ВепКар :: Тексты

Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | Создать новый | История изменений | Статистика | ? Помощь

Vas’a Veikki. Oli kerran karjalaine taloi Anuksen rannal... 2

Vas’a Veikki

Oli kerran karjalaine taloi Anuksen rannal... 2

карельский: ливвиковское наречие
Новописьменный ливвиковский
Konzu voinan allus frontu rubei tulemah lähembäkse, kai Plam’a-kolhozan žiivatat pidi suaha Svirijoven toizele rannale. Syvyskuun allus Anuksen rajon jo oli suomelazien al. Myö muijien pagolazienke olimmo niinny päivin Sellin lähäl. Vihmua peityimmö heinysaruah da sie vuotimmo. Viijel perehel oli vaiku yksi heboineota keral midä maltanet. Myö otimmo keral vai kaikis pättävimät, midä pidi olla viijel hengel. Fed’a jo oli otettu frontalejuuri piätenčän, Il’l’anpiän. Häi oli traktoristannu, siksehäi ei otettu kerras. Yhtes Andrejevan Andrei Dmitrijevičanke hyö vojenkomuataspäi jallai astuttih Lodienoissah, sie heidy pandih poujezdah, tuodih Piiterih, kus kolme kuudu opastettih radistoikse.
Karakov Saša-diädö da Petrova Tan’a-t’outa mendih dorogal kaččomah, eigo tulla suomelazet. "Ehtimmö vai tulla dorogal, Saša-diädö saneli jälles, – ga suomelazien pyörii oli muga äijy, ga kai silmis pimei rodih. Minul, häi sanoi, – kai tukat pystyi nostih, šuapku lekahtih. Sit yksi suomelaine azetui, kyzyi ket olemmo, a ku sai tiediä, sanoi: "Kiänykkiä vai tuaksepäi, mengiä kodih!" Dai myö kodih lähtimmö. Yllözeh tulimmo. Raududorogan sildua silloi vie ei olluh. Ga konzutah Yllözes oli olluh plotin, sit sih kohtua spluavan aigua puaksuh parret tartuttih. Myö Kat’anke piäzimmö sit kohtas piä liči, a net, kel oli lehmiä da hebuo, lähtiettih ymbäri. Vieral silloi oli kymmene vuottu, tilua delegäs ei olluh, sit hänel pidi istuo lehmäl selläs. Muamo sidä lehmiä vietti. Tulimmo Kat’anke kodih, kačommo, ga nikeda ei ni ole, kai elot koskemattah. Kodvazen peräs meijällyö tuli kaksi suomelastu da kyzytäh: "Tytöt, ongo teil huavuo?" Minägi sanoinei ole ni yhty huavuo. "Nečis riihes, sanotah hyö da käil ozutetah, on äijy nižujauhuo, mengiä, tuogua kodih. Mi vai pidänöy, otakkua". Ga helmah da peredniekkah äijängo otat? Kogonazen 1941– 1942 talven myö söimmö konzugo leibiä, konzugo pečenniämidä muamo pastoi, sidäi söimmö.
Anukses oli "detdom", lapsienkodi, sie suomelazil oli sovanpezohuonus. Siepäi myögi otimmo sobua pestäväkse, minä niilöi pezin. Suomelazet maksettih markua. Vuvven 1941 lopus meile kaikile annettih leibykartočkat.
Vuvven 1942 sygyzyl suomelazet avattih meijän kodih škola. Joven toizel rannal, Čadovien kois oli toine škola, kolmas oli Ruhtovien kois. Meijän koin školas minä pezin lattieloi dai keitin lapsile murginan. Kogo voinan aijan ihan loppussah minä sie ruavoin.
A ku vuvvennu 1944 rubei meijän armii tulemah, kačommo, ga junien luo, (suomelazet ehtittih vuvvennu 1942 meijän plennoloin käzil luadie raududorogu da sildu Anusjoves poikki. A.I. Demojevan ližävys), Suomen puolehpäi "vai händy viuhkahtih" – muga terväzeh pajettih.
Äijy suas mustella! hengähtih Anna Ivanovna.
Joga suovattua myö nuorembien sizärienke, yläkerrokses zavodij en, pezimmö lattieloi. Lattieloi silloi ei kruasittu, net pidi golikoija. Hallot tuodih meile valmehekse, minul pidi vai päčit lämmittiä da syömizet keittiä. Keitin minä alahan, yläh kannoin rengizel. Astettu meile tuodih Suomespäi. Jälgimäine juodaine vuvvennu 2004 mureni...
