Texts

Return to list | edit | delete | Create a new | history | ? Help

SILILMAlPÄI

SILILMAlPÄI

Livvi
New written Livvic
Karjalaine suarnu

Ennevahnas meijän čupul oli mostu hieruu, kus rahvas ei oldu nähty saldattua.
Juuri moizes hierus siiriči kerran astui saldattu voinalpäi. Oli häi gor’avunnuh, ribuvunnuh da nälgävynnyh. Vikse matku oli pitky, dai eihäi voinat olla pruazniekkoin kižat.
Tuli ku hieruzeh saldattu, ga menöy yhteh taloih lämbiemäh. Oli vie hänel moine duumu: "Eigo puuttus kusgi muroittua [leibiä] da čuajuzel vaččastu lämmittiä".
Sit talois oli vereksel kuolluh poigu, ižändy oli lähtenyh heinäh, kois oli yksin emändy.
Terveh teile! Terveh, emändyrukku! Eigo suas vähäzel lämmitä täs talois? Ylen on tänäpäi päivy viilei.
Lämbie, velli, sanoi emändy, iče höpsevyksis kaččou saldattah, hänen karuloih sobih.
Kebjieh sellinnyh olet, kuspäibo tulet da kunnebo menemäs olet?
Ga, voibi sanuo, sililmalpäi olen kodih tulemas.
Saldattu se niilöil sanoil tahtoi sanuo, ku voinal äijy kerdua surman pardahal olla puutui, a akku ellendi, buitegu häi toven on sililmalpäi tulemas.
Kačo vai! Etgo sinä sie meijän Van’ua nähnyh?
Saldattu smeknii: "Tämä houri toven duumaiččou, buite minä sililmalpäi olen tulluh", dai sanoigi:
Kuibo en nähnyh?
Näin, velli, näin, kui sinuu täs. Yhtes olimmo, ga... Avoi-voi! Kuibo häi sie eläy, da midä hos ruadau meijän Van’arukku? Eläy vältättäväh.
A ruadau? ...
Ga vetty vedäy.
Emändy pani samvuaran, sai stolale piiruat, päčispäilihapuan, istutti saldatan stolah da rubei kyzelemäh poigah sen ilmastu elostu.
Sano, raukku, sinä, kuibo sie händy syötetäh?
Ga syötetäh... Nälläs pietä ei... Ga mahamiäräh sie et syö. Toiči olimmo i nällembäl... Pada ni sie bokalleh ei kiehu... Enin aigu keitetäh maimua. Lihua, sidäharvembah, voit sanuonikui...
Avoi-voi! Kuibo muga?
Muga, kačo, muga. Yhtel maimal olla pidäy, silgi imminkummazel.
Juotetahgo hos čuajul?
Midä jo juotetah! Čuajuu ni tietellä ei. Eigo tabakkua, eigo viinuasidä nimidä sie ei ole.
Mittumasbo sovas on sie meijän Van’arukku? Hyvätgo on sovat vai pahat?
Midä jo hyvät? Kačo, nengomil pakkazil pidäy turkittah da šušittah olla. Eigo ole jallaččii putillistu. Kuatančoi ni tietellä ei. Alaziinikel, kaikin kävelläh pal’l’ahin piälöin.
Avoi-voi! Mittumua kummua! Ongo hos terveh sit meijän Van’arukku?
Terveh on, terveh. Sygyzyl sie vähäzen rygi. A muite on terveh.
A kuibo se ruado, ongo ylen jygei?
Ruado jygei ei ole, ga hebo on hänel paha. Muokkuahes häi sen heboraškan kel äijäl, a uudeh ei ole dengua.
Söi saldattu, joi čuajun, lämbii, rubei dorogah selgiemäh, ga emändy kyzyy hänel:
Sinä uvvessahgo lähtet sililmale?

