ВепКар :: Тексты

Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | Создать новый | История изменений | Статистика | ? Помощь

Nadežda Mičurova. Marija Jeršova: voinal katkattu oza.2

Nadežda Mičurova

Marija Jeršova: voinal katkattu oza.2

карельский: ливвиковское наречие
Новописьменный ливвиковский
SUOMELAZIEN LÄHTENDY
Videl oli piästetty vihamiehis vuvvennu 1944 Tuuloksen desantu-operatsien aigah.
Sen tarkoitus oli salvata piälimäzen dorogan da raududorogan, kuduat mendih Luadogan randua pitkin frontan liiniessäh Svirinjoven kauti. Se auttas vihamiehien eistämisty tuaksepäi da katkuas heijän čuastiloin siirdymisty edehpäi. Johti sidä oparatsiedu kontr-admirualu Viktor Čerokov. Kezäkuul merijoukot yhtyttih seiččemenden armien čuastiloinke. Videl oli piästetty vihamiehis. Sit suures voitos Luadogan flotiilii oli palkittu Ruskien lipun ordenal. Suomelazet lähtiettih, ammundu kuului jongoi loitton. Mendih kai nurmel, Kukšimäin da Ylägien välil, sie oldih nurmet kolhozan. A maamo jäi kuop pah. Minä lähtin pitkin jogie sinne ylähpäi astumah, a enhäi minä tiedänyh, suomelazet sinnepäi oli pajettu. Kuulen, pulem’ottu rubei ylähän sročittamah. Se oli vertol’outtu. Minul oli kouhtu valgei piäl, minä vie l’ubuičimmos da vie viuhkutin käil. Ammundu loppih, sit yksi naine sanoo: "Kenbo on rohkei, läkkää minun kel hieruh". Hieruh tulles näimmö: virui suomelaine, pitky moine, jo oli kengät jallas otettu. A meile vastah krasnoarmeitsazet tuldih. Myögi sanoimmo, kus toizet ollah. Sit kučuttih meidy kaikkii, hierun rahvastu, doprosal. Leitenantu sanoo: "Gde naučilis’ po-russki govorit’?". A minä sie rist’oin luo yhtes talves opastuin ven’akse kirjuttamah dai pagizemah. Sit minä sanoin, kus opastuin da kus raavoin, kai.

UVVESSAH PIDI JÄTTIÄ ARMAS KODI
Vuvven 1944 lopus Marija Andrejevna Jeršoval uvvessah pidi jättiä oma armas kodi.
Tuli poviesku, kus 15-vuodehistu Man’ua kučuttih tulemah Anukseh. Keräl pidi ottua vai vähäine sobua da syömisty nedälikse. Silloi Marija Andrejevna ei vie tiedänyh, gu händy da toizii tyttölöi työtäh opastumah puusepäkse FZO-h n:o 3 Severomorskah.
Äijän struugaimmo, lavvat oldih kylmät. Siegi opastuimmo voinudieloh, no ambunuh emmo.
Yheksä kuudu Marija Andrejevna opastui Severomorskan FZO:s. Inehmine kiittäy Jumalua, gu händy da toizii tyttölöi muga ei ni otettu voinale. Jälles FZO:du Marija Andrejevna viizi kuudu ruadoi Sordavalan stroikantoras, a konzu täydyi kaheksatostu vuottu, häi sai pasportan da uvvessah tuli omah Videleh.

RUADO JÄLLES VOINUA
Pasportan sain, sit minuu jo ei pietty.
Sit ylen terväh kirjutin zajavleinien i tulin kodih. Kois minuu vuotettih, škola vuotti, pionervožatoikse pandih. A minulhäi syvvä pidää, eigo kartočkaa, eigo dengaa. Sit minä talolois ramkaa laajin, kudamis voinan aigaa murettih ramkat. Pionervožatoinnu hyvä ollus, ga syvvä pidi, euluh maamal ičelleh syvvä midä. Opastuin prijomšiekakse i ruavoin, vagonoi työnin mečänke.
Marija Andrejevna loppi mečänvastahottajien kursit Koveris, a jälles kursit Šuoju-Viidanan meččytehniellizes školas da kogo ijän ruadoi Lespromhozas Videlen lesopunktal. Siegi, Kapas, tuttavui oman ukon Mišanke. Molodoit Mihail Aleksandrovič da Marija Andrejevna elettih sobuh da l’ubovah 53 vuottu.
Marija Andrejevnan ukko sežo oli käynnyh voinas läbi. Oli sv’azistannu artilleriiskois polkas. Sluuži Pulkovan mägilöil, Karjalan kannaksel, puolisti Tihvinua. Voinan allus heijän vzvoudu puutui ymbäröičykseh Volhovan frontal. Kengo kuoli bul’kah, kedägo otettih plenah. Mihail Aleksandrovič Jeršov puutui nemsoin käzih. Oli kahtes nemsoin vangileiris da yhtes suomelazien. Kodih frontoviekku piäzi vaigu vuvvennu 1947. Mihail Jeršov ei suvainnuh mustella voinua, vikse kargiet oldih net mustot.
Leningruadas, sanoo, heijät työttih huogavumah paromal Neva-jogie myöte, a eihäi olluh voinan aigaa mobil’noloi. Hyö kohti mendih nemsoin suuh. Sit, sanoo, sil paromal vojuittih ken kedä, omiigi ammuttih. Ukko puutui plenah. Yhtenny huondeksennu kuulen, sanoo, suomen kielen. Suomelazet ečittih karjalazii. Sit, sanoo, minä äänen jiävin. Varšavas odva hengis pidi pristanissah jallai astuo i nenis nemsoin kotis. Suomen puolel plenas oli. Sit konzu rauhu rodih, Miša tuli kodih.
Jo ammui loppih voinu, ga ei vie kazvoituttu sen verehizet jället. Marija Andrejevnan perehes kaikis kallehin pruazniekku on Voitonpäivy. Sidä päiviä häi vuotti ainos. Pruazniekkupäivänny voinan veteruanu ainos pani piäle oman sinizen pindžakon medaliloinke, kudamien keskes oldih Voitonpäivän vuozipäivymedalit, Ruavon veteruanan da Socsorevnovanieloin voittajan medalit. Marija Andrejevnan ruaduo nikonzu ei moitittu, kiitettih vai. A ruattuu hänel oli 41 vuottu. Omas kyläs Videles händy mustetah. Marija Andrejevna Jeršova on kazvatannuh kolme lastu. Nygöi hänel on seiččie vunukkua da kolmetostu pruavovunukkua. Meijän paginan lopus Marija Andrejevna Jeršova sanoi nengomat sanat:
Minä terväh jo lähten.
Tahton, ku lapsil olis hyvä. Älä, Hospodi, lepi sidä voinaa. Anna hot’ meijän vunukat da pruavovunukat eletäh rauhas. Ei pie enämbiä voinaa.