Тексты
Вернуться к списку
| редактировать | удалить | Создать новый
| История изменений
| Статистика
| ? Помощь
Valentina Libertsova.
Anuksen päiväine. Vähäzel suarnu. 1
Источник:
Oma mua. № 46, 2023, с. 9
Valentina Libertsova
Anuksen päiväine. Vähäzel suarnu. 1
карельский: ливвиковское наречие
Новописьменный ливвиковский
HUONDES
Nast’oi havačui hienozes hämäris. Mi hänen nostatti, ei ellendännyh. Ga ni sellittämäh, ni paheksimah ei ruvennuh. Kehtuaugo lapsi allusaijal midätahto zobottie da paheksie, hänel sidä ei ni ole piäs – nouzi dai olgah! Kaččelih: sizär magai, uponnuh hural šokal pehmieh valgieh pielukseh, iänetä lekutti huulii, nosteli kulmii da lyhyösti muhahtelih, vikse midägi hyviä nägi unis. Ikkunzuavesin tagan vallotti, pertis sai nähtä kai lomut. Škuappu, kuduan tagan oli suuri oččuperti kahten ikkunanke, ottomankanke, ruadivonke čupus da pyöryžän stolanke. Ležankupäčči puoldu syväinseiniä yliči, tyttölöin magavosijan čurah vönyi jalgupuoli suuren loukonke alahan, kus talvel kuivattih kuatančoi da kezäl suurii sobii, gu ei homehtuttas. Konzu se oli puolelleh tyhjy, sinne sai peittyö elostajes, luadie lämmäh pezäzeh kodikas talvikodaine.
Čuppuh syndyi vahnu buaban sundugu, kuduan piäl riputtih mollembil seinil puupualičat tävvet kniigua: koikkien vastalpäi – lapsien, oigiemba, bokkuseinäl, – vahnembien. Nast’oi hos ei olluh suurehko, ga ehti tiijustua: parahat mieldykiinittäjät kniigat ollah net, kudamii vahnembat kielletäh lugie: eiga rubieu juovuttamah, dai silmät pahoi ruvetah nägemäh, gu niilöis vahnembien kniigois kirjat on hienombat, a iče net ollah sangiembat.
Ga voijahgo nämmä kielländät azettua tiijonsuvaiččijua lastu? Vaigu sai jiähä pertih yksinäh, Nast›oi nouzi sundugale, tabai sangien kniigan da lugi tävven vačan, kuni vai ei ken libunuh pertih. Čupus päivypastopäivälgi oli pimiettävy, ga voibigo se azettua tyttyö, gu on nenga magei lugie, kui čomat piähenget suvaijah toine tostu, omua muadu, heijän elaigu on täyzi kaikenjyttysty šeikkua, paginua, vastavustu, keksindyö! Lapsien kniigoi tyttö sežo lugi, peittymätä, stolan tagan libo ottomankal, unohtujen puaksuh ei nähnyh, kui pimenöy, ei tostannuhes ližätä karasinlampah tuldu. Vahnembat kurketettih, ga oli midä oli.
Paha tapahtui keviäl, konzu heijän alguškolah tuli silmyliäkäri kaččomah lapsii, Nastin tarkastajes kai tabavui: "Kuibo oletto nengomal nuorel jo nenga rikkonuh silmät? Vältämättäh pidäy pidiä očkat!" Tilai liečotippazet kymmenekse päiväkse da käski tulla Anukseh valliččemah st’oklii.
Nygöi jälles tippazien panendua tottu rodih nähtä vaigei, lugie jygei, hyppie da punaldellakseh rubei varaittamah. Tänäpäi tuli aigu loppie net muokat. Muga sanoi muamah hänele egläi – hyö kerävyttih matkah – Anukseh, linnah, kus Nasti vie nikerdastu ei olluh. Oppi kyzeltä buabal, mi se on da mittuine, ga häi vai käil viuhkai: "Iče näit, tirpa vähäine" da jatkoi omii jogapäiväzii kodiruadoloi.
Viruo jo ei olluh nimittustu vägie. Nast’oi hyppäi ikkunah, siirdi zuavesin. Niityn reunal, nägymättömän ojan piäl seizoi sageisagei udu, gu buabal rengis vaste lypsetty maido. Erähat udutilkuzet lekuttih, gu käzil viuhkutettih, kučuttih sinne. Ollougo tottu, vai smuttinou? Tyttö juostozil hakkai suuren pertin ikkunah. Vahnembien magavosija jo oli kabrastettu. "Eigo hos minuttah ajettu linnah?" vilahtihes mieli, ga azettuo ei suannuh – ikkun oli avvoi: puhtastua pertin ilmu buabal oli himo enne čakkoi. A ikkunan tagan… Avoi-voi! Tozi suarnu! Peldo silmänlipahtukses muutui räkekse palavakse kaunehekse hurstikse! Eriluaduzet kybenet läikyttih kaikkien värilöin mugah. Se vikse kastieloi koskiettihes enzimäzet päiväzen sugahat, a lapsen levendetyt liečotippazil silmät ližättih kummastu kuvua. Täh oččupertih päivästy ei vie nägynyh, sentäh gu se oli, kui kaikis hierun karjalazis kodilois, suvipuoleh päi, a vot buabančupus da syöndypertis nygöi onnuako, kai kiehui kuldazes tules!
