ВепКар :: Тексты

Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | Создать новый | История изменений | Статистика | ? Помощь

Valentina Libertsova. Voinan kuva Vladimir Brendojevan “Kadajikos”

Valentina Libertsova

Voinan kuva Vladimir Brendojevan “Kadajikos”

карельский: ливвиковское наречие
Новописьменный ливвиковский
"Kadajikko" on ainavo Vladimir Brendojevan runoelmu. Tavallizesti kirjuttajat kirjutetah da parandetah omua neruo keksijes pienii literatuuran lajiikerdomuksii da runoloi, a romuanoi da runoelmoi otetahes luadimah jo ruavahat, nerokkahat, äijän maltajat da tiedäjät, konzu on midä sanuo ristittyzile. Sentäh suurih lajih on sijoitettu äijy tiemua, kyzymysty, kuvua, neruo. Tiettäväine, myö, Anuksen čupun eläjät, enzimäzikse näimmö "Kadajikos" meijän kuulužan lehtinaizen da tiijustelijan Anastasija Zvezdinan urhotevon. Vladimir Brendojev ozuttau, kui neidisty kazvatettih nevvostoškolas da perehes, kui jylgieh häi vedäy iččie vihaniekoinke, mittuzen voimakkahan kirjazen ehtii kirjuttua yöl surman iel. Runoilii ylistäy urhuo, ga yhteltiedy žiälöiččöy nuordu tyttösty, kudai puutui vihaniekoin kovih käzih. Minä jo tutkin, kui omaluaduine usko avvutti Nast’ale kestiä da arvokkahasti vastata surmu. (Folklourizet, valehjumalahuskondollizet da pravoslavnoit kuolendukuvien juuret Vladimir Brendojevan da Nikolai Zaitsevan kirjutuksis. – Kультура, язык: колыбель предков. Петрозаводск, "Periodika", 2019, s. 50–55). Täs kirjutukses tahtozin sellittiä, mittuine runoelmas on kadajikon kuvan merkičys, gu se on otettu runoelman nimekse.

KADAJIKKOSURMAN VAI VÄIN TILA?
Kiistämättäh, kadajikko on otettu runoelman nimekse sentäh, gu sen reunal, suon rinnal, ammuttih jylgei tiijustelii Nast’a Zvezdina. Vihamiehet toven ammuttih meijän vangih puuttunuzii ristittyzii moizis pahois kohtis, kus sai lykätä rungu suoh libo haudah, vähäzel kattua mual, ei liijakse menettiä vägii:
Da, "heimovellet"
piettih huoliei tunnu tiä
ni ainau kalmu.

Kai kalmat
muanke tazoitettih.

Ni ristaštu,
ni muudu merkii.

Vai hauttikozet tävvet
vetty… (s.126).


Vladimir Jegorovič runoelmas ei yhteh kerdah kuvailou sidä kohtua, toistajen erähii atribuuttoi:
Kadajikko.

Madal, kurju kadajikko,
savihavvat,
ruozmevezi. (Sivut 94, 98, 126).


Kaksi kerdua ielleh on pandu neidisty kuvailijat runorivit:
Haudah nuori tyttö kikkuou (kikkoi)…

Tyttö (seižou) seižoi surmah ezin.

Nuori tyttö "laihas" kadajikos, ruozmevien piäl vuottai surmuase on vastukohtu, kudai ozuttau, kulleh mieletöi on tila, nengostu ei pidäs olla ilmas nikui.
Vie enämbi merkičysty runorivien sydämes löydyy, konzu kačahtammokseh Grigorii Makarovan sanakniigah. Sie ezimerkilöin keskes voibi löydiä tovestus, gu kadai toven voibi kazvua suon rannal. Tärgei informatsii on, gu kadai on "kaikis kovin puu meijän mečis", kadajas kai azutah lypsinrengizii, kadaivičois suksisavakkoloin rattahazet. A "kadajihine seiväs hätken ei happane". Eigo ole moine kova da puhtas karjalaine taba Nastil?!
Jälgimäzes, nelländes ozas, kuvailles sidä pahua kohtua, Vladimir Jegorovič virkau nenga:
Tablikkoloil ruskei savi
Pal’l’as
ei ni heinien rikkua,
sammal äijis kohtis hävii…
nylgietty ku nahku
turbeh,
kova kadai
se ei kuole. (s.126).


Muga ei ni kuole jylgien urhonaizen nimi, urhotego, kuva. Kadajan muarjat kypsetäh äski vai tulien vuvven sygyzyl, tovelline urhon hengi, mittuine oli Nastil, sežo kazvau da kovenou kodvan, vuozien aloh. Net muarjat ollah kargiet. Mustoitammo kuulužan karjalazen sananlaskun, sanakse, sen Grigorii Makarov kirjutti Mägrät-hierus, Nast’a Zvezdinan roindumual: "Oma čuppuinemandžoimarjaine, vieras čurakadajaine". Ga kadajikos voijah kazvua da andua hyvän duuhun magiet muarjatgi. Vladimir Brendojevan kadajikon kuvas ongi nengoine tarkastus:
Sit-täs mätäkkölöin gurbih
Pettijes d’iännyh
Barbua buolan…(s.126).


Kargei oza tapahtui voinanaigazile neidizile! Nast’anke yhtes opastunnuot Belomorskan tiijustelijoin školas podružkat ketgo kuo ltih hänen jytyi, ketgo kestettih voinan aijan jygevykset da kai igä atkaloittih kuadunuzii voinal.
Makarovan sanakniigas vie on verbi "kadajoija" – savvuttua. Kadajan varboin savvuu varatah čakat, dai konzu ei olluh kus ostua gluadanua, meijän buabat kuajittih pertilöi da kalmoi kadajan varvoin da muarjoin vuoh, sil puhtastettih huonuksii, ozutettih kunnivo Jumalale da kuolluzile. Mugai Nastoidu kuoltuu urhon mugah, luondo kuajiu kadajan duuhul, sebiäy da ottau omah helmah. Kadajikko toven ei alenda runoelman piähengie, vai andau hengen vägie.

KADAJIKKO, MUSTOITTAI VOINUA
Pahakse mielekse, ni Nastin kalmua, ni tapandukohtua niken ei tiijä.
Kodirannan histourien tiedäjän Petraš Valentinan mielen mugah, se voibi olla vangittuloin barakoin tagan libo pellon reunal, kinne oli nostettu enzimäine paikallizien peittollizien toimijoin mustopačas. Kui lienne Vladimir Jegorovič sen nenga tarkah kuvailluh, toven oli ylen nerokas kirjuttai, kuduas läbi iče luondo kerdou.
A minun silmien ies ainos enziluvendas algajen seizou oman kodoilan kadajikko, Kellyniemen da Keskoijärven kujoloin tiešuaral, ojan sillan tagan mägyččäzel haudoin keskes, kunne Paša-buabo kävyi ottamah kuajittavakse muarjoi. Meidy, lapsii, kieldi sinne menemäs, sanoi, net havvat ollah voinanaigazet okoupat, siepäi mužikat kannettih äijy raudupalua, net ollah oskolkat, sinne vie niidy jäi, vai katoi havul, voibi petties sattavuo, dai a gu vie miinat peityttih muah Mennä sinne oli himo, sie kazvettih mandžoit da buolat, a voinan kuvat silloi meijän mielis elettih urholoin tavan mugah