Тексты
Вернуться к списку
| редактировать | удалить | Создать новый
| История изменений
| Статистика
| ? Помощь
Perttu Pekka.
Šalmenkorvan kuikat. 2
Источник:
Oma mua. № 48, 2023, с. 11
Perttu Pekka
Šalmenkorvan kuikat. 2
карельский: собственно карельское наречие
Новописьменный севернокарельский
Miula šynty šemmoni ajatuš: mitein šais kačella niitä ihan läheltä. Kuikkahan on niin komie otuš, jotta kannatti vaivata piätä. Utelijaisuš kiušasi, kun šiinä ihmini ei eruo eläimistä. Ta kun vielä nämä oltih täššä näin lähellä.
Šilloin miula välähti ajatuš: ratijo. Še on täššä tapahukšešša verratoin keino. Šillä šuan ne houkuteltuo...
Šillä šamasella netälillä Šuomen ratijošša kuikka oli netälin lintuna. Päivän mittah šen iäntä šai kuulla ušiemman kerran. Pitäy järještyä niin, jotta kuikilla tulis mahollisuš kuunnella tätä ratijolähetyštä. Mitä ne šiitä tykkyäy, vain lähetähkö pakoh? Kuin sualivoittelin, jotta ei miula ollun nauhurie, jotta olisin voinun nauhottua tuon kuikkien iännännän ratijošta. Šiih oli yritetty kerätä mieleštäni niijen kaikenmoiset iänet eri mielialoissa ta tilantehissa.
Miula oli rannašša eriskummallini verkkokota, missä puhistelin verkkoja šatiella. Še oli šuuri pihkaruukin vanha veneh kiännettynä kumoh pukkien piällä. Järvipuolella oli luajittu lautašeinä šuojakši šykyšysiltä šuurilta tuulilta, jotta ne ei piekšäis verkkoja. Šeinäššä oli pieni reikä, kun yksi lauta oli toisie lyhyömpi. Šiitä oli hyvä kačella järvellä.
Nyt ei muuta kun matkaratijo kainaloh ta kotah kuikkie vuottamah. Tiesin tarkkah, konša tulou netälin linnun iäni. Mänin kotah jo melkein tuntie ennein, jotta ei šitä olis minkänämoista liikehtä, kun linnut tullah. Verkot oltih nytki kovašša ta muutomista oli tippun pois kivekšie. Otin niitä matkah ta aloin kiinitellä renkahie erissyšnauhalla tarpehih kohtih, jotta ei aika mänis hukkah. Šatutahko nyt kuikat tulomah šopivah aikah? Kun olis nauhuri, olisin riippumatoin ratijošta ta šen ohjelmašta. Kaikki oli onnellisen šattuman varašša.
Olin vellon verkkoja yli puolisen tuntie ta kiinittän nellä kiveštä koko ajan, tietenki, korvat hörpälläh, kun yhtäkkie kajahti kuikan pitkävetoni ta šurumielini kuččuiäni mistä lienöy loittuota vaštarannan šuunnalta. Kiirehin kaččomah "ikkunah". Vain ei mitänä näkyn, vaikka reijäštä näky koko järvi. Iäntäjä oli missä lienöy vaštarannan lähellä liikkumattomana. Tilanneh vielä enämmän tiukkeni. Tullahko?
Kuikka piäšti tuaš ilmoilla loitoš kantautujan valitukšeh. Nyt erotin jo linnun. Še ui rauhallisena järvellä päin melkein milma kohti, entisellä kalaapajallah. Välillä še pisti n’okkah veteh ihan kuin še olis kačellun šieltä kaloja. Šiitä nošti piäh pistyh ta tuaš iänti.
Hetken piäštä lentyä tuprahti toini ta liitäyty veteh Tervahauvalla. Enšimmäini läksi kiirehešti uimah tulokkahan luo, kumpani hil’l’oikseh lipo miun rantuani kohti. Niin tarkkaseh pijin niitä šilmällä, jotta en nähnyn šitä aikua, konša vielä kakši lintuo istuutu veteh. Nyt ne kaikki kokouvuttih rannallani. Yksi jo čukelti, tietenki, kalua eččimäh.
Vilkasin kelloh – jäi kahekšan minuuttie ratijon netälin linnun iäneh. Nyt čukelti toini, kakši jäi niin kuin vahtimah.
