Тексты
Вернуться к списку
| редактировать | удалить | Создать новый
| История изменений
| ? Помощь
Jelena Kozlova. Kundletomad suksed
Корпус: младописьменный подкорпус
Младописьменный вепсский, публицистические тексты
Источник: Kodima. № 12, (2009)
Komin kelespäi kändi Nikolai Abramov
Jelena Kozlova. Kundletomad suksed
(вепсский)
Annušan tat om mašinan vedäi.
Hän ajalese erazvuiččidme lidnoidme.
Kerdan matkaspäi tat toi tütrele lahjaks suksed.
Lujas čomad suksed – pitkäd, sinižel mujul mujutadud, a ülähänpäi völ vauktoid lumuižid om pirtud.
Annuš oli hüviš meliš.
Käveleb suksiš ümbri, eskai silitab heid.
Kädhe otab – oma-ik jügedad?
Ei – kebnaižed oma.
Habi varasti Annuš, konz pühäpäiv tuleb.
Toižel aigal ei ole aigad suksil ajeltas – homendesel händast päivkodihe vedas, a ehtal om pimed jo.
Pühäpäiväl Annuš nouzi lujas aigoiš.
Venui ösijäl, varasti, konz vaugištub i kacui kuvitadud pakaižel iknaha.
Sil aigal irdal vaugištui hilläšti.
Jäl’ges lumi iknan peliš hoštuškanzi – päiväine nouzi.
Tal’vel päiväine-ki lujas navedib magata!
Annuš hotkašti pezihe, sobihe, oti suksed i läksi irdale.
Pakaine edeles näpiškanzi nenas.
Ka, laske, näppigaha!
A mitte čoma irdal-se om necil aigal – päipašt, lumi hošttab i kidžaidab kengiden al: čirk, čirk ...
Pani Annuš suksed jaugha i mäni ei lujas korktaks mägudennoks, kus käiken kerazihe lapsid, kut ani pučuižid, muga i vanhembid.
Neičukaine astui hilläšti, miše kaik nägižiba – miččed čomad suksed toi hänele tat.
Libui Annuš mägele, a sigä nikeda ei ole – lujas aigoiš läksi hän irdale.
Žal’, niken ei nägišta, kut hän ajelese suksil muga hüvin.
Tuikaižihe Annuš kaluil, töndui mägespäi i edelez – kukirikku!
Lanksi übikoho.
Satatihe, lumekaz kaik libui.
Eskai kündled sil’miš seižuba, vaiše ei voikaškandend, udes mägehe libui.
Möst – kukirikku ...
i muga völ äi kerdoid.
Sid’ jo neičukaižel kündled jokseškanziba jorom.
”Ka miččed hubad, kundletomad suksed tatoi osti!
«Kodihe pördamoi, ka lükäidan hähele – laske iče šurgab», meleti Anuš pahoiš meliš.
«A minä otan ičein vanhad, lühüdad, niil ajades ed lankte».
Vaiše Annuš tahtoi pörtas kodihe, ka nägišti Šurik-susedan.
- An’ka, sinä midä kuti lumipacaz seižud?
– küzui i nagraškanzi.
– Tedan, külläks übikoid mujid?
Annuš išttui vaitti i kasui pahas.
- A suksed-ne sinai miččed čomad!
Kuspäi ningomad?
küzui Šurik.
- Tatoi lidnaspäi toi.
Hubad suksed oma.
- Miak muga?
čududelihe Šurik?
- Ka kaiken lankted ajades!
- Voin-ik minä šurgahtada?
Annuš andoi suksed Šurikole.
Prihaine libui mägehe i päzui suksil orgho ani hüvin.
Annuš eskai sun avaiži.
A Šurik šurgahti völ kerdan, i möst hüvin.
- Oi, sä, mahtatoi!
Hubad suksed, hubad suksed!
– näriti Šurik neičukašt.
Ed mahta šurkta, ka sikš lankteled-ki kaiken!
Annuš jo muhazi.
Se hüvä om, miše suksed ei olgoi hubad.
A ajeltas hän opendase, tal’v om völ pit’k.
I Annuš töndui mägele.
