Тексты
Вернуться к списку
| редактировать | удалить | Создать новый
| История изменений
| Статистика
| ? Помощь
Valentina Libertsova.
Emmo nähnyh, kui vilahtettihes 50 vuottu...
Источник:
Oma mua. № 25, 2023, с. 7
Valentina Libertsova
Emmo nähnyh, kui vilahtettihes 50 vuottu...
карельский: ливвиковское наречие
Новописьменный ливвиковский
Kezäkuun 29. päivänny Alavozen kylän eläjät Ivan Ivanovič da Vera Pavlovna Lazarevat ruvetah pidämäh kuldastu svuad’bua.
Alavoizen taigin -teatrujoukon harjaituksien da ajelendoin aigah puaksuh puutui kuulta, mittuine čoma, putilline da hyvä emändy on Ivan Ivanovič Lazareval akku Vera. Ičegi mies toiči huavai, kui pidäy ravielois käzis koditalovuon, saneli omua nuordu elaigua, armiedu, ruaduo puunhuavustuszavodal, naizih menendiä, toi koispäi tavallizii gostinčoi – katliettoi kalas, "kudai vaste egläi vies uideli". Ivan Ivanovič suvaiččou tarattua ven’akse dai karjalakse, ezittyö, kižata kyykkäh da suksittua, ottua ozua kilboih, tartuo yhteiskunnallizih ruadoloih, kalastua da mečästiä, eigo azeteta ijät, eigo tavvit. Vera Pavlovna, vastukavai, ei suvaiče nigo pajattua, nigo kunne kävvä, parembi kois nieglou, lugou, kezäl kiinittähes ogroduruadoloih. Sentäh en händy ni tiedänyh, hos kodvan elimmö yhtes kyläs.
Perehel on ei suurikkaine, čopakosti kabrastettu kodine ližähuonuksien da peldozienke. Dorogan tagan, ihan Anuksenjoven randazel on kyly, omin käzin azuttu teplitsu, vie vaguo kazvoksienke, tuhjuo, lähäzien kuolluzien mustokse kaksi istutettuu puudu – korgiet kuuzi da tammi. Tammin lehtis kuvatah vastua kylyh, ga Iivan nagrau: "Net vienot varvat vai naizile, meil mužikoil kadaivastoil pidäy kylbiekseh, sit hätken tervehenny kestämmö". Vie ei yhty kerdua paginan aloh tulou mieli: mittuot hyö ollah erilazet! A hyö sanotah: "Emmo nähnyh, kui yhtes jo 50 vuottu elimmo!" Paistes čuglahtimmokseh kylän mennyöh elaigah, kuni vie pilai puuzavodu.
YHTY IGIÄ, YHTY KYLIÄ
Kazvettih Lazarevien molodoit Alavozen kyläs lapsekkahis perehis, toine tostu ei tietty. Van’oi školah lähtendässäh eli buabah luo Sändämäs, a konzu tuli iäres kodih, gu vahnembi poigu otti hardieloile kai zobotat žiivatoinke, kudualoin vuoh eli pereh. Vahnembat alalleh oldih ruavos: tuatto pimiessäh meččiä kuadoi da kezil parzii jogie myö uitti, sit kylmi, virui bol’ničas, ajeli sanatourieloih, muamah – jygies ruavos zavodal, kudai silloi ruadoi kolmeh vuoroh. Jo školas opastujes brihačču rubei "suamah rubl’ua" perehele, enzimäi keräi da luovutti käbryy, sit rubei marjua, gribua keriämäh, kalastamah. Ei musta ni sizärienke lapsien kižuandoi, konzu tuli armiespäi, kaikin jo oldih muututtu Piiterih, kebjiembih eländytiloih, a häi mugai eläy omas kyläs. Tässäh suvaiččou niilöi ruadoloi. Veroi oli perehes kaikkii nuorembi tytär, händy kaikin suvaittih da žiälöittih.
Opastuttih hyö paralellizis kluasois, toine tostu ei vihjattu. Van’a paiči kodiruadoloi vie ehti kävvä druamukerhoh, suksittua, ottua ozua sportukilboih. Jälles kaheksattu kluassua meni suamah ruadoammattii, a Vera jäi loppemah omua keskiškolua. Vastavuttih vai jälles armiedu.
GU SUVAINNET, ÄLÄ NIMIDÄ TIIJÄ
Tuttavuttih toine toizenke zavodal ruavos. Iivan ruadoi karzijannu uvvel Germuaniespäi tuovul ruadokonehel, Vera rinnal operuatorannu. Tiettäväine, silloi zavodan erähis ozastolois paista ei suannuh, moine kuului jyry, kai korvat kuurnistuttih, sit briha rubei kirjuttamah lippuloi, da vie runoloinkegi. Kerran puututtih yhtes gostih dovarišoilluo, sie Van’a soitti gituaral da jälgimäi tuttavui mielyttäjän neidizenke, rubei suattamah jälles ruaduo kodih, talumah zavodan kluubah tansiloih da kinoh, andamah lahjoi. "Dai kai ielleh", viuhkai käil Ivan Ivanovič. Voibi kuvitella, kui se oli "ielleh" silloi, tämä mies suvaiččou azuo kai putilleh da čomah luaduh.
