Тексты
Вернуться к списку
| редактировать | удалить | Создать новый
| История изменений
| Статистика
| ? Помощь
Perttu Pekka.
Elämä kirjava kuin tikka. 4
Источник:
Oma mua. № 40, 2023, с. 11
Perttu Pekka
Elämä kirjava kuin tikka. 4
карельский: собственно карельское наречие
Новописьменный севернокарельский
Otamma vielä pikkusen šitä ilolientä, a miula on šyväin kintahan peikalošša – mitein šielä pätinäkunta, akka ta šikiet. Ta varauttau šeki, kun ei ne virkamiehet alettais jo epyällä, minne kavoin näin pitäkši aikua. No ei še isäntä ruvennun šen kummemmin kieltelömäh, kun šanoin jotta miun pitäy lähtie. A lähtiessä miula vannottau, jotta kyllä hiän täššä jotaki kekšiy, kun huomenekšella tullah piirineuvošton isännät töih. Hiän muka noštau šemmosen metlin, jotta pataset paukkau.
– Šiitä mie kačo olen hiijen višši, jotta jotaki pitäy tapahtuo.
No enhän mie šuattan šen kummemmin uškuo, ka olihan še mukava mieleštä, kun imehnini otti toisen hätäh ošua.
Olen-elän šiitä huomeneh, oisko ollun šiinä kolmen maissa, kun tulla karahtau šinne miän vatieran pihah miliisi heposella, milma vuatiu matkahaš. No mipä vielä kekšittih, ajattelen.
Akka tuaš itkömäh:
– Šiitä ekliseštä kävelyštäš ne nyt šilma... Joko ne nyt tyrmäh kokonah...
Ajamma TPK:n pihah, še miliisi šuattau miun erähäh huoneheh. Ajattelen šiinä rappuja nouššešša, jotta en kyllä mainiče uittopiäliköštä šanuakana, kun ekliseštä tullou pakina. Mitä mie häntä tähä rupien ševottamah.
No aššun huoneheh, ka šielä iče uittopiälikkö istuo köhöttäy, miän kyläneuvošton piämieš, eräš tuttava meččätyöherra ta piirin isäntä virkastolah takana. Ta vielä kakši ketä ollou tuntomatointa mieštä. No tämähän kerähmö!
Luajin tervehyön, lakki koprašša šeisatun oven šuuh. Ka šiitä mie olin kuin puulla piäh lyöty, kun kaikin tervehitäh, piätäh smuakutetah, a še piäisäntä ihan šeisomah noušou ta isännimie myöte istuutumah käšköy.
No mi velli vielä tämä ilvehintä. Šiitä aletah paissa šinnetänne, jotta nyt on muka šattun pahanluatuni erehyš, jotta miun pitäis niin kun myöštyö ta oijuštautuo jälelläh kotih päin. No mie en tietenki ole uškuo korvieni, kyhnytän šiinä korvallistani, en šua šanua šuuštani. Kotvasen piäštä šanon kuitenki, jotta mie olen še ta še, työ oletta naverno tuaš erehtyn. No kačon, jotta tämä pani onnakko heijän nuamat vielä totisemmakši. En šua tolkkuo, mitä hyö oikein miušta tahotah. No viimein še uittopiälikkö šanuo rošahuttau oikein kunnon miehen luatuh:
– Et veikkon šie, Vesiperä, kelpua kulakiksikana. Ei šiušta šemmoista tule luatimallakana ta olet šie tarpehellisempi mieš muuvvalla, vaikkapa uitošša. Niin jotta tulehan enši kevyänä miun pakinoilla, ni kyllä työtä-ruokua šiun moisilla löytyy näillä kotivesilläki.
Ällissykšissäni kačon šitä piirin isäntyä:
– Mielellänihän mie täštä vaikka uittohki... Ka miteinpä še on, eikö milma uuvveštah skuapnita? Mitein mie äpärehjoukon kera puoleh toiseh... Miteinpä mie täštä kotih piäsisin? Eikö šitä mitä dokumenttie...
Ei še isäntä šen enämpyä ruvennun šelittämäh, šanou vain jotta onhan täššä tämä tiän kyläneuvošton piämieš. Hankkikkoh kyyjin, kun on kerran tänneki kyyjinnyn. A še piälikkö lisyäy vielä, jotta kun et huomena piäšše matkah, ni šuovattana lähtöy heijän heposie šinnepäin kymmenkunta. Niissä rekilöissä kyllä piäšettä.
Šiinä mieki jo alan uškuo, jotta tosissah nämä ollah. No kotih mie piäsin šieltä hyvin ta kai arvuatta, jotta mielelläni läksinki. Olin šen talvišiämen ajan koissa, šelvitteliyvyin. Vain niinpä iski mielet tämä reissu, jotta luovuttelin šovinnošša kaikki šivotani kolhosih. Nikkarin työkalut jätin ičelläni, niitä mie ajattelin vielä tarvita. Ajelin rahtie muutoman reissun ta erähällä matalla kirjuttauvuin lespromhosih kaateriksi. Šinne šilloin muaniteltih lujašti. Tiijuštelin elinpaikan, vatieran ta kevyämmällä niin kuin šanotah otin multua lakkihini kotikyläštä ta pätinäkuntani kera tuaš rekilöih ta uuteh paikkah.
Eikä ole valittamista, jotta pahasista ois männyn. Mipä täššä valmehešša muailmašša on ollun elyässä. Mieki olen ošaltani yrittän šuaha šitä aina vain valmehemmakši. Ta šiinä kačo riittäy työšijua vielä miän šikeilläki. Ei tule työttömyttä, kunhan vain rauha muailmašša pisyis.
Vain tämä kolhosihomma mäni miun ošalta tämmösekši. Vaikka ei šitä muuvvallakana ole kiät kormanošša kävellen eletty. A šen uittopiälikön kera meista tuli hyvät prijuatelit, enkäpä mie ole muillakana kaunua kantan. Erehykšie šattuu. Hairahtauhan še heponiki nellältä jalalta, šuatikka šiitä imehnini kahelta.
Vienakši kiänti Valentina Karakina