No tämä hyvä. Kyllä ne nyt jiähäh täh ruokkiutumah. Čukellellah pienellä alalla, kuin enneinki.
Aika tuli ta avasin ratijon. Yksi lintu oli ihan lähellä. Mitein ne nyt käyttäyvytäh täh uuteh iäneh? Lähetähkö pakoh? En tietän mitä iänie šiinä oli enšiksi, vain lähimmäini lintu jähmetty paikallah, ei ni piätäh kiännellyn. Lisäsin vähäsen iäntä. Toisetki kuikat pietyttih ta jiätih kuuntelomah. Šilloin ratijošta kajahti tuo pitkävetoni šurullini huuto, mitä kuvittelin kuččuiänekši. Ta kuikat tunnettih še! Ne kaikki alettih lipuo rantua kohti. Iäni ratijošta toistu, kuikat lähettih rantua. Tultih melkein rantakallivoh kiini nellänviijen metrin piäh kovašta ta tuijotettih lautašeinäh päitäh kallissellen.
Še oli šelväšti utelijaisutta, mi näky kaikista niijen liikkehistä. Ei še kuikkakana ole mikänä poikkehuš muista lintuloista ta eläimistä, vaikka šitä šuau nähä niin harvoin tämmöseššä tilašša. Šehän on niin arka.
Šiinä šain kačella nyt kuikkua ihan tarkkah. Ta komie lintu še on. Aikuhisen kuikan puku on jokahisella järvellä liikkujalla tietenki aivan tuttava. Vain še ei ole ollenkana niin yksivärisen harmua, mitein tavallisešti šiitä ajatellah, vain on hyvin kaunehen kirjava. Vain piä ta niska ollah metallinharmuat. A kurkun alla on pikimušta, alapiäštäh leviempi ravatti, rinta ta kaklan reunat hienoviivaset muššan ta valkien juovikkahat ta šelkä valkeijen ruututäplien koristama. Toisin šanoin värikuvitušta vaikka kuin äijän. Vačča šillä on lumivalkie, vaikka uiješša šitä ei nävy. Ilmašša koko lintu loistau valkielta.
Ratijonauhašša oli nyt mänöilläh harvoja hil’l’asie korahteluja, kumpaset voitih olla varotušiänie, kun kuikat alettih hil’l’oikseh šouvella järvellä päin, pois rannašta.
Vain šiitä alko kuuluo ilosie terävie kil’l’ahteluja, mimmosie olin kuullun ta nähnyn, kun kuikka čukeltau yhtäkkie ei šyyvveššäh, vain omie aikojahhuvikseh. Šilloin še karjahtau ihaššukšissah (näin tuntuu ihmiseštä), potkasou vettä šylen korkevuolla ta katou vejen alla. Täššä linnut šuatih milma ihmettelömäh: ne kaikin ruattih šen peräh juštih šamoin. Lyštikkähäšti kil’l’ahellen ta vettä potkien ne painuttih Tervahauvan šyvykših pul’pahtuan šiitä veještä tuaš lähellä rantua ta päitäh puissellen.
Tämän jälkeh en yhtänä enämpi varannun niijen poislähtyö, ne näytettih nyt niin luottavaisilta ta leikkisiltä. "Ohjelma" jatku vielä muutoman minuutin, kuni ratijo iče šen keškeytti. Nauhalta nyt alko äkkie kuuluo ušiemman kuikan lentokakatušta, ta miun "kuot’t’elulintuni" täššäki ruattih esimerkin mukah: ne kaikin hypähettih šiipilöilläh ta lähettih kiitämäh vejen pintua šalmie pitin Köynäštä kohti.
Šilloin ajattelin, jotta ei näitä viimesie iänie olis pitän antua ollenkana niijen kuulla. Olihan niijen šyönti nyt keškeytyn.
Šammutin ratijon ta läksin mökillä. Raikuja kakatuš vielä kotvan kantautu yläilmoilta. Ne kiännyttih jälelläh ta kierreltih Marjošelkyä. Tuo kaikuja iäni kantautu vesien piällä. Še luou šalojärven tunnelmua! Šamoin kuin kuikkien pešimäpaikoilla kešäsenä yönä lahukkaisissa, missä ne liikutah iänettöminä, kuin huamut. Mitein juštih on šuomelaini luonnonyštävä Olli Järvinen nimittänki kuikkua: še on kešäöijen tunnelmalintu.
Kiänti Valentina Karakina