Тексты
Вернуться к списку
| редактировать | удалить | Создать новый
| История изменений
| Статистика
| ? Помощь
Nikolai Filatov.
Kieli ei ole turkikse
Источник:
Oma mua. № 22, 2024, с. 6-7
Nikolai Filatov
Kieli ei ole turkikse
карельский: ливвиковское наречие
Новописьменный ливвиковский
Kieli ei ole turkikse, ga toiči äijäl lämmittäy – nämmä Vladimir Brendojevan runon sanat mondu kerdua on tuldu mieleh da lämmitetty minun syväindy, konzu kävelin mieros da pagizuttelin karjalankielisty rahvastu. Täh näh tämänkerdaine kirjutus.
Oma kuččumatoi
Päivypastol sulakuun huondeksel lähtin käymäh Puutilan kyläh, kus kazvatettih kapustan taimenii kogo rajonas da sen ulgopuolelgi kuulužan Anuksen souhozan Zoja Aleksejevna Mikkojevan kirmeikielizet da ruttorungazet naizet. Lumi peldoloil oli jo sulanuh, kaikkiel läpetettih ligaluhtat, sendäh pidi tarkah kaččuo eiku polgie syväh kohtah. Roza Aleksejevna oli jo tuttavu minul, a hänen helei-iänizii naizii menin tabuamah enzikerdua. Sinä huondeksennu hyö oli jo kodvan ruattu tepličois: eistelty kapustan taimenii mudapadazih da lähtietty huogavundupertih lämbiemäh da čuajule. Konzu lähenin pertii, avvonazes tuuletusikkunazes kuului: "Milienne herru tulou läpettäjis jallaččilois, varuau net ligavuttua, suuri portfeli käis." Minul oldih jallas mustat rizinkengäzet, a portfelis jygei iänikaššali – magnitofonu. Kačos, duumaičin, vastavus roihes vessel. Astuin kynnykses piäliči, seizatuin, luajin tervehyön da toivotin: "Leibiäsuolua stolas istujile!" Kaikin oldih vaikkani. Uvvessah sanoin toivomuksen ven’an kielel.
– Seizokkah uksičupus! kuului nagronke kirmeikielizelpäi.
– Etto malta vastata, kiännyin omah kieleh. – Konzu tulou pertih kuččumatoi ristikanzu, taloin vägi istuu stolas, a tulii luadiu tervehyön: "Terveh taloih, terveh teile, leibysuolu syöjile", pidäy vastata: "Istoi sinägi syömäh stolan kohtah kolpičan piäl, sellin stolah da ezin ikkunah", sanoin minä.
Duumaičin, seinät halletah – muga naisjoukko räjähtih nagroh.
– Kaččokkua vai, ku tulii on olluh karjalaine kielibariššiekku!
Inehmizel, kudai potakoičči minuu seizomah uksičupus, ruskottih rožat. Häi hyppäi seinän tuakse, terväh siepäi tuli čuajukupin da piiruazen kel, kučui minuu stolah ku parastu gost’ua. Monii kerdoi jällespäi käin pagizuttelemah Roza Aleksejevna Mikkojevan rahvastu, čuajuttah ni kerdua en lähtenyh siepäi. Tovellizet sanat: kieli ei ole turkikse, ga toiči äijäl lämmittäy.
