Тексты
Вернуться к списку
| редактировать | удалить | Создать новый
| История изменений
| Статистика
| ? Помощь
Raisa Remšujeva.
Tämä viesti on jälkipolvilla. 2
Источник:
Oma mua. № 21, 2024, с. 9
Raisa Remšujeva
Tämä viesti on jälkipolvilla. 2
карельский: собственно карельское наречие
Новописьменный севернокарельский
PITKÄIKÄNI ON’USSA
Kormilašta yhteh puoleh matkasi Matti-ukon šukujuuri. Kyyrö Jyrin akka oli Tollonjovelta, Kormilan On’ussa, Pentan ta Kormilan čikko. Šanottih kyllä, jotta še oli elän 115 vuotta. Našto mainičči, jotta Matti-ukon še oli šuanun 60-vuotisena.
Kyyrö Jyrki še eli vielä šilloin, konša oli nälkävuuvvet, hiän mäni poikah kera Venyähellä ta šielä šiitä kuoli. Akka oli vielä pitälti elän.
Ämmö še niitä starinoičči, šano:
– Pahavirkani še oli Matti, vain oli šilläi tuatto šamammoini. Kun lähettih Kormilah ativoih, ni akka aštu heposella jäleššä, a ukko istu reješšä. Šillä anopilla oli ollun vielä toisie lapšie, ta hiän on šielä tulijaisekši sriäppin. No mäntih šiitä šinne, ni jo pihalla kuullah, kun anoppi niillä lapšillah papattau: "Elkyä šyökyä, vävy tulou tänäpiänä ativoih!", ni ukko oli heposeh kiännältän jälelläh, ei ni männyn pirttih. "Annahan lapšet šyyvväh, šanou, – sriäpnät!" Ta tuaš akka jälelläh aštumah.
Oli niitä ennein ni ičeštäh-pitäjie isäntie.
NÄLKÄVUOSINA MIEROH JOUVUTTIH
Konša Matti-ukko oli pikkaraisena, oli ollun hallavuosie, kolme mi liene peräkkäh. Niinä nälkävuosina hiän oli lähten tuattoh Kyyrö Jyrin matašša Venyähellä. Missä šuaten lienöy käyty? Meren rannalla ne oltih enšin ta oli lähetty Ukrainah päin, kuin loitoš lienöy mänty. Šiitä hänen tuattoh oli kuollun ta Matti oli jiänyn šine mieroh yksinäh. Šielä kolme vuotta oli kävellyn.
Matti-ukko Kiijovah šuaten šano käyvän. Hiän muisteli toko niitä matkoja:
– Kun olin šielä mierošša, ni päivät ne mäni hyvin, kun toisien lapšien keralla šielä kisasit. Talvilla kun termäštä luijettih, mie niise šielä joukošša. Ka ilta kun tuli, toiset mäntih kotihis, šiitä kun konša rahvahan pirttilöih muate piäšet, konša vieläi vajanpiäh jiät. Yönaika oli ikävä viettyä.
Kahekšivuotini hiän oli ta kuitenki kulkeutu jälelläh kotih, mistä lienöy tien tietän. Tottaš rahvaš šitä aina kotimuah päin toimitettih. Šiitä Kemih šuaten piäsi. Kemistä ristituattoh oli hänet löytän. Še oli niitä Hukkasie, Vuokkiniemen Hukkie vanhanaikusie, nyt enämpi ei ole koko šitä šukuo. Lienöykö ukko šentäh pannun šen ristituatokšeh, kun še Hukka oli hänen kulettan Kemistä kotih.
Matti-ukolla oli kolme čikkuo: Okku (jälešti Taipalen akka), Jeli (häneštä tuli Siitarin akka) ta Mat’ro (Ponkalahešša miehol’ašša oli). Ne čikokšet oli lähetty mieroh omistah, toista tietä, Kemistä Murmannih päin, Valkienmeren rannalla kylissä oli oltu, missä šuaten lienöy käyty. Še Mat’ro-täti oli ollun vielä niin pieni, jotta Okkutäti ta Jeli-täti oli häntä čunašša vejetty ta niin kyšymäššä kävelty. No ne ei niin pitälti oltuki.
