Тексты
Вернуться к списку
| редактировать | удалить | Создать новый
| История изменений
| Статистика
| ? Помощь
Lazarev Ivan .
Lykykäs L’oha-Jemel’a
Источник:
Oma mua. № 3, 2025, с. 6
Kiändi Valentina Libertsova
Lazarev Ivan
Lykykäs L’oha-Jemel’a
карельский: ливвиковское наречие
Новописьменный ливвиковский
L’oha kezäkalastandal meribauhun aigah
Erähiči L’oha-Jemel’a pakiččihes kezäkalastandale kuhah. Minä hänele sanoin, ajammo čuassuu kaheksa ehtiä, anna alevuu tuuli, kudai tavallizesti hillenöy läs seiččemetty čuassuu. Häi, tiettäväine, tuli aijemba, dai myö ajoimmo.
Tulimmo Anus-jovensuuh, a sie venehty – ei ole kunne pujoittuo! Päiväl tuuli Luadogaspäi, ei ole šuutkudielo, lujah libui bauhuamah, dai, hos oli jo kaheksa čuassuu ehtiä, alevuo vie ei kiirehtännyh. Kui liennemmö lövvimmö rannas vällembän kohtan, taratimmo mužikoinke, vuottajienke, konzu allot alevutah, nengozil mittuine kalastandu, mittuine sinule kuhu, gu humaldunnet häilytändäs. Mužikat jo sytytettih robl’ot, kerrotah anekdottua dai baikkua…
Sadoi venehii azetuttih rannal, vuotetah merellyö siädy. A sit ajau Progressu-veneh uuzi, uvven motoranke, vikse, zavodijat kalastajat libo, vastukavai, harjavunnuot, kaikkie nähnyöt, gu ajetah azettamata ihan kohti järveh, aldoloin valgieh vuahteh. Mužikat kaikin ruvettih viuhkuttamah käzii da kirgumah. Heitä raukku, veneh, kuduas jo nägyi, istutah kahtei, julgieh ajau ihan sih jovensuun varattavah kohtah. Silloi, konzu vie käveltih baržat, jovensuudu piädykauti levendettih, puhtastettih, a nygöi aldoloin aigah kattau hiekal, sentäh on jygei aldoloin aigah lähtie jovespäi järvele dai ajua järvespäi jogeh, sentäh gu läbimeno on kaidu, se voibi azuo vai motorvenehien vintoin vuoh.
Mužikat jo ruvettih kiistämäh dai kižloi iškemäh kalanpanokseh, gu veneh, hoti on "Progressu", ga ei mene merkittyy vezitiedy myö – sidä libo viel upottau, libo kumuau. Agu oli ovvostus, konzu veneh, hos vaigieh, ga yksisama piäzi merkitys vezities läbi. A järvel aldo jo vähäzel alevui, rodih lačembi, ei kosketa järven pohjua, nygöi vai ohjua venehty!
Mužikat ovvostuksis ruvettih keskenäh šeikkuimah, midä järvel suau ruadua nengomal allol, parembi olis täs vuottua pari čuassuu, rubieu alevumah, ei kunne mene, dai kuhuine hyvin ottahes kymmenes ildua čuassussah yödy, sit ehtimmöhäi.
Nu, a L’oha rubei kiittämäh miehii, kudamat tuldih. Vot la heil on veneh ga veneh – "Progressu" – kahtu kerdua korgiembi da suurembi meijän venehii, vot gu meil olis moine… Minuu se kosketti. Sanoin:
– L’oha, myö sežo piäzemmö, vie suurembil aldoloil ajelin. Ga midäbo myö sie rubiemmo ruadamah? Kalastamah? Ga rannan čuraspäi kai kazvoitui, kalua sie ei ole – yhtet maiman, pun’ut.
– Ei, minä nengozel siäl sie ongel sain vie enämbän, migu järvel.
Toizin sanojen, häi ei uskonuh, gu myö Ob’-venehel puutummo suaren tuakse, a minä en uskonuh, gu sie midägi putillistu suammo.
Minä istavuin miehen veneheh, myö panimmo piäle žilietät, net minul oldih jygiet, omin käzin azutut, hyvin koiteltut praktiekal. Sanoin:
– Nygöi pidäi! Iče taričittos!
Livuimmo syväindeheh. Ehki oli L’ohal ovvostustu, konzu myö huškahtimmokseh jovensuus läbi, tabaimmo da jätimmö jällele Progressu-venehen, enzimäzinny tulimmo suarele, da vie emmo muga läbi kastunuh, kui hyö.
– Kuibo sinä sait nenga ajua? kyzeltih kai kolmei minuu.