Kaduou kylä – kaduou kieli
Semmite oma kieli lämmittäy niilöi, ket jovvuttih vierahile uuzile eländykohtile loitos kodirannoispäi da segavuttih vierahah ymbäristöh, kus paistih vaiku ven’akse, armastu da kullankallistu karjalan kieldy ei kuulunuh libo ylen harvah sai kuulta. Mostu "kielettömiä" rahvastu meil Karjalas rodih ylen äijy, konzu vuozinnu 1960-1970 ruvettih salbavumah meččymuat, kui sanotah, lesopunktat, kerdu ylen terväh oli kuattu lähimečät. Kolatselläs ymbäri oli kolme lesopunktua: Koivusellän, Käznäsellän da Naravozen. Jälgimäine oli nuorin, se avavui vuvvennu 1951 da kesti vaiku vajuat 20 vuottu, salbavui: mečät loputtih. Olihäi sie ruadajua, kerdu vuvves varustettih 120 tuhattu kubometrii meččiä, se uitettih Naravozen jogie myöte Tulomjärveh, siepäi Tulemajogie myöte Luadogah. Enimät ruadajat oldih lähikylispäi: Kolatselläl, Palalahtes, Padžalas, Suonal, Suarimäil da toizis kylispäi. Enzimäzenny salbavui Naravone, jälgimäzenny – Koivuselgy. Loppih ruado, rahvahal pidi lähtie leiväl peräh uuzih eloitiloih. Lähikylät tyhjettih, kerdu nuori vägi siirdyi muijal, jiädih vaiku vahnat. Hyö vuozien peräs mendih tuonilmaizih, äijät kylät hävittih libo ylen äijäl "kučistuttih", enimät niilöis muututtih kezämökkikylikse, kudamis jo et kuule karjalan kieldy. Sanommo, Kolatselläl vuvvennu 1972 opastujua oli piäl 200 lapsen, nygöi on vaiku yksi ainavo nellivuodine brihaččuine. Moizii Kolatselgii Karjalan mual on kymmenii, eiku olle sadoi. Kaduou kylä, kaduou kieli, kaduou rahvas. Sen periä, ku loitos koispäi joudunuh karjalaine vuozien peräs kuulou oman kaunehen muamankielen, häi ihastuu ku pruazniekkua, elähtynnyzil ristikanzoil se on ku Äijypäivy.
Igävy on kieldy
Kerran talvipäivil olin ruadomatkas Mujehjärvel da Liedmajärvel. Jälgimäzekse yökse jovvuin Liedmajärvele. Huondeksel oli tuline pakkaine, nuori šouferi ei voinnuh suaha käymäh mašinua. Se "kytkyös" räbäitettih meččykylän garažah, kus neroniekat kodvu pyörittih mašinas ymbäri kuni suadih se "elvyttiä". Mikse sudre aigua menettiä, rubein kyzelemäh, eigo nerokkahien konehmiehien keskes löydys karjalastu. Löydyi, häi oli omamualaine, Suonan kyläspäi V. Jemeljanov, Omel’l’an huutoralpäi. Suonan kyläh oli 15 kilometrii Kolatselläspäi, sih kuului kaksitostu huutorua. Olihäi sie konzulienne karjalastu rahvastu, ylen harvah sie kuului ven’ankieline sana. Tämä Jemeljanov oli kuulužu da nerokas konehmies. Häi pani kundoh kolmen lespromhouzan MAZmerkizien mašinan diizelipumpuloi. Nikerdua nikus miesty ruavon periä moitittu ei. Minä kodvan hänen kel tarattelin elokseh näh, mustelimmo kodirandoi, tuttavii, elintaboi. Tundui sil, ku tämä mies tiä igävöiččöy. Jo kabrastin "iänikaššalin" (magnitofonan), šuorin lähtemäh. Omamualaine tartui käzivardeh da abevunnuol iänel sanoi: "Kol’arukku, ole vie kodvaine, pagize minun kel omal karjalan kielel, tiä ei ole kenenke paista". Mielihyväl jatkoin hänen kel paginua.
Se kodiigävy da kieli-igävy pyzytäh ristikanzas eloksen loppussah, ken on harjavunnuh omah kieleh muaman maijon kel pienyöspahuos. Elokuul 1989 olin pagizuttelemas Pitkänrannan Salmin kylänevvoston piämiesty Viktor Jegorovič Ivanovua. Sinäpiän Salmih enzikerdua tuldih käymäh sen čupun endizet eläjät – Suomen puolen karjalazet. Heidy oli hengie nellikymmen, da hyö jagavuttih joukkozih da lähtiettih nägemäh endizii eloitiloi. Viktor Jegorovič kehoitti minuu lähtemäh Karkun kylän endizien eläjien kel. Heidy oli kahtes sugukunnaspäi – Jenun da Rinnemäin, hengie kaheksa. Oli kummu nähtä da kuulta, kui net rahvas viettih iččie, konzu rubeimmo lähestymäh Karkun kyliä. Hyö hyppäiltih avtoubusan yhten puolen ikkunois toizeh puoleh da saneltih kenen pellos, niitys siiriči ajoimmo, kus da kenen riihi oli, heinysarai. Oli kummu kuulta, ku enimät, tiettäväine, vahnat rahvas, kerras unohtettih suomen kieli, ruvettih pagizemah karjalakse. Se oli vie kerran tovestuksennu, ku omua kieldy kallehembua ei ole. Olin mondu kerdua pannuh merkil, konzu vastavuu kaksi karjalastu, hyö terväh ruvetah pagizemah omal kielel, tiettähes hyö hos min verdu toizii kielii. Net kai ollah heil yksikai vierahat kielet.
