Тексты

Вернуться к просмотру | Вернуться к списку

STUANOVOINE. 8. Frontua vaš

История изменений

25 июля 2024 в 13:52 Ирина Новак

• создал(а) текст
• создал(а) текст: Lieni šygyžy. Viestit frontalda tuldih toine toista pahemmat. Yölöillä jygiešti, vongun lennettih Moskuh päin nemčoin samal’otat. Päivällä rigeneh lendeli ylähänä ajeroplana, tiedäjät paistih, što lendelöy razvedčikka – «ruama». Jogo päiviä lenneldih i miän samal’otat. Lenneldih alahazeldi, vähiä ei koššuttuan puuloin ladvoida. Hiän ajerodroma oli Zaluazinan luona. Šillä puo jogie Jornovan pellolla meččiä vaš yöt i päivät juristih traktorat, šielä strojittih teistä ajerodromua. Väliän i samal’otat tuldih, vain ei žen šuurehuot kun Zaluazinan luona. Tolmačušta päin Kolašnikovah yhtälästä mändih jalgazin i mašinoilla voiskat. Kyläläzillä i Pokrovan jälgeh ruavot ei puolettu. Vejettih zagotovkie Lihoslavl’ah, Kolašnikovah, Kliimovah. Hyväšti, što dorogat kylmettih, telegät vain juristih kolakalla. Kolhoznikat yölöillä vejettih Vuiskoin puunista bombua samal’otoilla varoin. Niin že ruattih mečäššä. Eländä kyläššä päivä päiväštä vain jygeni. Zagotovkoin jälgeh leibiä jagoh trudodn’oih jäi vähä. Laukašša eulun midä oštua. Karasina rahvahalla loppuh mäni. Illoilla viritetih vain piiguloida. Spičkat i ne loppiečettih. Mar’u¦-¦buabo ohki: – Ka jälgimmäne korobkane jäi. Vas’a löydi vanhan rašpil’apalan i gutalinabankazen. Täyvytti bankazen träpičällä. Illalla, lämmittiässä l’ožankua, šydäi bankazen tuleh. Konža šieldä šai kuhman bankazen, jähytti i avai – bankazešša jiädih vain muššat tuhkazet. Tois’piänä Vas’a keräi ristivellet i lähtei hyö školan jälgeh peldoh kivi¦ruoppahilla eččimäh pii¦kivie. Kodih Vas’a toi täyvet kormanit kivie. Avai karžinlauvalla bankazen palannuloinke träpičöinke. Bankazen piällä čikšai rašpil’alla kivie vaš, kiveštä pirahettih kybenet. Niistä kybenistä träpiččä¦-¦tuhkazet kydeyvyttih. Vas’a hyvällä mieliin ožutti bankazen buabolla¦h: – Ka i tuli, a šie varajit, kuin spičkatta elämäh rubiemma. Buaboh hänellä: – Keštä šie opaššuit šezih rukah šuada tulda? – Pet’u¦-¦velli jo ammuin čikšun luadi. – Oh, vara-a-a, mie vet’ tämpiänä huomnekšella jo hingalolla rehennykšen panin. Nu, hyvä, šammuttanneh hiilet, nin i lieu millä tuli šuaha. Pokrovan aigah fronta ynnäh reunah Stuanulla tuli. Nemča jo Tverin otti. Yöt i päivät Lihoslavl’ašša päin kuulu kun edähine Ukonjuru. Rigeneh ynnäh reunašša bamuani, buitto kiuguanlaudah höššetäh – bombittih čugunkua. Kyläššä varattih: varieleh Boh, ruvetah Jomovan ajerodromua bombimah, nin i Stuanulla palava lieu. Žentän P’otr Pimenov – kylän storoža, jogo ildua moni kerdua kierdi kyliä, i jesli kenen ikkunašta hot’ pikku¦ragozešta nägy tuli, pualikalla plaijutti šeiniä vaš i ravai: «Teistä tuli nägyy». Sel’sovietan preda Anna Petrovna tože rigenikkyzeh prover’aičči, kun šilloin šanottih, svetomaskirovkua i štobi st’oklat ikkunoissa oldais’ klejutuot lentoilla bumuagašta. Kaiken voinan aijašta vain yhen kerran nemčat bombittih miän kyliä, a ajerodromua ni kerdua. Brihazet nagoli šinne hypeldih i nähtih: vain samal’otta istuočou i šiinä že rubieu rulimah peldo¦randah tuhjoloin luoh, a tuhjoloissa jo samal’ottua vuotetah salduatat, hyö i lykätäh žen lepikköh. Ajerodromua nemča ei bombin, a mih varoin Stuanuo hänellä pidi bombie? Vas’an pereh šuorei laškiečemah muata, i Katti muamonke jo oldih kravatissa. Tyttöne nagoli šuurendelieči: «Ägie, ägie», – muata ei tahottan žentän i hikši. Vas’a jo tože oli postelissa (hyö buabonke muattih toizešša kravatissa), a Mar’u¦-¦buabo jo räččinöissä mäni šammuttamah teppuo. Ka ših aigah i rubei tränškyttämäh. Kattine kerdah iänisty i piälleh kattuači od’d’ualalla. Mar’u¦-¦buabo puhaldi piigun, istuolleh langei kravatilla, važamella kiällä liččai iččie¦h vunukan, a oigiella