Тексты
Вернуться к списку | редактировать | удалить | Создать новый | История изменений | Статистика | ? Помощь
Blandov Aleksei . Talomusejo vatjalaisešša kyläššä
Blandov Aleksei
Talomusejo vatjalaisešša kyläššä
карельский: собственно карельское наречие
Новописьменный севернокарельский
Leningradin alovehen
länneššä , Laukaanjoven alavirrašša (Luga venäjäkši ), ammusista ajoista elettih erimoiset rahvahat : ižorilaiset , vatjalaiset , inkeriläiset , venäläiset ta virolaiset .
Niin , Joenperän kyläššä (Krakolješša venäjäkši ) oli kakši ošua : Herra-valla ta Kuniga-valla .Toisešša , kuin šanotah , elettih ižorilaiset , a toisešša vatjalaiset .
Nykyjäh Joenperäššä kenkänä ei pakaja vatjan kielellä .No kyläššä eläy yksi naini , kummaista pietäh vatjalaisena ta kumpani tarkašti šäilyttäy muistuo omista vatjalaisista kantatuattoloista .Tämä naini on Vera Nikolajevna Safronova .
Vaikiet käršimykšet
Vera Nikolajevna on šyntyn vuotena 1942.Hänen muamo oli Joenperäštä , a tuatto lähiseštä Ryysymä-kyläštä päin .Vuotena 1943, näiltä paikoilta pois männeššä , šakšalaiset poltettih tuaton kylä ta vietih koko pereh Kloogan keškityšleirih , kumpasešta myöhemmin kaikki 10 perehjäšentä oli šiirretty Šuomeh .
Šovan jälkeh hyö myöššyttih Venäjällä , no ei šuatu lupua jiähä kotimualla .Heijät ois heti lähetetty Jaroslavlin alovehella , ka onnekši heilä oli šukulaini , kumpani taisteli rintamalla kaikki šotavuuvvet , i hänen avun tähen perehellä annettih tarvittava lupa .Onnakko muamon talo omašša Joenperäššä ei ollun vapua , i pereh rupesi elämäh toisešša kyläššä Laukaanjoven rannalla .Vera Nikolajevna muistelou :
– Myö elimä Haavikošša ta lähiseh F’odormaa-kyläh kävimä kouluh , šielä oli alkeiskoulu .Vot vanhemmat šuatettih meitä , a šielä opaštaja otti meitä vaštah .Ta kaikki kolahuteltih kattiloilla , jotta hukat ei piäštäis lähemmäkši .Vanhemmat varattih jättyä meitä yksin .
Ukkol’ašša
Vain vuotena 1953 pereh šai šiirtyö ukkol’ah .Huolimatta šiitä , jotta tuatto mäni pereheštä pois , elämä ei ollun oikein vaikie , kuin šanou Vera Nikolajevna .Talošša eli äijän šukulaisie ta kaikin autettih toini toista .
Vera Safronova lopetti kymmenen luokkua Joenperän koulušša ta jäi ruatamah koulun kirjaštoh .Šamana aikana hiän opaštu Leningradin pedagogisešša korkiekoulušša ta jo kolmannen vuosikurššin jälkeh rupesi ruatamah biologijan opaštajana .
– Mie ruavoin opaštajana täššä koulušša , kertou naini . – A Piiterissä oltih ateisti-kurššit , ta meijän johtaja työnti milma šinne . Mie šanoin hänellä : "Mie en voi lähtie näih kurššiloih , šentäh kun miula on oikein uškoja pereh .Ukkoni oli kirikön stuarosta ".No RONO-johtaja šoitti miula joka päivä ta šuoššutteli : "Nämä kurššit jätetäh jälki moniksi vuosiksi "!
Nämä šanat mäntih toteh .Vera Nikolajevna läksi kurššiloih ta tutuštu šielä omah mieheh .
