Тексты
Вернуться к списку
| редактировать | удалить | Создать новый
| Статистика
| ? Помощь
Blandov Aleksei .
Čuvaššilaini pos’olka šijottuu Luatokan Karjalašša
Источник:
Oma mua. № 7, 2026, с. 7
Blandov Aleksei
Čuvaššilaini pos’olka šijottuu Luatokan Karjalašša
карельский: собственно карельское наречие
Новописьменный севернокарельский
Vuosišuan alušša aloveh kuulu Šuomeh, no Talvišovan jälkeh šiirty Neuvoštoliiton omissukšeh. Šuuren Isänmuallisen šovan alušša Šuomi tuaš vallotti Luatokan pohjoset rannat, ka anto ne jälelläh vuotena 1944.
Šopimukšen mukah kaikki paikalliset šuomelaiset eläjät mäntih omalta kotimualta pois. No melkein heti tänne ruvettih tulomah uuvvet šiirtolaiset Neuvoštoliitošta.
Niin Lahenpohjan piirissä ašettauvuttih elämäh venäläiset, tatarit, valkovenäläiset, ukrainalaiset, inkeriläiset, čuvaššilaiset ta toiset rahvahat.
Šiirtolaiset, kumpaset oltih šamoista paikoista šyntysin, yritettih eläytyö toini toisien lähellä. Esimerkiksi, kaikki Tervajärven huuttorin enšimäiset eläjät oltih kotosin Čuvaššijan tašavallan Suguti-kyläštä.
Onnakko šiitä etähisie huuttorija šiirrettih Huhtervu-pos’olkah ta monet čuvaššilaiset šuatih šieltä uušie korttierija.
Zinaida
Nykyjäh Huhtervun vanhin eläjä on Zinaida Savičeva. Hiän on šyntyn Sugutissa vuotena 1938, tuli Tervajärveh vanhempien kera vuotena 1940, šiitä vuuvven piäštä myöšty šynnynmualla, a vuotena 1946 tuaš läksi matkah Luatokan Karjalah. Naini hyvin muistau omie enšimäisie mielikuvie:
– Konša myö ajoma tänne, muamon velli tuli meilä vaštah ta toi meijät huuttorilla. Myö elimä tällä huuttorilla i ennein šotua. Miula oli šeiččemen vuotta, a Maša-čikolla oli yhekšän. Myö juoksima vuaralla jaloin, a ympärillä kašvo puolua. Myö äšen emmä tietän tätä marjua! Keräsimä puolua, šiitä hyppäsimä heposella ta tuaš ajelima tiätän kera. Heponi aštu hil’l’akkaiseh, šentäh kun veti rahtie. Ta vot mie muissan, jotta koko matan aikana molommilla puolilla tietä oli niin äijän marjua, jotta riputtih ihan ruškiet känčät! A konša tulima huuttorilla, ni Maša juoksi taloh ta šiitä nousi lakkah. Hiän muisti, jotta šielä oli huoneh. Myö vet olima čuvaššilaiset, meilä oli pienie talosie, kuin kylyt. A tiälä oli niin šuurie!
Zinaidan pereheššä paistih vain čuvaššiksi. Lapšuošša hiän melkein ei tietän venäjän kieltä, no huolimatta šiitä lopetti koulun ta šiitä ruato paikallisešša sovhosissa koko elämäh. Hänen mieš oli kotosin Vologdan alovehelta, a heijän lapšet jo šanotah iččie venäläisiksi. Naini kävi šynnynmualla vain yhen kerran ta šanou, jotta hänen "rodina" on Karjala.
Aleksandra
Zinaida Savičevan lähellä eläy Aleksandra Kal’onova. Hiän on šyntyn vuotena 1941 "matašša ollešša". Voit olla, še tapahtu konša hänen vanhemmat mäntih Karjalašta pois šovan alušša. Pereh myöšty Lahenpohjan piirih muutoman vuuvven piäštä. Hyö muutettih monista elinpaikoista toisih ta vain šiitä ašettauvuttih elämäh Huhtervuh. Naini melkein ei käynyn kouluh ta lapšuošta ruato kolhosissa.
Aleksandra kertou:
– Enšin mie ruavoin kolhosissa, a šiitä – sovhosissa. Mie rupesin ruatamah aivoin, 14-vuotisena ollešša. Tällä mualla kašvo kaikkie. Enšin oli peltoja, missä kylvettih jyvyä, hernehtä ta kakrua. Mie iče kävin vil’l’ua leikkuamašša ta šitoin pienie lyyhtehie. Kašvatettih porkkanua, issutettih kualie ta lanttuo, pantih potakkua muah, piettih lehmie, šielä oli fermi. Mie äšen karhasin kuušeh ta hakasin havuokšie lehmillä.
Jelizaveta
Pos’olkan kešeššä, vuaran yläpuolella šeisou talo, missä eläy Jelizaveta Tolstova, kumpani on toisie naisie äijyä nuorempi. Hiän on šyntyn Čuvaššijašša, opaštu ompeluopistošša, šiitä šiirty Leningradin alovehella. Vuotena 1980 naini tuli Karjalah kostih ta jäi elämäh Huhtervuh.
Jelizaveta šanelou:
– Mie elin Leningradissa, ka Kurkijovešša miula oli oma täti tuaton puolelta. Mie tulin täjin luokše kostih tai jäin tänne. Tätini kuoli jo ammuin ta nykyjäh miula ei ole omie šukulaisie tiälä, paičči lapšie. A täti tuli Karjalah ta ruato värvättynä, hiän keräsi tervua. Mie olin koululaisena, konša hiän kirjutti kirjasie Jessoilašta ta Rubčoilašta. Šiitä hiän mäni miehellä ta pereh šiirty tänne, Kurkijokeh.
Jelizaveta Tolstova on jo eläkkehellä, ka vielä hoitau lehmie, lampahie ta kanoja. Joka nelläšpäivä hiän lähtöy Lahenpohjan torilla myömäh maituo, kuorie ta kašviksie.
Kaikki kolme naista tiijetäh čuvaššin kieltä, ka ei šiirretty tätä tietuo omilla lapšilla ta punukoilla. Onnakko hyö keitetäh erimoista kanšanruokua, muissetah kanšanpruasniekkoja ta tarkašti pietäh omie muissintapoja.
Nykyjäh monet turistit ajellah kyličči Huhtervuo ta äšen ei hokšata, jotta 80 vuotta takaperin monet čuvaššilaiset löyvettih tiältä oma toini kotimua.