Vahnembat da omahizet ei potakoittu ottua Verua, parembi la olis, gu yhtyzit moizen perehenke, gu meijän, kuduat žiivattoi pietäh, sit hos syömizes ainos pyzyzittö. Vaigu rist’oi sanoi: "Gu suvainnet, älä nimidä tiijä". Sit yhtelläh mendih yhteh, dai sanotah: "Emmo nähnyh, kui 50 vuottu, gu yksi päivy vilahtettihes".
"MINUU LYKYSTI AKAN DAI AKAN TUATANKE"
Ei ni smietitty, gu nenga hyvin da sobuh ruvetah elämäh, nenga rubieu lykystämäh. Vaigu kolme kuudu elettih vahnembienke ahtahis huonuksis, kui annettih ilmai kolmepertine fatieru kois, kus elettih zavodan johtajat. Ruadosijat sežo puututtih ainos mieldy myö. Alalleh Iivanua kučuttih sportukilboih, ezittymäh konsertoih, vastavuksih, vallittih ammattikomitiettah, nelli vuottu puutui sidä ohjata. Kazvatettih dai opastettih Anna-tytär, kudai eläy nygöi perehenke Pskovas. Loitottavan on, ga vunukkoi joga keziä otettih kyläh. Mollei kazvettih, Jana jo ruadau, Ivan on loppemas Dorogukolledžua, puaksuh soittau, sanelou, kui opastuu, mittumis tiemois da opastusainehis piäzi läbi.
Ei yhty kerdua Ivan Ivanovič muheloittajen virkau: "Lykysti minuu naija nengozes inehmizes, dai vie lykysti apinke. Häi sežo oli ylen rakas kalastamah. Mustan, minä jälles ruaduo vie päivykodih juoksen tytärdy ottamah, häi jo vuottau veneh valmis rannal. A kezäloman piädykauti otin oraskuul, konzu meijän vezis kala kiehuu, sit nedälilöin elimmö suarel palatkois. Mual vie lumi, a Luadogu jo avvoi, vezi läpettäy, päiväine čirittäy, linduzet pajatetah – agu mieleh sydämel!"
VIIZIKYMMEN VUOTTU KULDASTU RAKKAHUTTU
Kuni Ivan Ivanovič sanelou perehen da omii elaigoi, Vera Pavlovna vaikkani kuundelou, vai toiči lekahuttau piädy: "Oi, suvaiččou paista!" Vie erähän kerran ovvostan, mittumat ollah erilazet, a gu yhtel sydämel hengitetäh. Kyzyn, ollougo midä peittožuttu nengozes pitkyigäzes, ozakkahas perehes.
"Ei jo ole, vastuau Vera, – työnnän kaikkiele, kunne vai tahtou, anna ruadau, midä on himo. Vaigu kodih tulis kymmene čuassuu ehtiä. Nikerdua emmogo riijellyh, emmogo rängynyh".
"Se on tottu, jatkau Ivan Ivanovič, – nuorete meil zavodas oli ylen hyvä puhundusoittajien joukko, ga levii, mis vai miehet naizih mendih, sentäh gu akat ei työnetty soittamah. Minuu akanke lykysti! Hänel ei pie ni čakata minuu, ni kurkettua, vaigu vaikastuu, kerras ellendän: miltahto suututin, jo piäs pyöriy, mis olen viäry, kus pahoi azuin libo unohtin midä, da kui net kohendua".
Tiettäväine, nengostu heleviä vienuo iändy kodvazen kuulemata da kirkahii ilmekkähii silmii nägemätä atkal rodieu Van’oil kois dai meččähgi mennes. Vikse ei petties nuorennu vallinnuh Verua, sanou, nägemäl on hänen buabah, a tavan mugah – ihan tovelline karjalaine – vähäsanaine, ruadai, tirpačču, rohkei.
Lazarevil on äijy omahistu da hyviä tuttavua Tuuksel, Tuulokses, Videles, Anukses, Petroskois dai toizis kohtis. Himoittas, gu hyö tiijustettas, mittuine kaunis kuldaine pruazniekku on kuldazel puaral, mustoitettas yhtehizet vastavukset da tapahtumizet, yhtyttäs hyvittelendöih.
Alavoizen taigin -teatrustuudien da Karjalan Rahvahan Liiton Alavozen ozaston puoles tävvel syväimel hyvittelen Ivan Ivanovičua da Vera Pavlovnua nengozen merkipäivänke! Toivotan vie kodvu eliä tavallizes suvaičukses, ellendämizes, olla tervehenny da pädevänny! Anna iellehgi teil joga tilas lykystäy!