– Nu, ga minul moine kygy, vie mittuzih kalastandoih ajella puutui! Toiči tävven venehen vetty valoi, toiči motor sambui nengozel siäl, ga näittö iče – hengih jäin. Dielo täs ei ole venehen korgevuos libo piduhuos, a vallitus kiiniolemizes aldolois vauhtes – gu aldo ei pergas st’oklua da ei lendäs venehes da motoras piäliči. Täs kai, muudu peittožuttu ei ole.
Da, a meidy brizgutti läbi, pidäy sytyttiä robl’o da kuivua, sanottih miehet, kuduat tuldih "Progresal".
L'oha huavai:
– Kačo vai, Iivan! Mittuine vägitukku Progressu-venehty jovensuuspäi meile jälgeh libui! Puolenčuasun peräs täs roih täyzi venehty. Davai vai suammo kalastajile kalastu.
– Ga kuibo? kyzyin minä.
– Nengoine aldo, suaren da sellän tagan kala kiehuu randassah.
Ei raukku, sie on madal, kai kazvavui "ahvenen heinäl", a meil keräl ollah vai spinningat ustiloinke. Vai, onnuako, on minul venehen nenäs "kat’uša" dai regyöt sih niškoi. Niilöin vuoh myö suammo harjussua, ahvendu, haugii, säyniä, – pedokaloi, kuduat elätetäh iččie maimoil da pienil kalazil. Korbijaine, sanommo. Olgah, net magiet ollah žuaritut, gu kuor’oit. Yksisama midäbo ruat, opimmo suaha hos moizii.
Otin minä "kat’ušan", a sil kymmene ongie – vuorokkai "muška" da "bl’os’enka". Dai midäbo työ duumaičetto, uskokkua libo älgiä, ga emmo myö ehtinyh kaikkii kymmendy ongie huškata, ga kala jo rippuu niilöil. Vot moizet dielot! Riuhtoimmo kerras kaksin-kolmin kalazin: ahvenii, säynöi, haugizii, ei olluh vai harjussua.
Tulimmo mužikoilluo, kuduat ehtittih piästä suarele läbi märrät. Hyö kačotah ovvostuksis, ei uskota, kui myö ehtiimmö nenga äijän da karjua kalua suaha suaren da sellän tagan.
L’oha sanoi:
– Iivan, miksebo meile pidäy nenga kalua? Myö kuhuahäi tulimmo suamah. Davai annammo kalat mužikoile liemekse.
– Ga, otettahes Jumalanke. Anna otetah, ei ole žiäli!
L’oha meni mužikoilluo, andoi kalat, dai pikoi kodvazen peräs net jo kiehuttih kattilois robl’oloil. Venehty vie tuli randah, ga "kat’ušua" heil nikel ei piädynyh. Sit kaikin kiitettih meidy kalois. Ehty satui ylen hyvä, kaikin kuivettih, syödih magieloi liemii kalanke, kylläl kuundelimmo anekdottua, kalastajien baikkoi, huogavuimmo, kui sanotah hengel dai rungal. Dai myöhembi buitegu Jumal avai omat armot, tuuli hilleni, aldo painui, yhtytostu čuassuu ehtiä vie puutui ongittua kuhua.
Ga se vie ei ole kaikis tärgevin da mieldykiinittävin! Kahten-kolmen päivän peräs minä dovarišanke piätin vie kerran kalastaldua sil kohtua "kat’ušan" vuoh. Myö emmo piädynyh ainavonnu, tahtojua suaha äijy da terväh kalua löydyi vägitukku, kuulumizet kalastajien keskes levitäh kirkieh. Ga pidäyhäi olla! Zavodimmo ongittua, da saimmo vai "ahvenen heiniä". Myö sovvimmo iäres randah, vastaimmo toizii kalastajii, kuduat sanottih, gu sežo tavattih vai heiniä.
Minä huavain:
– Silloi meile lykysti sendäh, gu minunke oli L’oha-Jemel’a.
– Ei, vastai yksi kalastajis. – Mennyt kerral oli kova tuuli järvespäi, se ajoi viet täh Luadogan randah päi. "Ahvenen heinät" jiädih vien alle, sendäh työ ongititto "kat’ušal" heinien piäl. A kai kalat peityttih suaren da sellän tuakse, sit helpoh puututtih teijän ongih. Moine täs lykky da oza!
A minä yksisama vie kerran tulin varmah uskoh, gu L’oha-Jemel’a on toven lykykäs kalastai, da vie en yhty kerdua kučuin händy kalastamah yhtes. No sih niškoi sanelen jo toizel kerral.