Kezäkuus vuvvennu 1944 meijän taivahas oli bojuu. Meijän lendokonehet bombitettih raududorogan sildua. Bombituksen aijakse äijy rahvastu tuli meijän kodih peittoh: uskottih, ku taloi ollou suuri, sit alahassah ei jogahine ammus piäze. Dai konzu meijän armii rubei tulemah, uvvessah meijän kodih rahvas tuldih peittoh. Ottua hos Petrovien kodi, ga se paloi. Vai heboloin kon’ušši piästettih. Kaksi perehty pihal jäi. Yksi pereh sit eli meijän kois.
Konzu tuldih ven’alazet, meijän kodih rodih bojulendäijoukon štuabu. Kolhozan peldoloil luajittih ajerodromu. Nurmoilas, kačo, ajerodromu jo oli olemas, ga sinne suomelazet pandih miinat. Meijän kodih niken ei voinnuh piästä, pidi sanuo vardoiččijal paroli. Sit konzu Suomi jo ei olluh voinas, lendokonehet viettih pohjazeh, kus oli nemsua. Heidy siepäi ajamas oli ei vai meijän armii, ga ičegi suomelazet. Vuvvennu 1944 sygyzyl meijän kodih uvvessah avattih školakaksi kluassua lastu opastui. Ga heile jo ei pidänyh keittiä, lapset keral tuodih syömizet. Škola oli meij än kois kolme vuottu. Vuvvennu 1946 vai liene 1947 meile tuli elämäh ekspeditsiihyö luajittih kartoi. Tehniekku oli meil elämäs. Myö silloi muamanke kävyimmö heinarrele, a nuorembi Viera oli kois. Kerran tulemmo kodih, a muamo i kyzyy Vieral: "Sinägo otit kannatekset maij olpäi?" – "En, en minä ottanuh". Aijan mendyy uvvessah kunneliene mendy kannatekset. Sit minä petties näin, ku kannateksii se samaine tehniekku varrastelou. Tuli kerran hänen piälikkö, minägi sanoin hänele: nengai nenga, teijän tehniekku peitoči syöy meijän kannateksii. Se andoi hänel 24 čuassuu aigua. Mendih suutkat dai Piiterispäi tuli uuzi tehniekku. On vie ristikanzua, ket ei suvaija varrastandua! A se škola oli meijän kois 1948 vuodessah.
Voinan loputtuu uvvessah luajittih kolhozu. Dai myö uvvessah annoimmo sinne lehmän dai lähtemän. Vuvvennu 1945 minä jo olin ruavos kolhozan kantoras laskunpidäjän abuniekannu.
Meijän kois ainos kentah eli. Mustan, 1930-vuozien lopus kai čiganat elettih. Anukses silloi srojittih elektrostansiedu. Nygözen Taidoškolan rinnal oli "Dom krestjanina", kus čiganat oldih ruavos. Minä kižain yhtes čiganoin lapsienke dai maltoin heijänke paista. Ga sit aijas mustan vai yhten sananmaroroleiby.
Eri rahvastu eli meijän talois. Enimät oldih putillizet da hyväntahtozet ristikanzat. Vaiku kahtu pahal mustelen: tehniekkua, kudai meil, nälgähizil, kannateksii varrasteli, da vie yhty ristikanzua, kudai eli meil minliene vuottu enne sidä. Нäi ei maksanuh ni yhty, a ku minä en kyzys hänelpäi maksuu, sanoi minuu varrastajakse. Ga milicii sellitti kaiken. Hyväzilleh en voinnuh, ga pahazilleh sain händy iäres koispäi. Kaksi voinua meni. Äijy rahvastu kävyi meijän taloihsuomelastu dai ven’alastu. Ga kaikis heis vaiku kaksi oli huigiet tomua...
Tuatan kodii vai hyväl sanal voin mustella. Kodi meidy kazvatti. Suuri oza meijän kois rodih kaikil meil, sizaril... Enämbi kahtukymmendy vuottu meijän saruas oli skluadu, a tan huos oldih kolhozan hevot. Se taloi tässäh on pystyi..., nenga loppi oman paginan Anna Ivanovna Demojeva. Ga jo ei ole ni taloidu, ni taloin ižändii. Joga kerdua siiriči ajajeskonzu Petroskoil, konzugo Petroskoilpäi, joga kerdua kiänän piän sih puoleh, kus seizoi se kodi, da kus sen tagua oli vie kaksi, pienembiä taloidu. Dai joga kerdua roih hyvä mieles Demoin perehty mustelles

Kiändi L’ubov’ Baltazar