ВепКар :: Тексты

Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | Создать новый | История изменений | Статистика | ? Помощь

Nadežda Petrova. Amuine vastuz om südäimes

Nadežda Petrova

Amuine vastuz om südäimes

вепсский
Младописьменный вепсский
Jogahižen mehen elos oma mugomad kurod, miččid mez’ muštab kaiken igän. Ned jätaba hänen muštho suren da süvän jäl’gen. Mugoine azj om ozaidanus i minun elos. Nece om unohtamatoi vastuz Alevtina Ivanovna Andrejevanke.

Oli nece amu, konz minä vaiše zavodin rata školas. Alevtina Ivanovna vedi siloi radiopaginoid vepsän kelel da oli "Kodima"-lehtesen radnikan. Minä jo tezin händast, sikš ku hän tuleskeli meiden školha tehmaha reportažid vepsän kelen opendamižes, kirjutamha vepsän kelen urokoid vai miše antta minei nevondoid rados. Völ paksus vastsimoiš hänenke Vepsän rahvahan kul’tursebran azjtegoiden aigan. No nece vastuz oli erilaine!
Kerdan Alevtina Ivanovna päti tulda minunnoks adivoihe. Edel hän sanui, miše hänel om sur’ taht pagištoitta mindai da tehta reportaž minun sugujuriš, tedištada, kut minä zavodin pagišta vepsän kelel, mikš minei tuli himo olda vepsän kelen opendajan. Siloi minä lujas čududelimoi sikš, ku mugoine tetab naine tahtoib midä-se minun polhe kirjutada. Ken minä olen? Mitte-se nor’ neičukaine, kudamb vaiše zavodi rata školas. No hän ei meletand muga.
Minä muštan, miše nece oli päipaštokaz päiv. Alevtina Ivanovna tuli jügedan magnitofonanke da tomaižidenke.
Tervhen, Nadežda Anatoljevna! kulištin minä hänen heledan änen, kut vaiše avaižihe verai. Jäl’ges, kuni astuim minun honusehe, hän ehti küzuda minai azjoiš radol, kut om minun tervhuz’, hüvä-ik eläda ühthižkodiš. Vot mitte holekaz oli ristit!
Ezmäi kaiked Alevtina Ivanovna pagištoiti mindai. A konz meiden pagin, miččen hän äneti, oli lopnus, zavodim joda čajud. Jodes čajud Alevtina Ivanovna starinoiči minei ičeze elos, lapsiš, vunukoiš. Ved’ hänen vunuk Oleg oli minun openikan: hän kaiken ühtni vepsän kelen konkursoihe da olimpiadoihe, konferencijal starinoiči ičeze baban polhe. Nägui, kut hän armastab babad! Oli meil pagin i Alevtina Andrejevan radon polhe. Konz minä küzuin Alevtinad Ivanovnad, jüged-ik om hänen rad, ved’ pidab kaiken kävelta, löuta erazvuiččid materialoid, hän muhahti i sanui, miše hän lujas navedib sidä. Hän navedib olda vepsläižiden keskes, navedib pagišta kodikelel. Hän tahtoib, miše vepsän kelel oliži tulii aig. Pagištes vepsläižiš, nägui, miše Alevtina Ivanovna lujas navedib kodiröunad, navedib ajeltas vepsläižihe külihe vai posadoihe (paksus muga saneli), vastatas ristituidenke i lidnas. No enamba kaiked hänen hengele oli mel’he kodikülä. Minä en teda om-ik nece tozi, ved’ nece om vaiše minun tundmuz hänen paginoišpäi.
Erased vastused oma erilaižed, sikš ku paginan aigan meil om kaiken todesine sel’ged ihastuz. Nece pagin Alevtina Andrejevanke jäb minun muštho igäks. Sikš ku nece oli vastuz sebranikanke, kudamb oli üht mel’t minunke, kudamb abuteli minei nevondoil, el’genzi meiden radon vepsän kelen kaičendas. Lujas žal’, miše Alevtina Ivanovnal oli lühüd igä, no hänen südäin i heng jäi meidenke hänen runoiš da pajoiš! Ned oma openduzkirjoiš, lehtesiš, kirjoiš, runokogomusiš, aiglehtesiš. Tal’vkus om hänen sündundpäiv. Školas lugim vepsän kelen urokal lapsidenke Alevtina Ivanovnan runoid, a jäl’ges openikad pirdiba kuvid. Naku miččed ned läskiba!