Avoi, a kunne liennöy mennyh neče udu? Kai rebeili, palazet, gu pikoi pikkarazet tyttözet, lenneltih, lekutettih käzil, tahtottih sanuo midälienne tärgiedy. "Anuksen päivy, Anuksen pruazniekku, buiteku helähtih korvis. – Mennemmö sinne! Kaikin menemmö. Musta-musta!" Kuunelta ielleh dai ruohtie kyzellä ei suannuh ehtie nimidä – udu hävii, korvat salbai linduloin iänien aldo – päiväzenke havačui meččy, lekahutti puuloin ladvat, nostatti pezis kaikenjyttymät linnut, kuduat yhtes nostettih moine korgei hälineh, ga kai toizet luonnon iänet sammutettih.
Pertih harpai muamah.
– Hyvä, gu jo jallas olet. Pezei, syö, sit tule šuorivumah, sil aigua varustan hyvät sovat.
– Mama, a mibo Anukses on pruazniekkoi?
– Ga nimittustu, lekahutti olgupiälöi muamo, – kaikin ruatah. Myö poliklieniekkah ajammo. Dai toizii dieloloi on, kuduat pidäs ehtie enne heinargie.
Syöndypertin kynnyksel päiväine muga iški silmih, ga net kerras iče salbavuttih, kibiet kyynälet puhkettih luomih, juostih rožii myö huulien reunoih. Lyhyöh ravahtukseh hyppäi buabo. Nast’oi ehti nähtä: häi seizoi povlilleh obrazoin ies, kumardelih muassah.
– Olgah, olgah, älä itke, agu sportit liečindän. Istoi vai täh ikkunan pieleh, zuavesin tuakse. Ota suuh midä himoitannou: dorogah pidäy suurustu vaččah panna, eiga mašinas rubieu juovuttamah da oksenduttamah.
Pani edeh riehtilän žuarittuu kartohkua, juvvan ruahtuo, viluspäi tuovut voit stauččazes da mal’l’azen kannatestu, eisti vaste pastetut čupukat da libui senčoih jatkamah huondesruadoloi. Syvvä buaban magieloi syömizii himoitannuh ei. Nasti otti kaikis pienimän čupukkupalazen, čökkäi kannatekseh da punaldi piän ikkunah. Palavy päivy jo vähäzel eistyi, huonustui tuomen varvois. Silmis pedvaihes moine kaunis, ku oččuikkunas nähty, niitty kasties, erähät heinykukat ihan ikkunan ual, koivuine suabran kohtalluo…
A midäbo koivun rinnal buitegu mustottau, lekkuu, läpettäy. Neičukkaine on! Vai ehti arvata Nast’oi, gu tyttö rubei lähenemäh, gu astui pelduo myö, vai muadu ei koskenuhes. Avoi, mi kummu! Mustis sovis, nengozel räkel, a piäs kuldaine venču läpettäy, mostu ni koin, ni kirjaston kniigois Nast’oi ei nähnyh tässäh, a buaban obrazois kaikil ristittyzil moizet ollah! Kummu!
– Kuuletgo, Nast’oi, minä olen Anuksen Anastasija. Olis hädä tänäpäi puuttuo Anuksen pruazniekkah, a kuibo menen, gu pidäy auttua suaha heinät kolmel Mačarven leskel. Puolen yödy naizet niitettih, mennäh ruadoh maguamata, luogovoindu lapsile jätetäh, ga heidy vie pidäy nostattua, meččäh työndiä, kaččuo, gu ei myöhästyttäs da torevuttas, madoloih ei puututtas. Nengoine räšköttäi päivy loppehes jyryh, pidäy vardoija naizien da lapsien käzil nostetut suabrat. Net ruavot on minul annettu Taivahallizespäi. A sinä tänäpäi, ole hyvä, Anukses kumardai Jumaldomаle da sano: Anuksen Anastasija ei voinnuh tulla pruazniekale, pakiččou prošken’n’ua. Musta…
Dai hävii.
Tuli tuatto, kastetačmoinke kengis da ruadoštanilois, tembai kauhan viluu vetty, pani olgupiäh ruadorepun da käski mennä randah.