yhtälästä risti šilmie. Viikon perehellä ei šuan muata. Duumaidih, fronta kyläh tuli. Jel’a hyppeli ikkunan luoh, kiändeli od’d’ualan randua, kumbazella oli šalvattu ikkuna – ei¦go nemčoida ole uuličalla. Pihalla oli kuudoman valgie, no ni yhtä mieštä uuličalla ei nägyn. Huomnekšella Vas’a šuorieči i šyömättä uidi pihalla. Susieda Kuz’mičča tože oli viidin koista. Hiän i šano, što bombittih ferman i kon’ušn’an. Vas’a läksi šinne. Dvorin luona eulun ni¦kedä. Brihane varaten mäni kon’ušn’an luoh, tiedi, što šielä toizinke hebozinke pietäh i hänen Johorkua. Verejät oldih lukušša. Vas’a läksi ymbäri kon’ušn’ua. Jovešta päin kaikki st’oklat kon’ušn’an ikkunoista oldih murennuot, šeinäššä nävyttih ruoštunnuot raudapalat – bomban oskolkat. Vas’a kabadi ikkunah i šiämeššä dogadi korhistunnuot, pölläštynnyöt hebozet aidazissa, a Johorka, kumbazen klietka oli ikkunan kohašša, veny tuahella. Vas’a mäni hebozen luoh. Že noššaldi piän, hil’l’akkazeh hirnotaldi, ušto tunnušti Vas’an, i tuaš riihkäi piän tuahta vaš. «Johorka, Johorka», – brihane polvuziin silitteli hevos’t’a. Johorka jygiešti hengähteli i kaččo muššalla šilmällä šilmih Vas’alla. Täššä Vas’a dogadi, što ollet Johorkan kyllen luona ollah ynnäh vereššä. Hiän kočahti, luottuači ikkunah, štobi hypätä kyläh – kuččuo vanhembie, da kuulušti, kun avatah verejän lukkuo. Šiämeh tuli Pet’u-velli. Hiän oli storožana fermašša. Kiäššä Pet’u¦-¦vellellä oli veičči. – Uiji, briha¦-¦šie, olgupuolla, – kahistunnuolla iänellä ukko työndi pois’ brihazen. Vas’a uidi kon’ušn’ašta, kekši: Pet’u¦-¦velli rubieu leikkuamah keruo ruanitulda hebozelda ... rubei itkömäh. – Elä, briha¦-¦šie, ite. Min šie ruat – voina, voina i on, i žiivatoilla – voina, – šano Vas’alla viidinnyn kon’ušn’ašta Pet’u¦-¦velli i istuoči tyhjän rejen laidazilla. – Mie en ite, – Vas’a pyyhki hiemualla šilmät, – Pet’u¦-¦velli, midä šie täh šua et izbuavin Johorkua muokista? – Kuin, vara, izbuavit, pidi vet’ Gnezdovalla vitirnaralla zvonie. Vitirnaratta et leikkua – tyrmäh ei himota istuočie. Myö fermeranke Sašanke vielä pimiellä selsoviettah kävelimä. Ukko vielä täh šua oli häpšistyn yön¦aigahizešta kummašta i enämmän iččielläh čem Vas’alla šaneli midä oli yöllä, i, nägyy, tädä paginua Vas’a ei enžimmäne kuuli: – Tulima selsoviettah, a šielä jo miän Anni. Hiän i rubei milma haukkumah: « Šie, tätä», – šanou, – «ušto yöllä fonarinke kävelit pihalla, ka tuleh i tränškäi». A mie hänellä: «Kunne šie kiännät? Deskat’ mie i viärä? Konešno, yön aloh moničči pidäy ziivattoida kaččuo. Nin mie vet’ «letučkan» viritän vodogreikašša, а pihalla, dvorih šua, fonarie turkin polan alla kannan. Ennen bombindua olin huonehešša, missä maiduo priimitäh. Issuin pimieššä ikkunarannašša tubaretkalla», – tämä mie nagoli Annilla šanon, – «Nu ka, issun, stalo bit’, i täššä vuottamatta ikkunah läimähti sviettu, a šidä jo i kuulumah rubei – mašina ajau, da vielä i faroinke? Toko mašinat ajellah Gnezdovan dorogua myöt’. Vain tämä mieleh tuli, šiinä i rubei tränškyttämäh. Mie aš tubaretkalda langein lattieh. Kočahin, fatiin fonarin i hyppiämäh vodogreikah. Šielä kiugua jo lämbei. Otin laššun, kiät šärissäh, ei šua fonarie virittiä. Kuin¦ollou viritin – i dvorih. St’oklat ikkunnoissa, kačon murennuot. Važoin tahnuošša ikkunat ollella tykičiin. Šidä mäniin kon’ušn’ah. Šielä, kačon: Johorka vereššä tadehella venyy, ušto oskolka ikkunan kautti lendi», – tämä mie kaikki Annilla pagizen, šiinä i Saša tuli, i ruvettih Mališovalla zvonimah, da Tolmaččuh načalstvalla. Ka, brihane, mytyš gor’a tuli. – Pet’u¦-¦velli, miula školah pidäy männä. – Mäne, vara, mäne, – ukko nouzi rejeldä. Vas’a läksi hyppiämäh kodih. Šinä piänä kyläššä vain bombinnan näh i paistih. Jogirannašša löyvettih nellä haudua bombista. Täh šua pl’ossa dvorin luona šanuočou – Bomban kohuš.