Тексты
Вернуться к списку
| редактировать | удалить | Создать новый
| История изменений
| Статистика
| ? Помощь
Raisa Remšujeva.
Tämä viesti on jälkipolvilla. 4
Источник:
Oma mua. № 25, 2024, с. 9
Raisa Remšujeva
Tämä viesti on jälkipolvilla. 4
карельский: собственно карельское наречие
Новописьменный севернокарельский
JEHHIMÄN POIKA IIVANA
Iivana-tiätä oli jo nuorena lähten Venehjärveštä punaupšeerien kouluh Petroskoih. No šiitä kun tuli upšeeriloillaki jo ečintä luokkavihollisina. Saharjouna vielä Iro-vainua kyšy:
– Millähän tuo Lešoni Iivana piäsi šiitä, jotta ei joutun?
Niitä äijä ihan ammuttih ta karkotettih upšeerikoululaisie.
Šiitä hiän oli jo Uhtuošša poštin piälikkönä jo šiih aikah, kun konša niitä karkotettih. Ni tottaše oli jo ennein šitä lähten pois Petroskoista. Petroskoissa olleššah še oli naisen ottan, ka še oli luušalmilaini.
Uhtuošša še oli kyllä ainaki kun mie šiitä kyličči konša minne matkain. Ta ne oli lapšet Taito ta Liida, kun mie erähän kerran olin heilä. Ta šovan jälkeh tottaše oli Borovoih joutun. Šiitähän še oli meččätöissä.
Šieltä mie šen kyllä meččäpunktilta löysin šiitä, tiijon šain. Kun mänimä šinne Viljon luo, šielä mie häntä nävin ihan kuolentahaš šuaten. Hänen kahešta lapšešta Liida Kepalla eli.
Mamman Okku-čikko Murmannih oli männyn mieheh keralla. Okku-täjin tyttö Tat’t’ana aina venehjärvieštä myöten tervehyisie työnti Naštolla ta miula. Pyykkäri-Santra niise kävi šielä, kun hänen tyttö missä lienöy lähellä elän, ta oli nähnynki šitä Tat’t’anua.
KYYRÖ ONTREI TA MUARIE
Kyyrö Matin Ontreilla ta Muariella heti joka toini vuosi alko tulla lapšie. Iče tuatto oli 1880 vuuvvešta tai muamo šamua ikyä. Anni oli 1904, šiitä Iivana – 1906. Šen rajašša Juakko – 1908. Našto oli 1910, Vassel’ei 1912 ta mie 1914. Miun jälkeh Puavila tuli. Yksi Man’un-nimellini tyttö kuoli, vielä toiniki pantih Man’ukši. Viimeni Huoti 1927 šynty. Kymmenen šuatih.
Konša mie olin pikkaraisena, ni oli entisenaikani, vanhan kanšan elämä. Kaikin yheššä elettih. Meilä koissa vanhukšet oltih vielä hyvin potrakat, šiitä tuatto, muamo ta lapšet. Myö jo pieneštä šuaten alkoma ruatua. Ken mitä liene voinun: ken liene voinun pihoja pyyhkie, ken šiivota, ken lehtikopran riipie. Jo ennein kymmentä vuotta myö olima työn touhušša ta ihan kiirehen kautti.
Mammalla enin oša aikua mäni liäväššä, meilä kun oli nellin ta viisin lehmin ta muuta karjua. Ka kerkisi še mammaki äijän-vähän juohattelomah.
Tuatto Ontrei oli, jotta šen ois pitän šillä kertua kaikki šuaha. Hänen muamoh kun oli Levieštälahešta, ni še oli niih levielakšilaisih. Ne oli poikkoita lajie. Ei šillä ollun pitkie lepoaikoja, kyllä še piti huolen töihe lähennäštä.
ŠOTAVÄJEŠTÄ PAKOH
Olinko mie šiinä nellivuotisena äpärehenä 1918 vuotena, no muissan kuitenki. Ot’ruata-vuosista kun alko, šiitä oli enklanttilaisien aikua ta legionua. Mie en tietän kaikilla i nimie, konša mitä puolta liene oltu ta minne liene matattu. Uuši uuvvelta šotaväkie tuli.
