ВепКар :: Тексты

Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | Создать новый | История изменений | Статистика | ? Помощь

L’udmila Ivanova, Valentina MIRONOVA. Paimoit torvie puhutah...

L’udmila Ivanova, Valentina MIRONOVA

Paimoit torvie puhutah...

карельский: ливвиковское наречие
Новописьменный ливвиковский
Mennytvuon kezäl 2022 kävyimmö ruadomatkah Anuksen piirih. Vuitin materjualois panimmo tallele yhtes Petroskoin konservatourien muuzikantutkijoinke, sendäh pagizimmo rahvahienke ven’akse. Yhtelläh pidäy sanuo, ku 1930-1960-luguloil roinnuot anukselazet ylen hyvin paistah omal muamankielel.

Matkan aigua pagizimmo da mustelimmo eri azielois, puaksuh meijän pagin koski paimoloi da rahvas mielihyväl saneltih niis sidä, midä iče musteltih. Erähät saneltih vaiku sen, ku paimoit oldih enne joga kyläs, toizet kerrottih heis äijän midä mieldykiinittäjiä.
Paimolois pagizimmo tuukselazienke, anukselazienke, riipuškalazienke dai saimmo kuulla hyvii kerdomuksii. Paginkanzannu oli sežo yksi vienankarjalaine mies.
Konzu kyzyimmö, ket oldih paimoinnu, rahvas vastattih, ku paimoinnu oldih iče kyläläzet, vuorotellen rahvas käydih paimendamah. Käydih meččäh, konzu ei pidänyh ruadoh mennä. Toizet saneltih, ku paimoinnu oldih enimyten miehet, nimittumua palkua heile ei maksettu, huondeksel vai syötettih da kerale annettih syömisty. Illal tuas syötettih. Nenga paimoi vuorokkai oli joga talois. Sanottih vie, ku paimoinnu oli ristikanzu, kudai ei voinnuh ruadoh kävvä, ei olluh opastunnuh. "Kunuttu kädeh da meččäh". Naizet enzimäi ei käydy paimendamah. A sit myö hembäh, 1960- luvul, jo naizet käydih dai školaniekat paimendettih. Sanottih enne, ku tahtonet palkua suaha, ga menet i paimoikse. Nenga jo 10-vuodehizet brihačut lehmii paimendettih dai ruavahat rahvahat otettihes täh dieloh.
Rahvas musteli: "Miehet paimendettih enne. Ennehäi jo 40-vuodehizet oldih vahnoinnu. Vahnat enimyten paimendettih". Eräs mies saneli: "Iče lapsennu olin paimoinnu, enzimäzen kerran paimendin 6-vuodehizennu da kävyin paimendamah yheksändeh kluassassah. Karjas oli 105 lehmiä. Kaksi paimoidu oli, minä da vie toine brihaččuine vaiku vuottu minuu vahnembi".
Tiij ämmö endizis tutkimuksis, ku enne paimoit käydih meččäh tuohitorvenke, sidä rubeimmo rahvahal kyzelemäh. Pahakse mielekse enimyten saneltih, ku nimittumua soitindu paimoil keral ei olluh. Paimoil oli vaiku suuri kunuttu da sumču selläs. "Kunuttu oli kolmemetrine, puuhine varzi da rozgu. Rozgu počin nahkas oli luajittu. A varzi ylen čoma oli moine".
Yksi inehmine kyzymyksen kuultuu rubei mustelemah lehmysarves: "Lehmänsarvi oli butilkannu. Oli loukkoine, sih pidi luzikkazel lämmät maijot valua. Soskannu oli ribuhine".
Suuri ilo rodih meil, konzu myö kuulimmo erähäs inehmizes kerdomuksen torves: "Paimoil oli tuohes azuttu torvi. Sen iänen kuultuu koin emändät kerras ruvettih lehmii tahnuolois laskemah pihal. Paimoinnu olii starikku lähti kylän bokas seizojas kois da jo sie rubei torvel soittamah. Moine helei iäni sil oli..."
Paimoloil oli ylen jugei ruado. Enzimäi pidi lehmät karjah suaha. Erähis kylis emändät iče ajettih lehmii mečän reunah, kus oli moine kujo luajittu. A sie jo paimoi tulou vastah. Sit illal paimoi sih samah kohtah lehmii tuou, a kyläläzet kävväh niidy vastuamah. Toizet musteltih, ku paimoit "pletil lehmii tukkuh ajettih, sit lehmät sie syvväh, da iče tiettih kai dorogu, da kodih tullah".
