Тексты
Вернуться к просмотру | Вернуться к списку
Huwtoral elettih mužikku da akku
История изменений
27 июня 2023 в 21:37 Нина Шибанова
- создал(а) текст
- создал(а) перевод текста
- создал(а) текст: Huwtoral elettih mužikku da akku.^ Heile oli kaksi lastu. Jogirannal elettih. A mužikan akku oli upr’uamoi: konzu mužikku kieldi midä ruadamas ga akku sidä enämbäl ruadoi sen. I kerran mụžikku predupredi akal, što äla, kačo, lykkiä ni midä jogeh: ni vastua, ni midä. A mužikku tiezi, što mečäs kävelöw beglecoin partii, kudai rahvahii kiskow. A akku gu oli upr’uamoi, lykkiäwgi nareko kaksi vastua. Beglecoin partii parahite piädyi syömäh jogirandah, dai dogadittih ned vastad uidamas. Yksi miesgi sanoi: – Kačo vai, tuas on vaste lykättyw vastua. Nečis lujal on lähil kedä-tahto eläjiä. I lähtietäh astumah vastu vuoh i puwtutah huwtorah. Sid sinne mendyw toizet kai atamuanu pani riiheh, a iče meni akalluo pertih. Heidy kaikkiedah oli nellikymen hengie. Atamuanal himoitti akan kel yhtyö.^ Häi muga oppii sidä akkua kozita kolme-nelli päivia. Dai suaw sen. Sid heile rodih jo moine mieli, štobi mužikku hävittiä iäre. Akku nevvow atamuanal, što «mužikku on minul ylen vägevy. Kačo, yksin stroii koid dai kai. Händy voittamah pidäw olla kuuzi-seiččemen mužikkua. Vai kylys tulduw hänel ewle vägie, konzu virutah nurmel sellälleh huogaumah». Mugai ruatah: atamuanu ottaw dai sidow käid. Tuow mužikan pertih dai seizattaw hänen konečkan luo, sidow sih. Iče vieri muata akan kel, gui ukko da akku.^ Toizet vie sie riihes ollah. Häi seizow konečkas yöl, a parahite yöl havaččuw hänen pieni tyttöine, tytär. Tuattahgi sanow tytöl: – Anna, Nast’o-rukku, veičči tuatal. A Nast’a vastuaw hänel: – Vuota uvven tuatan nostatan, ga andaw häi sinul hyvän veičen. Mužikku – tuattah – sanow: – Olgah, Nast’a-rukku, viere muata, älä. Sid brihačču nowzi kuzel, poigu. Tuatto pakiččigi brihačul veičen, a veičči oli korgiel pual’čal. Häi, brihačču, täwdyö ei voi. Tuattah n’evvoi händy, što «pane sobua alle, da päriel sorra veičči, sobatukun piäl». Muga gi brihačču ruadoi: sordi veičen, ni ken ei kuwlluh. Otti andoi veičen tuatalleh suwh. Tuattoh brihačun käski muata. Muga tuattoh kiändäw käid vähäizel i leikkuaw nuorat käzis i lähtöw pertis. Salbai hil’l’akkazin uksen.^ Kaččow, ga ni kedä huonuksis ei nävy. Duwmaiččow nygöi, što kedä tahto pidäw olla täs. Sid menöw häi riihen pihal. Ikkunaizeh gu kačahtah: sie kolmekymmen yheksä hengie. Sid ottaw kolmeruagazen kuwziverškazen parren da panow sen uksel tuveksi. Iče tuli pertih, seizatui endizelleh, kui oli sivottu. Huondeksel nostah maguamas akkah da atamuanu. Atamuanu kyzyw mužikal: – Midä tänyön näit unis? Häi vastai atamuanal: – Tänyön puwtui kolmekymmen yheksä tedrie puzuh, a nelläskymmen terväh puwttuw puzuh, yksi jalgu jo on pualikal, a vai toine puwttuw, dai häi pakkuw puzuh! Atamuanu ottaw dai rubiew händy korval iškemäh, sanow: – Midäbo izdevaičettos! Mužikku gu, vellin, syöttäi, tresniw korval: häigi pakkuw sih. Sid hänen kel muga kodvan izd’evaiččih, muokkai. Sid tytön iski seiniä vaste, iče sanow: – Täsgi sinul uwzi tuatto! Akan otti, yhten jallan pani ičelleh jallan al, toizen kädeh, dai halgai akan. Iče sanow: – Täsgi sinul uwzi ukko! Brihaččužen otti yskäh, koin poltti i lähti putešestvuimah muadu myöte, toižih hieruloih.