Тексты
Вернуться к списку
| редактировать | удалить | Создать новый
| История изменений
| Статистика
| ? Помощь
Valentina Rogozina.
Unohtadud verod udel ladul
Источник:
Kodima № 12, 2023, с. 6
Valentina Rogozina
Unohtadud verod udel ladul
вепсский
Младописьменный вепсский
Talʼv vepsläižiden elos oli hüvä aig: keza- da sügüzʼradod om jo tehtud, elo tegihe kebnembaks. Tuli hüvä- da pühäaig, kudamb jatkui Sündumaspäi Vederistʼmihesai, a neniden pühiden keskes oli Uzʼ vozʼ. Naku necen polhe i linneb meiden pagin. A miše tobjimalaz ozutada Uden voden znamoičendoid, sidom sida lapsidenke, kudambita ni-mitte uzʼ azj ei mäne. Lapsed – nece om uzʼ elo, hö oma kuti aigvoččed, vaiše pened, uskobad, avoinsüdäimeližed. Lapsiden sündund om čududeline mirun azj! Paksus mö sidom heid uzidenke, novelidenke, hoikaižidenke vezaižidenke, miččed tungesoiš vanhoiden kandoiden maspäi. Uzʼ vozʼ mugažo om čududeline azj, sikš mö sidom niid toine toižehe.
Kus oma lapsed, sigä om vänd, i, nacein, sigä om ilo, muhu, nagrand da tozi. Naku mö olem haškus Udehe vodehesai, sen täht pätim vähäižen starinoita Kal’hiden Pühiden polhe lapsiden elos.
Nügüd’ mö vasttam Ut vot muga: mänem mecha, čapam da tom kuzen pertihe, sädatam sidä. Sädatusen täht ostam erazvuiččid bobaižid, čomitesid. Londusen kaičijad ristitud ostaba ei todesišt kust, mugažo čomitaba sidä, riputaba oksaižile čomid bobaižid, paneba kuuzen alle lahjoid. Ende, konz meiden ezitatoiden vanhembad oliba lapsin, ei olend ningomad verod – sädatada kust. Pertihe kust-ki ei todud. Uden voden vastatihe-ki toižin. Ende meiden ezitatad toskeliba mecaspäi kuzen barboid, püštliba niid pit’kha tehut, mitte vedäb pertihe, toižed barbarized čokkoiba ümbri iknoiš. Ut vot, kut toižed-ki vepsläižile kal’hed pühäd, praznuitihe vaiše ühtes külänikoil valitud küläs. Toižiš külišpäi tulebile ristituile oli kebnemb putta pertihe, kus oli Uden voden pühäbesed. Püšttud kuzižed barbaižed ozutiba adivoile tarbhaižen pertin.
Pidab enamba sanuda kuzižiš verboiš: mikš kävutadihe kust? Kuzižed barbad oliba üks’ pävarjoičusišpäi. Sil’mnägubale tuleb mugoine azj, kut kollijan satand kodišpäi kaumištoho. Ken-se teišpäi, voib olda, om nähnu, kut kollijan jäl’ghe tactihe kuzižid barboid. Nece oli ozutajan kollijan südäimen täht, kuna pidab mända. A barbaižed oma negloikahad, varjoičeba eläbid ristituid pahudespäi.
Muga i Uden voden täht pidi püštta barbaižid: ned abutiba Udele vodele tundištada, miččes pertiš vastatas sidä, da ei pästta besednikoidennoks pahut. Iknoihe čokkoitud barbažed kaičiba pühänikoid pahiš sil’mišpäi, niken ei voind kacuhtada iknaha da tedištada, midä tegese pertiš. Pühän lopindas pertin emäg kerazi barbaižid da henonzi niid tannazživatoile. Völ nenil barbaižil lečtihe erasid niveliškoiden kibuid.
Uden voden praznuičendale norišt kerazihe toižiš külišpäi ühtehe i guläižiba: kargaižiba, pajatiba pajoid. Vaiše kaik nece oli päiväl, ei öl, kut meil nügüd’.
Tal’vel pühäpäivin, tobjimalaz praznikoin, navettihe šurkta reguzil. Nored otliba suren reguden, ištuihe viden vai kuden i päzuiba mägelpäi orgoho, vaiše ahav vihelzi. Naku mugažo prihad da neiččed tedištiba toine tošt paremba: regudes voiliba sebatas, čukoidas – niken ei homaiče. Penembad-ki šurgiba, no neičukaižed eriži prihaižišpäi: heile völ linneb aig šurkta prihoidenke.
Pidab sanuda, irdal pakaižes kaik nored oma čomad da baskad, naku tal’v kaikile abutab.
Kut mö teidenke pagižem Uden voden polhe, pidab sanuda i sömäs. Söm oli kebn, jogapäiväine. Tobjimalaz pašttihe pirgoid, vaumištihe kürzid tauknanke, keittihe studnid, kartohkad, munid, pandihe stolale senʼt, kapustad, keittihe olut. Nece söm oli kodinikoiden da heimolaižiden täht.
Päiväs pühänikoile pidi kävuda koumehe-nelläha pertihe. Ku keda-se ei ehttud rižata, kävutihe toižel päiväl. A ku heimolaižed eliba toižiš küliš, ka kožutihe, miše toine uzʼ vozʼ pidab zavodida heimolaižišpäi, kudambid ei ehtnugoi rižada.
Ende ristitud ei kacnugoi sömähä, heil oli himo nägištadas toine toiženke, vastatas heimolaižidenke. Nügüd’ mö vaumištam sömäd, miše čudutoitta adivoid, ozutam sädoid, elod, vaiše unohtam kacta silʼmihe, kulda da kundelta toine tošt. Nügüdläižel aigal neniden pühiden jüvä om kadotanu.
Muga, voz’ vodespäi vajehtihe Uz’ voz’-ki, se sai uden znamoičendan. Nügüd’ nece om parahim kodipühä. Čomitadud kuz’ tuli kaikuiččehe pereheze vai pertin sirehe. Lämoihuded da lämoid pil’kištaba irdal, kulub pajoid, ilo, nagrand. Meletam, miše nece om hüvä vajehtuz, vaiše vanhad elon palad mugažo abutaba vajehtada meiden ut elod.
Nügüd’ mö olem harjenuded vastata Ut vot kesköd. Nece uzištamine om tulnu meiden eloho: kaikutte meišpäi tahtoib lahjoita kanznikoid, tehta kaiked, miše stolal oliži külläks erazvuittušt sömäd.
Kal’hed lugijad, mö ihastusiš toivotam teile kaiked hüväd, ozad, tervhud, kebnad, pil’vetont elod! Lopkaha da kadogaha kaik pahuz’! Elägat kožmuses londusenke da toine toiženke!