Тексты
Вернуться к списку
| редактировать | удалить | Создать новый
| История изменений
| Статистика
| ? Помощь
Balakirev Nikolai.
STUANOVOINE. 7. Kyndäjät
Balakirev Nikolai
STUANOVOINE. 7. Kyndäjät
карельский: собственно карельское наречие
Новописьменный тверской
Šinä vuodena kežä oli kuiva. Kyndiä kežanduo nikonža eu kebie, a kuivalla aijalla vanhoilla vammistunnuloilla hebozilla – yksi vaivaš. Van’a pani hebozilla kagloih kežälänget, i lähtei Vas’anke raččahilla peldoh. Šielä vergan vavošša jo šeizo pluuga. Huomnekšešta vielä i mäni ruado, a läššemmä puoleh päiväh hebozet ruvettih heittämätöin pietteliečömäh. Vas’a heidä ruoššalla plaijutti, pravda, omua tovarissua Johorkua naroš ožuali, štobi ei obiedie, a haukku enämmän čem Komua: а kun Van’a kekšiy, što hiän Johorkua žualivoičou. Konža hebozet ynnäh pietyttih, hot’ Vas’a i muattieči i kočči ymbäri. Van’alla ei šuan tirpua:
– Šie ajat hebozie, ali vain silittelet ruošalla?! Työnnettih miun niškah lapšen (Vas’a oli viittä vuotta nuorembi Van’ua). Ana tänne ruoška! Pyzy pluugašta!
Vas’a ottuači pluugan ručkista, a Van’a napri sn’auvuttua hebozie ruošalla. Hebozet rabuačettih vähiä ei hypyllä. Pluuga vil’kni vavošta randah. Vas’a langei vagoh, i pluugan varret kirvottih hänen käzistä. Hebozet čuilahettih randah i rahikšet šeguočettih.
– Midä brekotat? – ravahti Van’a Vas’alla, – Tule šellittämäh rahikšie. Šellitettih, tuaš pluugan pyzytettih vagoh. Van’a šido ohjakšet pluugah, käški Vas’alla lujemma pyzyö varžiloista, a ičeh rubei hebozie vedämäh pouvašta. Ne kodvazen mändih Van’alla jällesti, ušto varattih: pietyt – tuaš ruoškua molit. Odnua viät heilä väliän ynnäh loppiečettih, i hebozet tuaš šeizauvuttih, nykšalleh riputettih piät, šäpšät jalloilla šäristih. Min Van’a ni d’orgaičči hebozie, min ni pergi – raukat ei trogniečettu. Van’a ših rukah zviereydy, nin, kun hukka rabuači Johorkan turbah i rauškai hambahilla alimmazešta šäräjäštä huulešta. Johorka n’uupistu, vatkai piällä i tuaš riputti turvan. Pehmiellä hebozen huulella ožuttuači veritilkane, kumbane hil’l’akkazeh šolahti alah i langei vagoh, muah. Van’a peitti ihon pinžakon polah istuoči edeh hebozilla. Istu kyndävöllä lekahtamatta, vain kaijat hardiet šäristih. Vas’an šilmistä viirattih kyynelet. Pellon piällä helhotti čirone. Tuuli ei holnin. Ymbäri hebozista pyörittih rojulleh kärbäzet, hebozet ei kehaten häimytettih hännöillä. I kyndäjä, i hebozet, i šiä tyynissyttih, i vain n’uakat torattih šättämadoloin tuačči vašta kynnetyöllä puašn’alla. Kodviin jälgeh Van’a paukahti Vas’alla:
– Midä šeizot? Piäššä val’kat pluugašta. Aššu kodih!
– Emmä mingo tule kyndämäh murginan jälgeh?
– Andannou brigadira toizet hebozet – tulemma, – burahti Van’a.
Vas’a ei nimidä šanon, vain iččien näh duumaičči: mistä brigadira ottau parembua hevos’t’a.