Texts

Return to list | edit | delete | history | ? Help

Jalka parannettih

Corpus: Dialectal texts

Kestenga

Informant(s): Koikerova Marija Ivanovna, 1905, Senozero (Heinäjärvi), Louhi district, Republic of Karelia
recording place: Knjazhaja Guba (Knäžöi), Kandalaksha district, Murmansk Oblast, year of recording: 1972
recorded: Lavonen Nina Aleksandrovna, Степанова Александра Степановна

Source: Образцы карельской речи. I. Говоры Республики Карелии, тихвинских и тверских карел, (1994), p. 43-44
audio archive of ILLH, KarRC RAS: №1703/5

Jalka parannettih
(Karelian Proper)

A kuule vain kum mie nyt teilä vielä šanon, kuule vain kum miula pojalla, m’i on nyt tämä puoika, täš, tämmön’i luu läksi jopahat tämmön’i luu, läks’i jalašta.

A kuimpa še?

N’in vot mie teilä nyt šanon.

Pienenä?

Pienenä. Hiän ol’i. Moneššakohan koulušša, ka kolmannešša onnakko ol’i hiän. Hiän kum miulan’i läs’iyty, mie vot nyt kaikki šanon vaikka Hospot’ m’iilost’ivoi, työ prost’iekkua milman’i. Prost’iekkua, šanokkua hot’ näin, jottaJumala prost’i”.

Jumala prost’iu taitau.