Myö kun šillankorvašša elimä, ni ei ollun pitkie aikoja, jottei ois meilä niitä ollun. Myötähäš oli konša ketäi, konša punasie, konša valkosie. Šuuri oli pirtti, ka late oli täyši makuajua. Šiinä šillankorvašša piettih vahtipaikkua kaikičči. Še niemi kun oli kokonah aukie, kaikki puut oli leikattu ta havukši järitetty. Šuuren kiven luona oli toini vahtipaikka, Čenajärveltä päin varteitih hyökkyäjie, venehillä tulijie.
Ta oli täššä šotuaki. Kerran ihan kirikön kelloja šoitettih, jotta nyt tulou taistelut, piti pakoh lähtie kyläštä. Ken mäni Materonmuaha päin, ken minneki, keškikylällä ei jiäty, šotua varattih. Myö Riihilahteh mänimä, še on kolmen kilometrin piäššä kyläštä. Kuin monta päivyä olima. Šielä oli šuuri talo, šiihi keräyty äijä kyläläisie. Eryähän kerran karšinah mänimä, šieltä še kivyärin kuula ei ottan.
MAITUO KULETTAMAŠŠA
Konša myö olima Riihilahešša pavošša, ni miun mamma oli ollun Puavilah pakšuna, mi viimesen šovan aikana vankileirillä kuoli, ta Spiirein Jyrin naini niise, molen oli oltu poukahtamaisillah.
Hyö oltih venehellä šieltä liäviltä maituo ta kermua kulettamašša. Šitähän piti šuattua joukkokunnalla. Ta vielä piti yön aikana keritä. Onhan šiitä matkua! Toven šinne lahteh niise piäsi venehellä. Šitä kun Rapeikon jokie myöten völjäyhyttih, kivikkölöistä venehtä vejettih. Ta šieläi šattu šotilahat heilä vaštah.
– Missäpä teilä miehet ollah?
– Ka miän miehet jo muailman šovašša on mänty. Šielä ollah miän miehet.
A iče ollah jotta leviemistäh vajuat. Šillä keinoin muka valehtelovinah oltih. Piäššettih ne šiitä tulomah, kun nähtih čuutokši, piäššettih.
MIEHET MEČČÄH PUATTIH
Miehet šilloin puattih meččäh, jotta šotah ei otettais, ta šielä oltih kuin pitkie aikoja. Meččäjärvien šuarissa, Raukuajärven ta Tirtonjärven šuarissa ne oltih pavošša, kuni šotaviät mäni.
Naiset koissah oltih. Kyläläisie ne šotijat ei ni košettu. Punaset ta valkoset toiset toisie mečäššettih, kun lienöy šatuttu šuamah kiini, ni tapettih. Tolloššaki kuin monta mieštä oli ammuttu. Valkosieko, vain punasie? Yksissä kylissä kun yhet oli punasie, toiset valkosie.
No eryähän kerran oli tultu šinne Hukkalah. Iče Timo oli ollun mečäššä, a hänen akka koissa. Ta še leviemistäh vuajua on, poukahtamaisillah jo, ni šitä tiivuol’l’ah ta ečitäh, kun karšinašta mitä liene toisen joukon vuatteita löyvetty. Višših ken oli antan ta šinne oli peitetty. Tai kyšytäh:
– Missä on näijen omistaja? Šiun on šanottava, – ta kivyärin pontta lattieh lyyvväh. – Myö olemma tullun teitä šuojelomah ta varteilomah, ni työ peittelettä.
– Piessako tiät on ni kuččun! Šuojelijat tai varteiččijat! Myö olemma ollun šuojašša ilman teitä! akka oli vaštah kauhtun. – Oisija vain ollun koissana, ni meilä ois rauha tai teilä ois rauha!
Ne toiset naiset kačotah šitä čuutuo, jotta mihän tuolla tulou, kun še Timon naini vielä pakšuna on. Kyllä niijen kuitenki piti varu pityä.