ВепКар :: Тексты

Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | Создать новый | История изменений | Статистика | ? Помощь

Ivanov Pekka . Illanistujaiset

Ivanov Pekka

Illanistujaiset

карельский: собственно карельское наречие
Новописьменный севернокарельский
Vanhah aikah kun karjalaini ičelläh talon luati, ni kaikin mokomin hiän ruštasi laučat ympäri pirtin šeinävierie.
Kalevalan piirin Pirttilahešša tämmösie lauččoja voipi nähä nykyjähki talojen pirttipuolella. Kosinotki ollah kiukuan vierellä. Piisien tilalla vain on kyhätty hellaruštinki, piisilauvan piällä. Još tuon hellahökötykšen purkais, ni tilalla ilmeštyis uuvveštah piisi ta šen viereššä piisilauta istumista ta tervasien piisihalkojen šäilyttämistä varoin.
Pirtin oččaikkunan kohalla šeisou stola. Šiinä on irtonaini kanši ta nimitetäh šitä stolalauvakši. Šen piälimmäisellä puolella šyyvväh. Kun stolalauta kiännetäh, šiinä šiitä sriäpitäh.
Stolašša šäilytettih pualikkoja šulččinan tai kalitan kuorien ajamista varoin.
Isännänpaikka oli stolan kokašša, istumena laučča. Šillä paikalla ei ollun mänömistä ei omilla eikä vierahilla. Šemmoni oli sakona. Toisella puolen stolua oli perehen ruavaš mieš tahikka šuuri vieraš. Niin šiinä šovušša oltih ta elettih.
Pirtin peränurkašša, alempana oprasoja, Jumalankuvie, oli šeinäh lyöty koivušta irrotettu kiäpä. Šiihi pissettih oraset ta nieklat. Šiinä kiäpän rinnalla oli nuakloih riputettu muitaki työkaluja, jotta ne oltais käsien ylettyvillä. Niin ylähänä, jotta lapšet ei šuatais niitä käsih. Šikiethän ajautuu joka paikkah. Hyöki tahotah hoš mitä nikartua ta ruštata. Tuatot kuoteltih hommata heiläki omat työkalut ijäštä riippuon, jotta vähemmän kiičkettäis keškenäh ta opaššuttais nikartamah. Vain niistä työkaluista še kiičkeh ušein alkoki.
Oli šiinä hommua tuatolla tai muamolla huomenešhämäräštä iltamyöhän. Ei ollun aikua pitempih lepoih. Šemmoista kiirehtä ei ollun, jotteiko ettonehunie olis vejelty murkinan jälkeh.
Laučalla oprasojen alla oli isännän ettonehpaikka. Kulakka piän alukšena puoli tuntie päiväunta, ei šen pitemmälti. Šiitä tuaš isännän oli nouštava päivätöitäh jatkamah.
Illoilla piisitulen lämpimäššä ta valošša issuttih iltua. Kellä mitäki oli käsityönä: isäntä vanhempien poikieh kera oli nikkarin hommissa, vuoleškeli kirvešvartta, ruštasi vesičunua tahi korjaili ajorekie. Nuoremmat miehenalut pyörittih ympärillä, yritettihpä olla apunaki.
Naisväki karttasi villua, kesräsi villan lankakši rukilla, tikutti villapaitua, kintahie ta šukkija, korjuali revinnyisie ta kulunehie vuatteita. Tyttölapšet šiinä ommeltih mekkoja vanhoista ryyšyistä ripakkokuklasillah. Oli šiinä touhuo vaikka min nävöistä šuuremmilla tai pienemmillä. Šiinä iltua istuos’s’a yhteistuumin šommiteltih työt šeuruavakši päiväkši, rupateltih muita muailman as’s’oja. Starinoja lapšet kuunneltih šilmät pyöreinä.

Elipä ennen ukko ta akka,
Ukolla-akalla kanani.

Kana muni munasen,
Muna vieri hiilokšeh.

Ukko, akka itkömäh,
Kanani kakattamah.

Hiilokšešša hiilien piällä
Patani papattamah.

Mušta lehmä ammumah,
Harakat hačattamah.

Harakalla häntä halki,
Variksella varvaš poikki.

Ken lienöy kuullun,
Kultarenkaš korvah.

Ken ei liene kuullun,
Tervaparčča peršieh.


