Тексты
Вернуться к списку
| редактировать | удалить | Создать новый
| История изменений
| Статистика
| ? Помощь
Nadežda Mičurova.
Joga päiviä mustelen omua buabua
Источник:
Oma mua. № 48, 2024, с. 6
Nadežda Mičurova
Joga päiviä mustelen omua buabua
карельский: ливвиковское наречие
Новописьменный ливвиковский
Mehnyt sygyryn kogo mieros piettih buaboloin da died’oloin päiviä. Eibo ni petties tämä pruazniekku rodih rahvahanvälizekse, sendäh gu buaboloin da died’oloin rouli bunukoin kazvattamizes on aiga suuri. Hyö buitogu anhelit ainos ollah rinnal, avvutetah, äbäzöijäh da kannatetah omii armahii bunukkazii.
Kuulužat ven’alazet taidoilijat omis mualavuksis hyvin ozutettih eloksen hetket, konzu buabat da died’oit ollah yhtes bunukoinke, elostetah da nevvotah heidy. Heijän nevvoloi da lämmii paginoi myö emmo voi tiediä da kuulta, voimmo vai arbailla. Ga opimmo ičegi kodvazekse kiändyö lapsusaigah da mustella omii died’oloi da buaboloi. Alavozen kyläs eläy hyvä da skromnoi karjalaine inehmine Nina Ivanova. Nina Viktorovna kirjuttau čomii runoloi livvikse, a vie avvuttau Alavozen taigin - teatrujoukkuo vahnoin karjalazien sanoin puoles, kudamii tänäpäi jo harvah suau kuulta. Nämmii sanoi häi kuuli omas tuukselazes Pol’a-buabas jo pienete. Buabal oli ylen čoma livvin kieli, bohattu sananlaskuloil, sanondoil da poverkoil. Nina Ivanovan buabua omas Tuuksen hierus kučuttih Pol’a Vasiljevnakse. Häi oli Obraman roduu. Buabo kazvoi lapsekkahas perehes, kus oli yksitostu lastu, ga pošti kai lapset kuoltih. Hyö kolmei vai jiädih. Školah buabal ei puuttunuh kävvä, gu pidi kaččuo toizii lapsii.
Lapsii pidäy työnyttiä elostamah
– Erähät vahnembat sie lähtiettih kunnetahto da buabua lapsii kaččomah kyzyttih. Linnah händy viettih Galeškinan pereheh. Sit buabo saneli, kui häi lapsii kačoi. Susiedoil Molostovkinoil oli äijy lastu, heidygi kačoi. A kois buaban kel ainos olimmo, gu mama splavnois ruadoi brigadierannu vuorottai. Sit tuvvah hierulazet omii lapsii, minä elostan heijän kel. Baba ainos sanoi, gu pidäy lastu opastua, työnyttiä elostamah, gu häi maltas elostua. Lastu meijän talois ainos oli. Sit istuttau meidy, kai sanelou, nevvou, kui pidäy iččie vediä, a sit äski elostimmo. Kadrielih meidy opasti, kaikenjyttymih kižoih. Ylen vessel oli buabo. Kai meijän kel hyppi lavval da kižai peittozil, rubei sanelemah Nina Viktorovna.
Nina Viktorovnan baba endisty elostu saneli da musteli, kui elettih silloi rahvas, saneli omis vahnembis.
– Ylen, sanoi, spravno kaikin Tuuksel elettih. Kaikil oli žiivattua ylen äijy, lehmiä. Tatal da mamal oli kolme lehmiä da hebostugi. Tata kävyi niidy linnah vaihtamah. Baban tuattua hierus kučuttih Heiny-Vas’akse, gu ainos heinienke hälizi. Vie baba musteli, gu niityt Tuuksel suuret oldih. Köyhiä rahvastu vähä oli hierus. Yhtet vai lesket, kudamil kai kylä avvutti. Konzu sie pruazniekat mit oldih, rahvas heile maiduo, kannatestu annettih, midä kel oli, jatkau Nina Viktorovna.
Buabo opasti lugemah
Pienyös pahuos buabo opasti minuu lugemah. Kymmenessäh lugi. Otti minun sormuzen ezmäzen da sanoi: "Yksi – Ytti, se on tuatto, perehen vahnin. Häi on suaju. Toine – totti, se on muamo, perehen syöttäi, huolii. Kolmas – kodoipualikkaine, se on buabo, vardoiččii da lapsii kaččoi. A nelläs – neidoi-niittine, tyttöine gu sinä, otrokovitsa, muaman avvuttai. Viijes – vičču-barbahaine, kažinpoigaine, kudai elostau čupus vastan barbazil. A kuvves – kutti-käbäläine, koiraine, vardoiččii huonuksii pihal. Seiččemes – Semoi-poigaine, kudai kätkyös on, pieni lapsut. Kaheksas – kaidupardaine, died’oihut, verkuo kudou da kuatančua pohjittau. Yheksäs – ylijumal, boudžoihut, kudai meidy taivahaspäi kaččou da vardoiččou. A kymmenes – kylän vanhin, pidäy kyliä da hieruu kunnos. Ennen oli se stuarostu". Sit konzu loppih, sanoi: "Täs kai", sanelou Nina Viktorovna.