Kuulimmo endizis matkois, ku monet paimoit ennevahnas tiijol paimendettih. Oli semmoine maltai ristikanzu, se ruadoi nenga, ku ei pidänyh lehmien peräs juoksendella da niidy eččie. Net tukus pyzyttih dai iče kodih tuldih. Kyzyimmö sih näh anukselazil da kerras saimmo kuulta: "Paimoi sie vähäzel tiedoiniekannu oli. Moine se oli ennevahnas. Häi pagizi mečänižändänke, karuloinke, tuonilmazien eläjienke, sit kezän lopus yksi piä (yksi lehmy) pidi andua".
Istui sie paimoi da mietti, kedä vois andua. Kaččou, kondii vetty juou, sanou: "Täs sinul piä!" Kaččou, ga kondii lambeh pakui. Paimoit oldih tiedoiniekat. Paimoi tiijol paimendi: "Mečänižändy, kačo, piä, ota piä!"
Paimoi torvel soitti oman koin ies sie huutoral da rubei astumah kyliä myöte. Emändät lehmii ruvettih tahnuoloispäi laskemah. Häi lehmät otti, meččäh vedi da iče kodih tuli. Lehmät sie iče mečäs ollah; heidy sie mečänižändy kačoi. Häi paginan pidi ennepäi mečänižändänke.
A vie mustan oli moine sluučai enne. Kaksi vellesty otettihes paimendamah, hyö ei tietty nimidä. Se voinan jälles oli, jygei aigu oli, nälgy moine. Hyö ku ruvettih paimendamah, kondii tuli karjah dai äijän lehmii söi. Hyö gor’arukat ei tietty nimidä.
Vienalaine mies saneli meile, ku ei tiedänyh nimittumi siändölöi. Joga lehmäl oldih omat nimet: Mansikka, Mustikki, Lemmikki libo kučuttih lehmii Tpruko-tpruko-tpruk. Emändäl ainos oli leibypala dai lehmät tiettih omii. Paimoi huondeksel kuvvel čuasul rubei lehmii keriämäh, a illal puolikuuzi kodih toi. Lehmät oman koin tiettih, iče juostih. Lehmät mečäs syödih, suoheiniä erähät lehmät ei syödy, pidi muaheiniä da peldoheiniä olla. Päivän ku sie lehmienke olet, väzyt äijäl. Kuun paimendat, sit toizet tullah sinun sijah.
A enne meidy oli sie starikkaine, häi tiezi. Lehmyhäi voi yöksyö, sygyzyl sie lähtöy sienii eččimäh. Enimyten pidäy vazoi da lähtemii kaččuo. Myö ku Jumalah emmo uskonuh, ga emmo nimidä sie mečäs sanonuh. Voinan jällel aijat oldih moizet, ei olluh aigua malittuloih, ruadua pidi. Sen vai tiijän, ku mečäs pajattua, kirguo ei sua, dielottah puudu ei kuata.
Enzimäzen kerran lehmii Jyrrinpiän pihal työtäh. Lapset sie koin ymbäri kellozienke juoksendellah: "Pyhä Jyrgi syöttäi, minun lehmiä älä koske!" Lapset juoksendeltih, kello kaglas. Illal juoksendellah kerran, toizen kerran aij oi huondeksel. Dai jäiččy pidi paimoil andua.
Paimoil pidi omat ruavot ruadua. Virboinnu konzu kävväh kirikköh virboinvičoinke, net tuvvah kodih. Enne Jyrrinpäiviä illal lapsil annetah kellot, a huondeksel emändät virbuvičoinke jo lehmii pihal laskietah. A sit kai viboiviččazet sivotah yhteh, moine vastu luajitah da se laskietah jogeh: "Kui nämmä viččazet ollah yhtes vastazes, muga i lehmäzet olgua yhtes i tulgua kodih, mustakkua dorogu kodih". Emändät vie lehmäl korvah šupetettih, ymbäri tahnuttu kävelläh, ku lehmät karjas pyzyttäs.
Enzimäzenny piän, konzu lehmät meččäh mennäh, paimoile annettih jäiččy, se oraskuul. Kerras Jyrrinpiän lehmii meččäh ei työtty, vilu vie oli. Konzu sie heiny rubieu kazvamah, sit vaste.
Moizet primietät ollah anuksenkarjalazil vie mustos paimoloih da žiivattoih niškoi. Kiitämmö kaikkii, ket saneltih meile nämmii ennevahnallizii dieloloi. Potakoičemmo mustella da kirjuttua lehteh, ku teijän čupul oli ennevahnas midätahto mostu perindyö paimoloih näh.