Kyläläisih juurtunuon tavan mukah iltua istumah keräyty sussietojaki käsitöineh. Šilloin rupatušta riitti iltamyöhän. Kun niitä voheltajieki piäty olomah aina šakissa.
Kuulehan sussietta, šano Ontrosen Ontippa ta näytti šormellah nurkašša pöllöttävyä kiäpyä orasineh ta niekloineh.
Ruohitko šie tuošša oprasojen alla ettonehta muata?
Ruohin ta makuanki, vaštasi Ort’t’o-isäntä. A mitäpä šiitä?
Ka šitä juštih, jotta voit šokiekši joutuo, niin kuin oli käyvä Hotatan Karpalla. Hiän oli ruven oprasojen alla ettonehella. Šiinä muata rötkötti tuon pitkäh, tämän lyhyöh. Lienöykö käsi muurehtun, vain pahua untako šattun näkömäh, kun oli äkäsešti vejältän käteh piän alta. Riški oli mieš ta kulakka kuin čuhunniekka, ni piä oli hervottomana jyrähtän lauččua vašše, ta niin lujah, jotta šeinät tärähti ta kiäpäštä oli hypähtän orani. Pitiki šattuo niin, jotta kirvoteššah orasen piikki oli šattun Karpan vašempah šilmäh.
"Orani perkeleh", oli Karppa karjahtan, vejältän orasen šilmäštä ta lyönyn šen šeinäh niin, jotta vähäsen piätä oli jiänyn näkymäh.
Kosinolla ettonehtah muannun anopin uni katkesi šiih jyräkkäh. Hiän šolahti kosinolta ta näki Karpan paijan hiemalla pyyhkivän šilmänontelošta valuvua neštettä. Hätäytyn oli anoppi-parka. Hiän voivotteli ta itki, kun ei šuanun šeinäštä oraista pois, jotta olis voinun purra pois šiitä rauvan vihat. Olipa yrittän lohtuttua Karppua, jotta kiittele onnieš, kun vähällä piäsit:
"Tuommosešta jymähykšeštä olis voitu keriččimetki kirvota nuaklašta.
Šilloin olis mänty molommat šilmät ta olisit tullun ihan umpišokiekši. A vävykši šie vältät yksišilmäsenäki. Kunhan šulhasekši välttänet tyttärelläh".
A iče anoppi-parka oli tainnohtuo kyynälih. Šito vävyn poisvalunutta šilmyä.
Illanistujaisissa ollehet miehet kuunnelleššah tätä nakrua hörhötettih. Naisväjellä nakru oli loittonamin näkönihän ollou še yksišilmäni šulhani?
Yksi voheltajista ei tahton jiähä velkah starinanšanonnašša. Hiän oli iče Makariesen Miikkula.
Kuulkuahan, prihat ta neiččyöt, mitä mie šanon. Olettako työ kuullun šen Onissiman Iknatan starinan? Hiän kun oli olovinah hyvä mečäštäjä. Hänellä oli kyllä berduanilukkuni haulikko, vain šen haulikon kera piti olla varovaini. Šiinä kun oli šemmoni lukko, jotta ampuos’s’a voit hypätä paikoiltah, kun et muistane panna hanua varmistimekši. Šatumma šiitä eryähänä kevyänä vaššakkah mečäššä, kun hiänki oli virittän pälvianšua šuvirintiellä. Tupakoičemma ta issumma šiinä havon piällä. A päivä jo alko paistua romottua. A Iknatta oli ollun koko yön mečäššä, muka mečon kiimoissa. Vaikka eipä tuolla näkyn olovan šulan kantajua kesselissä. Šiinä istuos’s’ah alko torkahella. Mečäštä kantautu pyyn vihellyš. Toini pyy vaštasi vihellykšeh ei loittona meistä. Iknatta tempasi pissualin ta juoššeššah tunkou patruunua šen piippuh. Ei aikua mitä šanuo kun pamahti. Ihan mua tärähti. Kuulen, jotta mitä lienöy šortun puušta. Vähäsen ajan piäštä kačon, kun Iknatta juokšou lakitta oikie käsi šilmän piällä, a vašemešša pyy henkitoreissah räpyttäy šiipieh. A haulikkuo ei nävy käsissä eikä šeläššä.
"Mi piessahini šiula on tullun? jo mieki hätäyvyin. Onnakko šilmäš mänetit šen pissualiressuš kera"?
"Mäni mitä mäni, vain pyy šieltä tuli, piätteli Iknatta tunkies’s’ah pyytä kesselih. En ainakana tällä kertua šulan kantajatta kotihini tule".
Ukot issutah ta partah muhitah. Akkoja alko jo tymmätä ukkojen voheltamini.
Antakkuahan akoillaki šananvuoro, kuulu kosinon luota Jepusen On’ussan iäni. Parempi kun Mehvon Muarie šanois starinan.
Nyt olis aika jo yön mittani starina, kun mäni aika näin myöhäkši, piättelöy Mehvon Muarie. Ei ainakana piisih tarviče tervašta lisätä miun starinojen tähe. Vain kun kehannetta kuunnella, ni ei šiinä pitälti mäne:

Šanon mie starinan
Šaikkah, miekkah,
Kilpeh, koukkuh,
Koverah rautah.

Min pyy pyytäy,
Šen raštaš ruatau,
Talonpoikani takou,
Vaivani varaštau,
Vaššan alla peittäy.

Tyttöh antau,
Poikah naittau.

Lapiella laškou
Kivisissä kintahissa,
Šavisissa šuappahissa.


Šen pivuš ni starina. A nyt kaikki muate, lopetti Muarie. A huomena murkinan jälkeh naisväki tulkua meilä päiväkesräh omien töijen kera.
Ka olishan tuota tänä iltana vielä kerin šanuo šen härän starinan, ei anna periksi Miikkula.
Elä vohella. Tiijämmä myö šen šiun härän starinan. Šitä piisuais vaikka huomenekšeh šuahe, kuot’t’elou On’ussa pityä akkojen puolta. Kačo, kun lapšetki aletah istuol’l’ah n’ukkuo. Eihän šilma, voheluo, taho ni ken kuunnella.
On’ussa kun oli vanhapiika, ni ei Miikkula voinun antua vähällä periksi:
Tiijätkö šie, On’ussa, mintäh miän kyläššä äijän šikeytyy äpärehie?
Šentäh kun starinoja ei kehata šanuo ta kuunnella. Kiirehitäh pehkoh päin. Eihän šitä koko pitkyä yötä kenkänä kehtua pitkänäh rötköttyä ta huomista vuottua ilman tuhinua ta tohinua. Vot mintäh perehissä on šikeitä enämmän kuin lampahie liäväššä, šutkahutti Miikkula illanistujaisien piättäjäisiksi.
Jätä On’ussa rauhah, voheltaja, Mefontjevna šano.
Kehtuatki yötä vašše voheltua tuommoista. Ta vielä lapšien aikana. Hospoti šilma prostikkah, riähkähistä!
Näin oli eletty tuaš loppuh yksi talvipäivä ta illanistujat alettih hajota kotiloih.
Jiäkyä tervehekši, talonväki.
Mänkyä tervehenä ta tulkua toičči.