A heijän muamo On’ussa, Kyyrö Jyrin akka, oli ollun koissah koko ajan. Hänen piti jiähä šiivattojen kera. Šitä mainittih, jotta še akka kun kotih jäi – no olihan niillä lehmyä, kakšiko, kolme liene ollun, – ka vuuvventulokšet kyllä ei oltu hiäviset, šemmoset hallanpanomat. Kun puolitoista nellikkyö osrua oli tullun, ta ne oli oltu niin kaheluo, jotta katošta piäličči ois voinun työntyä še šäkki. Ne osrat oli oltu tallešša, kuni tytöt mierošša käveltih. Heijän muamo kačo ei ollun niitä šyönyn. Vielä vuottajaisekši oli osrat oltu, konša tytöt tultih.
Niin oli petäjällä ta lehmän-annilla elän šen talven aikua. Ka oli šillä ollun ušiempi lehmä, šentäh kun niitä toisistaki taloista oli hoijettavakši tuotu. Maituo šillä riitti ta petäjyä lisäkši. Tietyšti kalua pyyti. Šiitä kun enšin tytöt tultih mierošta, ni ne kuletettih, min jakšettih šiementä ta kevyällä tuaš šuatettih muah.
KYYRÖ MATIN ELÄMÄ
No šiitä kun Matti-ukko piäsi mierošta kotih, joutu ta kašvo, eleyty, alko ruatua. Hiän kun niät armottomakši jäi, ni johan ne oli pellot mänty umpeh, hoš šiinä iellä äijä kašvoki. Ukko oli oikein riški ta hyvä ruatamah, yötä-päivyä ruato, kaikkie kun piti kohentua. Muatilkkuja rupei kuntoh panomah, kuokki ta kuokki. Eihän še pellolta ni liikkun.
Šen lisäkši Matti-ukko oli kasakkana, kävi toisilla ruatamah. Šillä oli tätilä Ončissa, šiinä pohatašša muka talošša. Šitä mainittih, jotta konša oli tätiläššäh kasakkana, ni še akka oli pannun rokka-aštien stolalla, kasakalla ta isännällä. Tottaš ne yheššä šyötih. Lihat kun oli Ončilla ieššä ta ukko oli ruvennun šieltä lusikallah lihapalua ottamah, ni še Ončči oli kynšijä lyönyn. Šen jälkeh kačo ukko ei missänä šyömäh ruvennun, vaikka lienöy koissah pal’l’ašta petäjyä ollun šyötävyä. Še hänellä niin pahakši kävi, kun täjin mieš kynšijä löi lihapalašta.
Väkövä oli še Kyyrö Jyrin poika Matti. Konša šalvettih taluo ta šalvokšella ruvettih noštamah, hoš ois kuin pakšu ollun hirši, tyvipuolen kun otti olkapiälläh, ta šano:
– Noštuathan, pojat, tätä tyvie miula harteilla, iče hoijelkua šitä latvapuolta. Kyllä tämä noušou.
Matti-ukko oli riški ta hyvin tervehenoloni, hiän kun ei ollun ijäššäh polttan tupakkie, a viinua šilloin ei ni ollun. Ka pienenä kun yksinäh joutu šinne mieroh, višših šillä šieltä šuaten oli šytämeššä vika. Kun tuli kohtauš, še ihan tämänilman tietämättömäkši mäni. A tuatto oli šemmoni heppasempi.
Matti-ukolla oli naini Levieš-tälahešta, Levienlahen Ort’on Našto. Eikä še ois männyn mielelläh Kyyrö-Matilla, kun šillä oli piälyššätöin turkki. Ei ollun verkavuattiešta piälyštyä, kun niitä jo alko rahvahalla olla. Mainičči šata kertua:
– Kun ois tämä aika šilloin ollun, ka en mie ois Kyyrö Matilla männyn. Miula oli Ponkalahešta Kauron Maksima.
Ponkalahešša ois ollun mielitietty, ka eihän šitä ennein kyšytty, jotta kellä šie mänet? Kellä annettih ta kunne annettih, šinne mäne.
Heilä yksi Ontrei, miun tuatto, vain ni tuli. Šiitähän ne oli hyvin eletty. Konša Ontreilla tuli kymmenen lašta, šiitä oli paremmin puutekohtie.
Äkäsekši šitä šanottih Matti-ukko-vainuata. Ka en mie šitä tietän äkäsekši, kun mie hänen keralla kalaššin hyvin pieneštä šuaten. Molommilla, ukolla tai tuatolla ois pitän oikein rutto joutuo ta ruatua, konša hyö käšettih. Miušta ne paremmin tykättih, kun mie šamašša ruavoin, olin kun tulija liekki. Monta vuotta myö šen ukko-rukan keralla ryšie pitimä, kevättimä ta kalaštima.