläni kerron šiula! Olen varma, jotta tulou lisyä kertomista. Kačo, istuu nyt ruškie viekaš koira omašša pihašša, kaččou kiiltäjillä šilmilläh ta mieleššäh kait jo unekšiu uušie kujehie!
Kiänti Maikki Spitsina