Lähten, sanou saldattu, – kuibo olet sinne menemättäh? Tulou lähtie. Etgo sinä vedäs meijän Van’ale kudamidägi? Työndäzin sinun kel.
Et äijiä työndäne, ga otan. Voin vediä.
Emändy keräi tukun sobua, andoi turkin, kuatančat da šuapkan.
Panizin vie palazen počinlihua, etgo vedäs? kyzyi saldatal.
Olgah, pane, älä vai ylen suurdu palua.
Sit keräi emändy kai suureh kaššalih da andoi saldatale poijalleh viettäväkse, da vie andoi dengathebo ostua.
Sano tervehytty meispäi Van’arukale, sanoi häi.
Sen kel saldattu lähti ielleh matkah. Kodvazen peräs tuli mužikku heinäspäi, purgi rien, tuli pertih, ga akku sit sanou:
Kačo vai, meil oli täs ristikanzu sililmalpäi.
Nägi meijän Van’ua. Kaiken heijän senilmazen eloksen täs raukku taratteli. Joi čuajun da ielleh lähti.
Heitä tyhjän äžmändy! sanoi mužikku.
Midä "heitä äžmändy"! Sanoi: "Van’an kel vetty vietäh, Van’alhebo paha". Annoin heboh dengat da sobua kudamidä. Uskaldi vediä. Tostih mužikku: "Muanitettih minun höblöidy".
Jogo ammui lähti se mies? kyzyi häi akalleh.
Ei ylen ammui. Kodvaine on mennyh.
Sidä tiedy juoksi mužikku pihale, hyppäi regeh da lähti tabuamah "senilmastu" miesty.
Astuu saldattu kuatančois, turkine piäl, vačču täyzi da trupku suus. Astuu, kuulou: ken sie jällel hebuo nunutannou? Otti häi kaššalin da peitti varakse dorogan viereh, vičikköh. Iče kiändyi järilleh, astui palazen, kaččou: hebo ozuttih, hevol mužikku ajau. Otti häi dorogal hevon höstökuokun, šuapkal katoi, iče rinnal seizou. Ku tuli sissäh mužikku hevol, azetui dai kyzyy:
Etgo sinä vastannuh täs miesty kandamizien kel?

En... Täs vastah nikedä ei tulluh, sanoi saldattu.
Et uskone, ga täs hengiristu. Dai saldattu risti silmät.
A midäbo sinä täs seizot?
A minä seizon sidä, sanoi saldattu, – täs dovarišan kel tabaimmo linnun, ylen on lindu čoma, da mi ollou vakkinaine meijän čupul. Toinah lindu suuret dengat maksau. Väčkimmö hänen kel, väčkimmö, mi tämä linduloi on, kai kihlat iškimmö, a sit häi lähti hieruh tiedäjiä kuččumah, a minä jäin vardoiččemah linduu. En vai tiijä, midä häi hätkestyi nenga.
Davai kačommo, toinah minä tiijän tämän linnun.
Ei sua... Pagieukihlat menetän, dai lindu on kallis.
A mužikku nikui ei voi tirpua, himoittau linduh kačahtuakseh. Saldattu sanougi:
Etgo sinä andas hebuo?
Minä täs pikoi kodvazes hieruh kävyzin, tuozin tiedäjän miehen, anna kaččos linnun, a sinä kodvaine vardoiče?
Mužikku duumaiččougi: "Anna häi hevol lähtöy, a minä sil aigua iče linnun kačon".
Nu olgah, ota. Täshebo. Vai hätkie älä ole.
Hyppäi saldattu regeh, ku viheldäldäyhäi: hebo lähti matkuamah gu piili. Palazen peräs azetti häi hevon. Pani kaššalin regeh dai fukni ajoi omah matkah, kodissah.
Vaiku saldattu lähti, mužikku ei tirpanuh, nosti šuapkan reunan, kačahtih dai tostih: "Puutuin minägi höblöikse".
Tuli häi kodih da sanoi akale: – Toven sinä sanoit, mies oli sililmalpäi. Sinä annoit heboh dengat. A minä duumaičin: "Ongo sie hebuo myödäväkse?" dai otin työnnin Van’ale hevon.

Kirjutti mustoh Vladimir BRENdOJEV