Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | История изменений | ? Помощь

Veikka da Mötti

Корпус: младописьменный подкорпус

Младописьменный ливвиковский, тексты для детей

Источник: Jegor da Jelena Ruppijevat, Kipinä. № 5, (2017), с. 11

Veikka da Mötti
(карельский: ливвиковское наречие)

Kaiken yön mečäs ylen äijäl tuuli, kai erähät puut kuavuttih. Yksi kuivu puu pakui ihan troppazele, kudai meni Mötin mökkizespäi kyläh. Tädä troppastu myöte paiči Möttii käydih toizetgi meččyeläjät.
Huondeksel nostuu da huondespalan syödyy Mötti kuuli hälinehen mečäs. Midä telmetänneh?” duumaičči häi da lähti kaččomah. Häi tuli kuadunuon puun kohtale. Se oli suuri vahnu kuuzi, kudaman uale tuulibauhulois puutui Nieglikko. Meččyeläjät, kudamat opittih piästiä Nieglikkuo, yhteh iäneh abrikuittih, kui luadie se.
Pidäy bokkah vieldiä puu, kehitti Jänöihyt.
Ei, se on jygei. Pidäy hallata se, sanoi Oravaine.
Lähten kävyn dovarišalluo, toinah häi nevvou, kui pidäy ruadua, duumaičči Mötti da juoksi kyläh Veikalluo.
Brihačču istui laučal koin vieres da luadi uuttu ongiruagua, konzu pihah kui tuulispyöröi karahtih Mötti. Juoksendua häi kai huahittamah rubei.
Veikka, sie troppazel puu pakui ihan Nieglikon piäle! Häi poimičunke jäi puun uale.
Veikka lykkäi bokkah ongiruagan, otti pilan da kirvehen da kiirehti Mötile peräh.
Konzu dovarišat tuldih paikan piäle da kačottih, midä vois ruadua, Veikka kehitti pilata puun kolmekse. Ennepäi vai häi kyzyi Möttii karzie suuret oksat, ku net ei oldas tiel ruadajes. Sit Jänöihyt da Oravaine kannettih karzitut oksat bokkah, a Veikka, Mötti da abuh piädynyöt Majualoin vellekset piästettih Nieglikkorukkua, kudai oli vägitukul pöllästynnyh siäbauhuloin jälles.

* * *
Astuin kodih gribapoimičunke, sit kui rubei jyrizemäh da tuldu iškemäh da se ku ugodih minuh, häi ozutti kuuzeh päi, – minä ni lekahtuakseh en voinnuh.
Hyvä, ku Oravaine nägi minuu.
Kai on hyvin nygöi, sanoi Veikka.
Passibo suuri teile, dovarišat! passiboičči jogahistu Nieglikko.
Anna avvutan sinuu, kannan poimičun kodizessah, kehitti Jänöihyt.
Hyvä, kanna.
A minä avvutan vediä ruadobrujat, sanoi Mötti.
Dovarišakset lähtiettih kyläh, matkas taratettih mečän kuulumizii da sidä, kui hyvä rodieu ongittua uvvel ongiruagal, kudaman azui Veikka.
Mostu priiččua rodih Nieglikole. Ozakse, hänel on tozi hyviä dovariššua. Hädähizen gor’anhäi vai oivalline ellendäy.