ВепКар :: Тексты

Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | Создать новый | История изменений | Статистика | ? Помощь

Tatjana Semečkina. Vaššakšešša

Tatjana Semečkina

Vaššakšešša

карельский: собственно карельское наречие
Новописьменный севернокарельский
Kenttijoki on viuhakka, virtani, monikoškini joki. Še ottau alun Kenttijärveštä ta laškou Yläjärveh. Košet ei olla nyt niin pauhakat kuin muinoin, šilloin kun uittuo vaššen šuuremmat kivet räjähytettih. Konša uitto loppu, Kenttijokeh tuaš rupesi lohi ta harjuš noušomah. Miun tuatto tykkäsi kešäiltoina kävellä joven rantoja ta heitellä uissinta. Aina hiän tuli kalan kera kotih, konša harjuš puuttu, konša i lohi, vain rikenempäh hauki. Hiän aina vielä toi kerppuo lampahilla.
Kerran heinäkuun alušša pappa tuaš tuli šuuri lohi ta vaššaškerppu yšäššä ta šano mammalla: ”Pitänkošen termiköllä on kuatumašša hyvä rauvuškoivu, šiitä varmašti tulis kylyvaštua koko talvekši. Mäne šie, Jennuseni, lapšien kera vaššakšeh”.
Pappa juohatti, missä še koivu on ta myö toisena päivänä mamman ta veikon kera läksimä vaššakšeh: mamma enšimmäisenä reppu šeläššä, missä oli nuorat ta kirveš, šiitä Valeri-veikko pokašaha olkapiälläh, ta jäleššä mie eväšvakka kiäššä aštuo tipšuttelin. Alušta myö matkasima tietä myöten, šiitä alko polku, mi loppu kotvan piäštä ryšeikköh. Mamma kaččeli šinne-tänne ta myö laškeutuma joven rantah, missä oli Pitänkošen alku. Še koški oli niin pitkä, jotta joki kolme mutkua mäni. Kaikki joven rannat oli hakattu ta šiinä kašvo vain huapua ta leppyä.
Toisen mutkan jälkeh ranta loiveni ta tuaš avautu jalkatie. Myö aštuma šitä vähän matkua, kun enšimmäisenä kulkija muamo rupesi voivottamah. Myö veikon kera juoksima mamman luokše. Kyllä še oli tuuli mellakoinun mečäššä: kuušet, männyt, honkat, koivut ristihrastih venyttih muašša, yksi vanha rauvuškoivu ei ollun antan tuulella periksi, vinčistynyönä šeiso. Mamma otti vakašta leipäpalan ta jätti šen mättähällä meččäukolla, jotta še ei šiäntyis. Šiitä hiän otti pokašahan, šahasi koivun tyven molommin puolin ta pukkasi šen. Koivu šyvällä henkähykšellä ryšähti muah.
Mamma kirvehellä hakkasi okšat, myö veikon kera kantoma niitä rantah. Šiitä mamma luati pienen ropivon ta keitti kattilalla čäijyt. Myö šöimä ta joima ta tuaš rupesima ruatamah. Mamma veikon kera leikattih vaššakšie, mie riivin pienistä huavoista lehtie. Konša pappa tuli meijän luokše, mammalla jo vaššaštakat oltih valmehet.
Toisena päivänä mamma lavošša lat’t’asi vaštoja ta lauleli: ”Šaunašša lauteilla on še hauška reputella vaššalla.”
Huapalehet mamma pani kuivumah pirttih šänkyen alla, jotta lutikat kavottais.