Тексты
Вернуться к списку
| редактировать | удалить | Создать новый
| История изменений
| Статистика
| ? Помощь
Balakirev Nikolai.
STUANOVOINE. 10. Vuottuas’s’a
Balakirev Nikolai
STUANOVOINE. 10. Vuottuas’s’a
карельский: собственно карельское наречие
Новописьменный тверской
Kyliä myöt mändih, mändih i mändih voiskat. Ajettih mašinat. Muduannet puuškua vejettih. Oldih i valgiet mašinat ruškieloinke ristilöinke – sanitarnoit. Mua oli kylmän, lunda ei ollun äijiä i mašinat ei upottu reduh kun šygyžyllä. Vas’alla himotti tankua nähä, ei vain päivällä i yöllä hyppeli pihalla, konža kuuli vägövän matoran jurun. No tankoida eulun, juristih guseničnoit traktorat regilöinke. Regilöissä oli mid’ollou lad’d’attu i katettu brezentalla. Rigeneh reješšä issuttih ruavahat mužikat fufaikoissa, piäššä šuapkat korvinke, šivottuloinke leuvan alla. Vas’a uškali dogadie mužikoilla keššeššä susiedua Mihal-vellie Kuz’miččua.
Rigeneh nemča bombi Lihoslavl’ua i Kalašnikovua. Yölöillä šielä päin taivaš požuaroista oli ruškie. Rahvaš kyläššä vuotti parembua.
Yölöillä Маr’u-buabo Jel’anke kaivettih karžinašša haudua, šinne peitettih muajuablokkoida, kakši värčie ozrua, kiärityöt klejonkoih ummattih sinčon alla. Nellä värčie ruista kuivettih kiugualla, konža ruis’ kuivau kuaveldih jyvät tordoh. Täh varoin tordo jo oli varuššettu saruaničoilla olgiloissa.
Mišašta toine kuu eulun viestie. Jel’a rigeneh itki. Mar’u-buabo illoilla paraššopešša obrazoin alla kumardeli – pakkoi Jumalalda jättiä eloh poiga. Mar’u käveli F’oklah. Yönikäkši F’oklah oli tullun Markovašta Vas’a-diedo. Hiän noužovakši kežäkši tahto palkuačie Stuanuh paimeniih. Vas’a-diedo, šanottih, oli tiedäjä, žentän Mar’u i tuli hänen luoh: možo šanou, ongo elošša Miša. Vas’a-diedo issutti Mar’un, F’oklan, da susiedan Paron – raijonnoin Annin muamon, že tože tuli gadaimah vävyn Jehimän näh, – stolazen tagah. Käški molemmin käzilöin kämmenet panna stolan rannalla. Ičeh šeizaudu akoin kohtah. Mid’ollou viikon šöpötti siivoih pardah, šidä rubei omiedah käzilöidä lekuttamah; to hiil’l’akkazeh noštau, to šolahuttau, akoilla käški sledie hänen käzilöidä. Midä oli käškietty – niin akat i luaijittih: hiän šilmät (šilminterät) ukon kämmeniin jällesti to kulmih nouššah, to alimmazih luomiloih peitytäh. I väliän stolan šorkat ukošta päin ruvettih klokkamah latetta vaš. Hyvin kuulu, kun klokahettih nellä kerdua. Vas’a-diedo hylgäi huiskuttua käzillä i šano:
– Mar’u, šiun poijašta väliän, ei proiji i nedelie, kun tulou kirja, a Paron vävyllä vielä viikon kirjua ei šua kirjuttua, en tiijä min tuačči, možo on ruanittu, nо vuota, Paro, kirja tulou. F’oklan Volod’a on elošša – vojuiččou.
Mar’unke F’oklašša oli i Vas’a. Kodih hyö molen tuldih ihaštunnuot. Mar’u-buabo otti vakkazešta kymmenen jäiččiä i vei Vas’a-diedolla.