Kuin ilmešty musejo
Leningradissa Vera Nikolajevna rupesi ruatamah šeimissä , kašvatti kakši lašta , eli kakši vuotta Šuomešša ta kävi kyläššä vain kešäsin .Konša muamo kuoli , naini piätti luatie musejo omašša talošša .
– Konša myö elimä Šuomešša ta mieš oli työššä , mie kävelin ta nävin nimikyltin : "Talomusejo ". Šielä oli vain pari haravua pihašša , vain kakši-kolme esinehtä .Mie smietin : "Mimmonipa še on musejo "!A šiitä mie tulin tänne .Šilloin täššä koulušša oli leiri ta lapšet käveltih kyličči .Eryähičči hyö läheššyttih miun talon šeinyä kohti ta ruvettih šilittämäh šitä .Ta mieleh tuli : "Kuinpa mie en huomua tätä kaunehutta , a lapšet nähäh "!Mie imehin ta rupesin keryämäh kaikkie .Jo ketänä ei ollun elošša : eikä ukkuo , eikä ämmyö , eikä muamuo .Myö kävimä tänne levähtämäh vain kešäsin .No mie rupesin keryämäh kaikkie , mitä oli ukolla , muistelou musejon emäntä .
Nykyjäh talon šuurešša sinčissä on ašetettu kaikenmoisie vanhoja esinehie , kumpasie löyvettih ukon talošša : rukit ta kankašpuut , lippahat ta toiset huonehtarpehet , kirnusamovuarat ta öljylamput , käsipaikat ta matot , valokuvat ta kirjat , tynnyrit , šilityšrauvat ta erimoiset ruatotarpehet .Kaikista esinehistä Vera Nikolajevna voipi kertuo tuntikaupalla , muissellen muamuo ta toisie šukulaisie .
Vatjan kieli Joenperäššä
Ennein täššä talošša paistih vain vatjakši .
– Hyö kaikin paistih vatjan kielellä , kertou Vera Safronova . – Ta konša myö šiirtymä tänne , mie kävin kouluh veikkoni kera . Vot i tuntiloilla mie šanoin vatjan šanoja .I opaštajat tultih täh taloh pakajamah muamon ta hänen čikkojen kera : "Još työ että lopeta vatjan kielellä pakajamašta lapšien läššäollešša , ni tyttö jiäy toisella vuuvvella ".Mie en jiänyn , no šiitä , konša nävin opaštajie pihalla , ni juoksin huoneheh ta karjuin : "Lopettakkua pakina , opaštajat tullah "!
Vielä šovan aikana pereheh tuttavuštu virolaini lingvisti Paul Ariste .Ta šiitä , kuni Vera Nikolajevnan muamo oli vielä elošša , tietomiehet rikeneh käytih Joenperäššä .
Vera Nikolajevna iče ei opaštun vatjan kieltä .No konša ilmešty mahollisuš , ni heti rupesi käymäh kielikurššiloissa .
– Muamo tahto , jotta mie tietäsin tätä kieltä . Nu vot , konša muamo kuoli , mie rupesin käymäh vatjan kielen kurššiloissa .Ta nyt käyn aina , muamon toivon mukah .
Nykyjäh šemmosie kurššija vetäy lähisešša Luutsa-kyläššä kieliaktivisti Nikita Djačkov , kumpasen juuret niise ollah Joenperäštä .
Nykyset proplemat
Joenperän kylä šijottuu oikein lähellä mertä .1990-luvulla , konša ruvettih rakentamah Ust’-Luga-merišatamua , tahottih rikkuo kaikki talot ympäristöššä ta antua kyläläisillä korttierija toisissa paikoissa .Onnekši Joenperä jäi koškomattomakši , ka muuttu äijän .
Kyläh tulou äijän uutta rahvašta , ta Vera Nikolajevna varajau jiähä kotih yksin .No äijyä enämmin häntä huolettau oman musejon tulija kohtalo .Hiän ei tiijä , šäilyykö še hänen jälkeh .
Talomusejo vatjalaisešša kyläššä
карельский: собственно карельское наречие
Новописьменный севернокарельский
–