Texts

Return to list | edit | delete | history | ? Help

Lašta šuatih

Corpus: Dialectal texts

Kestenga

Informant(s): Koikerova Marija Ivanovna, 1905, Senozero (Heinäjärvi), Louhi district, Republic of Karelia
recording place: Knjazhaja Guba (Knäžöi), Kandalaksha district, Murmansk Oblast, year of recording: 1972
recorded: Lavonen Nina Aleksandrovna, Степанова Александра Степановна

Source: Образцы карельской речи. I. Говоры Республики Карелии, тихвинских и тверских карел, (1994), p. 38-42
audio archive of ILLH, KarRC RAS: №1703/3

Lašta šuatih
(Karelian Proper)

Ka ennen šuatih lapšie kylylöissä pirttilöissä, mie šain n’el’l’ä, mie poln’iččah en käynyn, en ni voussu, i liäväššä šuatih, a mie en šuanun n’ikuta liäväššä, mie šain, ensimmäisen šain, kun olin, yksinän’i olin, aivan yksinän’i, n’i ensimäisen lapšen šain, n’i, a miula kun ennen šielä šanottih, jotta, tätä n’i, n’e tätä luaji. N’iin kun jotta ei piä toisella šanuo, kun tullah ne aijat, miula netäl’in šiitä, kun netäl’in olen kipie, ihan kun näih šivuloih tulou, n’i nuotalla käyn, nuotalla kun käyn, n’iin kun nakran ta puajin.

Ta et n’ikellä šano?

En n’ikellä šano, en n’ikellä šano ta en n’ikellä šano muuta, kun nakran ta puajin ta n’iinkuin ainaški elän, a kun näistä kun sahvat’t’iu, n’in en ruohi vielä näin n’i tarttuo, jotta arvattih, šilloin še oli še.

A mintäh še ei pitän arvata?

Arvatah ni s’iitä läsiy, s’iitä oikeim pahana läsit, jesl’i et hyväh rahvaha popat’i, n’i s’iitä et šua viikon, še ol’i muinen še. S’iitä mie otan ta, no viimesenä huomekšena, minä päivänä mie hänen šuan, tulen ta, a muamo ol’ ei etähänä vielä s’iinä, tuattol’a, käyn, nuotalta matkuan ta käyn heijän luo, a smiet’in, jotta ei pitäis’ muamon luona viikkuo olla, jotta sahvat’t’iu, lujašta tulomah anna hiän ei hokšais’, kun on vanhuš ta kaikki, no, mie tulen, mintäh työ tänä päinä näim myöhä olija, ka n’im myöhä olima, a vähän kalua šaima, tulemma s’iitä, tätä mie tulen kot’ih, ta kuoissa šen koko päivän, em päiväššä makua, em makua kun n’iin otti šivut, jotta kun en voi, a ensimmäin’i on, en t’iijä n’imitä, no, a ičekšen’i vain tuumaičen, jotta ne še miula kyllä päivät ollah ne.
S’iitä, tytär lähtöy, illalla kučutah kokoukšeh, lähtöy, a mie ol’in emindimä, mie ol’in šeiččementenä henkenä talošša, noh, tytär, tyttären työnnän, mie šanon: ”Mäne kokoukšeh, šanot, jotta muamo rupieu nakrismuata kiäntämäh”. Še tytär milma muamoksi kučču. Hiäm mänöy sinne, ta mie jiän aivan yksinän’i, no aivan yksinän’i olen s’iinä ta, en tiijä, juokšou sus’s’ieta, šanou, jotta: ”Kačo sie,” – šanou, – ”Muar’ie, siula ollah šuovašša lampahat!” Lammašta on šuovašša, oi, voi, voi! Millä še mie sinne piäšen, jotta hot latoh piäsisin, n’i lavošša šuojautuisin, a še rupei n’i, n’i jo rikeneh puromah, jotta aivan. Mie juokšen sinne, m’i om miula še hotu, ta n’iin juokšen, a lampahat ne kun loukošt tultih ta teräväh i šuatih jäl’elläh, no mie lampahat ajoin, lavošš šielä vähäsen ol’in, tulen kotih, s’iitä tullah, tulou toisešt talošta tytär ta s’iitä, oma še, oma jo, i tytär jo kävi sielä kokoukšem paikoilla ta jo i tultih, mie šanon: ”Elä lähe,” – mie šanon, – ”Nyt Kat’a”. Kat’t’i oli s’illä toisella n’imi. Elä lähe,” – mie šanon. Kot’ih, venyytykkyä,” – mie šanon, – ”työ nyt tämän Ol’on kera.” Mie šanon: ”Mänkyä toiseh pirt’t’ih, mie olen toisess pirt’iššä, a kum,” – mie šanon, – ”mie voihkuan, n’i s’iitä.” Mie šanon: ”Tulkua milma kaččomah.” A hyö še jo nähäh, kum mie olen jo piän’i riiččin, i kaikki miula käškettih, jotta yksi akka juohatti, jotta kun tullah še aijat n’i oikein hivukšieš pure, jotta kun yökläššyttäy, n’im paremmin s’iitä šuat.