Proidi nedeli, proidi toine, a kirjua Mišašta kun eulun, niin i eu. Mar’u-buabo goreudun – tuaš F’oklah. Tiedäjä jo ammuin oli uidin omah Markovah. Lähtiessä hiän kuda midä šano F’oklalla i opašti gadaija i vorožie. F’okla Mar’ulla i šano:
– Ota tyhjä šiegla, šieglan kehäh pissä yksi nožničan puoli, šidä käšše Vas’alla pangazen kolčazeh čökätä kukkošormi. Šielä šormella ana hiän pidelöy šieglua, vain nožniččua ei pie ličata. Nu ka, kiän ana oijendau i šanou: "Rešeto, rešeto, šano istinnoi pravda, ongo tätä elošša? Jesli kolčane toizen puolen nožničoin pyörähtäy lapšeh päin, značit šiun Miša on elošša, a kun šiegla lähtöy pyörähtämäh toizuanne päin – aziet pahat. Kuin mie šanoin, niin i luaji, pidäy štobi lapši gadaiččis’, a ei vanhembi, i šieglua pidäy šanuo hormiksi – "Rešeto, ato nimidä ei viiji".
Illalla kaikki pereh keräydy ymbäri Vas’ašta, daže Kattine kiirralleh kaččo, kun velli kolduiččou. Mar’u-buabo opašti Vas’an, midä pidäy šanuo, pisti nožničat šieglah i ando vunukalla. Vas’a šanat šano, kuin pidäy, i šiegla läksi pyörimäh Vas’ah päin. Kaikilla lieni veššelä. Kattine rubei koččimah molemmilla jalgazilla kerdah, kun čirku, i čilkuttamah kämmenezillä. Jel’a pani samvuaran, pal’čalda šai šalkuzen, kumbazešša oli jälgimäne pala suaharuo, šuurella veičellä, hamaralla, halgai kämmenen piällä palazen, šidä žen palazen suaharoščipčazilla halgo vielä pienemmiksi, i konža samvuara valmistu, kaikin istuočettih juomah čuajuo. Kaikin šinä ildana oldih hyvällä mielellä, i Jel’a ei itken, i Mar’u-buabo, laškiečies’s’a muata, ei kumarrellun polvuzin, a vain šeizualleh risti šilmie Jumalkodin ieššä i šöpötti molitvua, ušto passibuo lugi Jumalalla.
Žen jälgeh proidi päiviä kakši i tuli kolmeuglane kirja. Jel’a oli ruavolla, Vas’a školašša, а Mar’u ei mahtan lugie. Yhtälästä ohki da risti šilmie – varai; ei vain kirjašša ois’ pohoronkua. Ei ammuin žen že nägöne kirja oli tullun Ogrulla, kumbazešša oli kirjutettu, što hänen Il’l’a "pal smertju hrabrih". Mar’u kirjanke hyppeli i F’oklah, i Ogruh, molemmissa lapšet oldih ruavolla, а Ogru vielä i haukku Mar’un:
– Hyppelet. Ennen voinua kaiken talven kävelit malogramotnoiloin školah, a nyt kirjua ei šua lugie?
– Kiällä kirjutettuo en maha, pečatoinnuot bukvat lugiziin.
Väliän murginalla tuli Jel’a. Slava tebe Hospodi, kirja oli Mišašta, i kirjutti Miša, što venyy bolničašša mytyšollou Buturlinovkašša, što ruana eu šuuri i väliän lähtöy tuaš frontalla. Kirjutti, što on huolešša, eigo miän randa ole otettu nemčalla, i štobi Jel’a vaštah hänellä väliämme kirjuttais’. A vielä Miša työndi tervehyttä Pet’u-vellen, Iivan-vellen, Ogrun i F’oklan perehillä, Mihal Kuz’mičalla i Nas’t’alla. Ei Miša tiedän, što Kuz’mičča on otettu, i Il’l’a jo on tapettu, a eglein Iivan-vellen Pet’a läksi voinah.