Konzu tulimmo Karkuh, minä enzimäzenny heityin avtoubusaspäi da mustoitin gostil, ku kylän ižändy sanoi tulla kylänevvostoh ei myöhembi nelliä čuassuu. Yksi Suomen karjalazis tartui olgupiälöih, painoi minuu pölysty avtoubussua vaste da vagavasti sanoi: "Kuni en nähne tuatan koin hos alužinkivii da en käynne kezoile Luadogah, tiäpäi lähte en, kerdu vuotin tädä päiviä nellikymmenyheksä vuottu". Häi oli Arjalankosken linnan piämies Pekka Rinnemaa.
Vastahotol
Kevätkuul 1990 Karjalan tazavallan opastusministru Viktor Stepanov ilmai Moskovan lubua lähti käymäh Mikkelih. Händy kučui sinne Mikkelin gubernien muaherru Juhani Kortesalmi. Petroskoin vällillizien brihaččuloin kaheksandel školal silloi oli yhtevys Sippolan školakoin kel. Minä puutuin Viktor Timofejevičal "händiä kandamah" kiändäjäkse, kerdu tiezin suomen kielen da jo erähän kerran olin käynnyh Mikkelih da Sippolah magnitofonan kel. Meijän ministrua otti vastah Juhani Kortesalmi. Hyö taratettih yhtehizen ruavon kehittämizes opastamizen alal, semmiten vällillizien nuorien kazvatusalal. Niilöil päivil Viktor Stepanov kävyi kaččomah tavallizii školii da niistielöin lapsien kodii. Kävyi häi moizehgi školah, kuduas yhtes opastuttih tervehet da niistiet lapset. Tossupiän Sippolan školakoin johtai Kari Räntilä sanoi Stepanovale, ku illal pidäy mennä Arjalankosken piämiehen Pekka Rinnemaan vastahotol seiččemel. Tulimmo aijoinaijal, ennettäväh vähästy, meil sanottih, midä ielleh. Viktor Timofejevič lähtöy enne illaččuu Kari Räntilän kel ajelemah linnua myö, tuttavumah Arjalankoskeh, a minä sil aigua pagizuttelen linnan piämiesty Pekka Rinnemaadu. Vie meidy varoitettih, ku Rinnemaal ildazen aigua, kudai algavuu tazah seiččemel, on tavannu istuo gostien stolas minuuttua 15–20, sit häi rubieu kačahtelemah aigah, kyzyy prošken’n’ua gostil, kerdu huolet ei anneta hätkembiä istuo, loškau kätty da jättäy gost’at. Sil kerdua häi loškai kätty gostil kahten aigua yödy, konzu jo kolmandet letut mandžoin kel oli syödy. Häi libui pagizemah minun kel karjalan kielel, a pagintaba minul Tulomjärven karjalazel da hänel Salmin čupun endizel eläjäl oli yhtenmoine. Muga sulavasti meil se pagin lähti vieremäh, se gu rouno olimmo elänyöt lähekkäh kaiken aigua da tundenuot toine tostu. Minul jo rodih huigiettavu, kerdu ministru jäi bokkah unohtuksih, kyzyin Viktor Timofejevičal prošken’n’ua sit. Häi viippai käil da sanoi: "Jatka vai ielleh, minä hyvin piäzen peril Kari Räntilän kel anglien kielen avul, semmiten tämä ildu on hyvä kieliharjoituksih niškoi. Häi moneh kerdah taričči meil Pekka Rinnemaan kel čuajukuppiloi, toi uvvet, kerdu net unohtuttih juomattah, muga livuimmo mustelemah kylän elostu, taboi, rahvahan huolii. Erotes Rinnemaa pripevoičči, ku huondeksel kodih lähtijes myö ajazimmo linnan koin pihoiči kymmenen aigua. Mugai myö ruavoimmo. Oli Kari Räntiläl ihmettelemisty, konzu huondeksel ajoimmo Arjalankosken linnantaloin pihah: vihilingusiäl linnan piämies seizoi pal’l’ahin piälöin pordahil, hoikahkot pahvivakkazet käis – mollembil gostil tuomazikse kalaverkot. Kari Räntilä sanoi, ku Pekka Rinnemaa enzikerdua rikoi omassah käytöstaboi – tuli pihal kaimuamah gostii. Kieli ei ole turkikse, ga toiči äijäl lämmittäy.