Še piti hivukšet riiččie.

S’iitä mie hivukšet riičin näin, no miula hiän n’iin šano, a mie s’iitä toisie en tietän, noh, hyö s’iitä männäh. Miula vähän’i aikua ta i šuan pojan.

A hivukšie n’iitä puret?

A purin, a jo i heitin, mie heijät hoihkuan, tultih mie šanon: ”Mänkyä nyt muamon’i luo”. Kum miula, mie sanon: ”Tulkah muamon’i ta tuokah muilua, ta tuokah ripakkuo”. A miul oltih siel sinne, ol’in kaikki varuštan. Hyö ku männäh, muamorukka venyy: ”Ka voi, voi, mitä sie lapšuon’e nyt yöllä tulit?” Ka tulin, kum muamo ei voi, n’iin silmaš kuččuu”. Ka mikä hänell on?” A hiän jo šai mil lienöy”. Joko šai?” No jo”, – mie šanon kun n’iin ihaššun, n’iin tulou muamorukka, ta tätä luat’iu. Tulou miulan’i, s’iitä šilloin oli, jotta kyly lämmitettih.

A puapo, ken se puapuičči?

A s’iitä toisešta talošta puapon kävimä, a lapši n’iin i venyy s’iinä lattiella, n’iin i venyy S’iitä še puapo tuli, mie s’iitä hänellä šanoin, jottamäne kuču”. Mie šanon: ”Tuota akkua puapoksi”. Še puapo tuli ta n’apanuorasen leikkai, ta pes’i lapšen, ta pan’i, a mie tätä luain. Miula lämmitettih kyly, a sitä aikua hot’ lämmittäkkäh, hot’ elkäh kylyö kun, ihmin’i srazu s’iitä ei ole kylyštä i mitä apuo, vot kum mänöy netälim päivät s’iitä, vot on kylyštä apuo.

A siitä kylyh viijäh?


A hyö srazu kylyh viijäh.

A mitäkäs sielä ruatah?


A muut ei kun issut vähäsen da hyö peššäh nämä vartaluo ta pešekšennelläh, a muut ei mitä sielä ruata.

A kylyššä eikö pitän olla yötä?


Ei, ei, miula ei n’imitä pitän olla, mie kun šain n’i, oltih moniehat, kun kellä vain on näin viikko s’itä, jotta viikon läsiy el’i mitän’ih, s’itä pijetäh kylyššä.

A mintäh kylyššä pijetäh?

Da mie en t’iijä, kun kylyh, kylyh pannah hänen, a en tiijä.

A yksinähkö hiän sitä šielä kylyššä yötä on?


Ei še yksinäh ole hiän yötä, ei häntä yksinäh pijetty.

A kenen kera hiän on?


Tämä kun ol’i, m’i ol’i jälkimmäisellä ukolla. N’i sillä kun oli nain’i. Koko netälin ol’i kiušautun, n’i hiän ol’i ollun kylyššä, tämä ukkorukka šano, n’i šanou miulan’i tätä luat’i, i muamo ol’i šanon šielä i yhtäläistäh, hyö konša kenki rahvaš šanou käytih, a s’iitä sanou, kun ken lienöy käynyn, s’iitä otti ta harehti, šanou ta valou hänen ta šai lapšen.

A šaikoš kylyššä šynnyttyä?


Šai, še kun kuinkin kävi hänen valotti n’ii i, s’iitä hiän n’i, n’i šanou kyl’in, kun lapši pyörähti i n’iin läksi.

A kunneka ne jäl’elliset pantih?

A, ka karšinah, ennen kun oltih nämä lat’t’ien aluššat, n’i karšinah pantih.

Träpiččäh kiäritäh?

N’i träpiččäh kiäritäh i s’iitä muah hauvatah.

Ta hot kuin äijä lapšie sua n’i kaikki sinne pannah?


N’iin.

A mintäh?


Muamorukka kum meilä yhekšän šai n’in, šinne karšinah vietih.

A miksipä sitä sinne vietih?


A vot i en t’iijä.

Eikö s’iitä mitä šanottu, jotta mintäh piti s’inne viijä?

A ei, ei n’imitä hyö šanottu i, i hot i mie, ei n’ikonša šanottu.

A mih kohtah karšinah, olikoš mih, jotta nurkkah mih vai?


A mie en t’iijä, kum meil ol’i penkeret tämmöset, oli karšinašša penkeret, tämmön’i late, n’i, hyö šanottih, jotta karšinam penkereh silloin sinne panit