Nina Viktortovnan buabah ei maltanuh kirjah, ga kieli hänel oli ylen bohattu...
– Buabal oli ylen bohattu karjalan kieli hosgi ei maltanuh kirjah. Opin händy opastua kirjuttamah. Hänen kel gu školah kižaimmo. Sit viidozii hänel panin. Sit moine hyvä mieli buabal oli, bukvii vai kirjutti. A muite häi ristazen pani, konzu sie midä pidi kirjuttua, sanou naine. – Konzu susiedat tullah, sit istutah, čuajuu juvvah da sie midägi korotah. A susiedu Matvejovna ylen puaksuh kävyi. Häi sanou: "Kačo, lapsi sie seizou, a buabo vastuau– huavan lehtet korvil". I konzu ruavot kai loppou, sit pajattau častuškoi. Buabo častuškua äijän tiezi da pitkiä pajuo, karjalan kielelgi. Minä kai tetrattiloih net kirjutin, ga poltin net tetratit jälles. Ylen žiäli nygöi on. A sanua interesnoidu da sananpolvie min äijän häi tiezi. Erähii nygöigi mustoittelen. Buabo-rukku ainos sanoi: "Kuni paha kohenou, sini igä lyhenöy. Ilmai vai silmät vilmai. Kokoi palaine kodii ei kaimua. Lähtemätä voibi olla, ga tulemata ei sua. Erähii ristittyzii eigo sua ni tungie ni vediä. Leskinaizel aidua joga tuuli lekuttau." Vot nengozet mustoitin nygöi, sanelou Nina Ivanovna.
Nina Ivanova, kuigi hänen buabah, kogo ijän andoi pikkarazien lapsien työnyttämizel da kazvattamizel. Školan loppiettuu häi oli lapsienkaččojannu Alavozen souhozan detsavus. Ruadoi ezmäi nänniniekkulapsienke, a sit jo suurebienkegi. Yhteh palah pienien lapsienke Nina Viktorovanal on ruattuu läs nelliäkymmendy vuottu. Lapsien suvaičus eläy hänen syväimes ainos.
Nenga nevvoi da harjaitti
Nina Viktorovna mustelou: "Baban kel jiämmö, sit pagizemmo:
– Baba rukku, konzubo rubiet minunke elostamah?
– Konzu roih konzan päivy.
– Baba, konzubo se rodieu?
– Konzu, konzu... Ruavot lopen, sit. A sinä nenän tien näi.
– A kuibo neče?
– Muga. Kuni minä ruan, koppua, terväzeh vastaine, mene kasta rannas da vouhkuta hyvin, gu viet liijat lähtiettäs. Sit tulet kodih, älä pöläitä, hil’l’akkazin pyhki. Toppazet čuppuh, sit, souhkazeh keriät. Konzu lähtet toppii lykkiämäh, tyhjälleh älä tule.
Nenga buabo nevvoi da harjaitti. Sit konzu loppou ruavot, tyttii minul ombeli. Opasti astieloi pezemäh. Sanou, gu pezet astiezet, ylen hyvin huuhto. Ripakkoinke jiäy, se ainos peze da ylähäkse riputa. "Nenän tien näi" – ainos sanoi. Sanou, kaivole lähtet, rengine heitä da hos yksi halgoine kodih tuo. Rengine vetty i halgoine. Ruadamah kaikkii opasti, sobii pezemäh. A keittiä ei, sendäh gu meil oli päčči, ga piiraidu sežo pastoimmo yhtes. Häi kai maltoi: i kezrätä i kuduo, a vot minä en opastunnuh kudomah."
Meččäh buaban kel
– Meččiä myö astummo, sie troppaine oli, roššah talui. Gomalalluo sie oli kaivoine. Sit kaivole vetty kävyi ottamah. Sanoi, oi kui minä suvaičen nuorii puuhuzii da kaivovetty hyviä. I sit troppastu myö astummo, meččiä myö, häi muga hyvin maltoi sanuo: "Päiväine pastau, kuldaine, vot nenga, ylen hyvin sanoi sanoi. Pilvet, kačo, mittumat kulgietah. Kačo, tämä on gu kondii, tämä gu suari parran kele". Vot nenga sanoi. Minä konzu miehel olin, poijan kel pikkarazen tulemmo, i häi sit rubieu sanomah, a minä kirjuttamah, muuslelou Nina Viktorovna.
Mieli metty keittäy, konzu kuulet moizii hyvii lapsusaijan mustoloi. Ozakkahat ollah net bunukat, kudamil ollah moizet suvaiččijat da elokses viizastunnuot buabat. Moizis buabolois meil kaikil pidäy opastuo.