Miula kum puoj…, miula kun tul’ yksi nain’i, šanou, jotta, vot šanoumie siulaš nyt. Tul’in siul luo pahua as…, hyvyä as…, šuurta assua. No mitä sie?” A silloin ol’i oikein nälkä ta nuu še, juštih vuoina oli tämä. Vuoina ol’i pruoitin, vain nälkaika ol’i. Šanou, jottatul’inšanou. Siula šanomah, jotta sium poika miulta vei nakri…, nakrismuanta. Ta tuoin’i n’iinkun tämän Tun’am poika sussieta. A mie vot ol’in šemmon’i, jotta en n’ikonša riijellyn, en šanom pahoin. Mie šanon: ”Jouken’i huoi, kuule vaim”. Mie šanon: ”Mie nyt šiula šanon oikein hyväsistä”, vain ei rupei riitelömäh i , yönaika on ta myöhä aika, ja en ole riijellyn enkä rupie riitelömäh. NoKačo”, – mie šanon. Jouken’i šuuren riähän šuat”, – mie šanon, jotta. Još miul ol’is tuotu, n’i mie oisin”, – mie šanon, – ”Nakrispalasie löytän, hot’ kuin n’i kuin”, ”no luuvvah hyö”, – mie šanon, – ”Ket še n’iät, luuvvah”, – mie šan, – ”Nakrehen muate, puitto še mie en löyvvä”, – mie šanon. No. A hiäm miula näin vaštuau, jotta: ”Laatno. Sie tätä luait. Siun vaššattavaksi tulou, šano mitä šano”. No, mie näinHospot’ miilost’ivoi”, – mie šanon, – ”Kuulekšentele taivahan’i tuatto”, – mie šanon, – ”No riitelömäh en rupie”, – mie šanon, jotta, – ”Hospot’ s’ie t’iijat, jott olenko mie viärä vain en.”
No, hiän n’iin i lähtöy. Miula kun kakš päivyä män’i, n’i miul poika i läsiyty. Vot nousi, s’iit täh nousi. Tähä nous’ ajoš, tähä nous’ ajoš, tänne nous’ ajoš. A mie šen s’itten sm’iet’in, jotta hänel on l’iikahtan jalka n’in, kučun yht akkua venymärihmua šitomah. Hiän šito venymärihman n’i še uppo i vielä s’iih, no šem myö s’iitä teräväh i leikkas’ima, kun näkimä, jotta hän tul’i, hän tuli šemmon’i tapahuš, ka, še, noh.
S’iitä mie s’iitä läs’in, läs’itän, läs’itän, läs’itän. Šykyšyllä, kun läs’iyty, s’iitä, miul ol’i, а, miul ol’i šemmon’i aika, jotta ei n’i korttie ollun, kaikilla, no. Hänell ol’i kortti, ta tyttärell ol’i tällä kortti. Tytär ol’i pikkarain’i. A vanhempi poeka, kun ei ollun täššä koulušša, ta ei n’i korttie ollun, ta miul ičellän’i ei оllun korttie, no. N’ii šen kera miulan’i poika kun’i läs’iyty. Mie mänen, nu pol’n’ičašta käyväh ta käyväh, ta käyväh, n’i šanotah: ”Nyt pitäy hänen laittua Nivatvalla”. No, ka, et voi i mitä šanuo, šuali olis’ muu antua, kun ičellän’i ei jiä korttie, ei jiä mitä šyyvvä ka, a laittua pitäy, no hänen viijä(h), en voi iče i lähtie. Hyö viijäh ilmam miutta n’äin hyö Nivatvalla. No, n’iin šen kera s’iitä tätä luaitah, šielä, on, hiän on šielä n’iin äijä, jotta kevyäh šuahen, kuušiseiččemen kuukautta hiän on šielä.
No. No käym mie, konša kun näin on n’i, ilman šilloin, tampurilla kun ajoit, n’ii ei pitän rahua, n’ii kävin hänel luo aina. S’iitä tul’i kevyäh, hyö, kučutah, jotta: ”Tule tänne, pitäy pojalta jalka leikata”. A miula tiälä hyvät rahvaš šanottih, jottajoš et anna leikata, n’iin ei leikata”. Mie šen keral mänen ta mie šanon, jotta... Šanou vrača, jottaTulou”, – šanou, – ”Jalka leikattavaksi, kahešta kohen,” – šanou, – ”Pitäy leikata jalka”. Mie šanon, jottaEn, en anna, en anna”, – näin šanon, – ”N’e tam, n’e tam, n’e tam”. A kakoi t’ep’e s’em’estvo jes’, ti nooku n’e taš r’eesat?” A vot mie šanon: ”Takoi tooma ot’in jes’, a toroi takoi.” Mie šanon: ”N’et”. I sama viit’iš,” – ja kovor’u. Kakoi ja jes’, nu, ot’eeša n’ičevo i n’eetu”. Hiän n’iin tätä luat’iu. A ruokua panou miula täyvet. Spas’i Hospot’i pom’ilui! Spas’i Hospot’i pom’ilui! Täyven stolan šanou: ”Šyö, ihan”, – šanou, – ”Kylläsekš iččieš šyö!” S’iitä šyöttäy, šanou, jottahuomenekšella silloin”. Šanou: ”Myö siun viemmä vaksualalla Kannanlahteh, maššinalla, a s’iitä,” – šanou, – ”Kun juna tulou, n’i s’iitä”, – šanou, – ”Kannanlahešta junah noušet".
No. Hyö milma vietih tuotih vaksualalla Kannanlahteh. Myö s’iinä issumma päivän, hiän on, hiän on näissä kainalošauvoissa, a kunne še mie lähen, kun hiän ei piäše, ihan yheššä kohem päivän istuma, ja ei ollun šuuh, ei šuurušt šuuh käynyn, noh. Tul’i juna, mie rupein šanomah, jotta, mie šanon: ”Nu vot, juna tuli.” Mie šanon: ”Ka miul ei ole i rahua.” Sillä šanon, a še šanou, še načal’n’ikka: ”Vain sie,” – šanou, – ”Suata poojestah, vie vain.” Šanou: ”Lapši n’i siul autetah noštua še poojestah.” No. Mie jiän, mie panem pojam poojestah, tulen kot’ih. Tulen kot’ih, ta puoika tuo še miun on nyt rukkana, n’i še on tullun jo heposella vaštah stanččeila, no. S’iitä, s’iitä, kum milman’i mon’iaš rahvaš murattih, oi kum milma murattih, oi kum milma murattih, kun yksi mies n’iim murasi, n’iim murasi.

Ka mintäh?


Et antam pojalta jalkua leikata, sie olet akka kluupoi.” Mie šan: ”A s’ie vain ole ta mäne kotihiše, ta makua huoletta mielettä, kum mie olem,” – mie šanon, – ”Mitä tuškua nähnyn?” mie šanon, – ”Ja mie olem mitä kor’uinun, a enk anna leikata, eikä š ole,” – mie šanon, – ”Šemmoista leikkuajua, mutta miul om,” – mie šanon, – ”Ylähäin’i viel lujempi, jotta joka še,” – mie šanon, – ”Miulan’i antau,” – mie šanon, – ”Tervehyö ja antau, kun aikua joutuu, n’i antau, noh, no ja šen keralla…”. Oi, tyhmä, tyh…” ”No tyhmäkö? Anna vai…”, – mie, – ”Anna vai,” – mie šanon, – ”Rauhua”.