Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | История изменений | ? Помощь

Ol’i ličen’joita vs’aakuoloita

Корпус: диалектные тексты

Кестеньгский диалект

Информант(ы): Карпова Маура Андреевна, 1907, Софьянга (Sohjanka), Лоухский район, Республика Карелия
место записи: Кестеньга (Kiestinki), Лоухский район, Республика Карелия, г. записи: 1983
записали: Зайков Петр Мефодьевич

Источник: Образцы карельской речи. I. Говоры Республики Карелии, тихвинских и тверских карел, (1994), с. 60-71
ф/архив ИЯЛИ КарНЦ РАН: №2728

Ol’i ličen’joita vs’aakuoloita
(собственно карельское наречие)

No läsimiseštä enkä mie ole šiitä i vopše šelvillä.

Vot mitä olet kuullun ainaki?

A mie olen kuullun vot šitä, jotta min näin, puhuvan rahvahien olen kuullun, jotta tuo kun on konša. No, kylmyš.

No.

Kylmy…, kylmyyteštä šiitä mie olen kuullun, jotta ennen muinen tervah, tervah henkitettih. Ter tervua kuummennetah ta šiihe henkitetäh tervah, jesli on keuhkoloišša el’i, no a, taaše tuo T’imo raskaasivaiččou, tuošša on Saikov T’imo.

Uhu.

No n’i hiän raskasivaičči, jott hänellä on ollun oikein luja kylmyš, taaše häntä on, jotta ei ole i tiälä liäkärilöissä on käynyn Kiestinkissä, jotta häntä taaše on kuolemah laitettu.

Uhu.

No, i hänellä on n’iin tehty, jotta ihan on tervalla koko ihmin’i voijettu, ja šiitä on šäkkih kiärretty, ja šiitä on kylyh viety, ta kylyššä on n’iin kylvetetty šiitä, šiitä še enne piälličči, jotta kun’i kintahišša kel lienöy ollun jo šuorin šemmosih vuatteih, jotta nyt ei varata kuumua.

No, no, no.

N’iin kuumašša on kylvetetty, n’i hiän šiit on tervehtyn, ja ukoll nyt on jo kahekšankymmentä vuotta, ja n’ii on kun tämämpäivän’i ja kepšuttelou aštuo n’iin kun nuor ihmin’i. Oikein kepiejalkan’i on, hän on ollun, no hänellä on šilmän šen kivistän yhen tuota, hän on Ruvašta. Šilmän on šielä nuorena kivistän, mintäh lienöy še tullun, n’i še muka on šiitä, še, ši…, šilloseh aikah šanottih, jotta mistän’ih muka heittäyty.

Uhu.

No, heittäyköhän šattuu še, jotta m’in’ih on a hiän šanou, jotta hänellä min’ih šilmäh on lentän ja rupei kivistämäh.

Uhu, a vot kun, još muisselkua, još kenn’ih vielä veičellä leikkuat, šanokamma, kun, kun, kun šalvattihko veri ennen?

Šalvattih.

A vot kuin šalvattih?

A vot šitä.

Oletko sie kuullun? No ainaški.

Šitä mie olen kuullun šen, jotta šalvattih verta, šem mie olen kuullun, aa jesl’i tätä. Šiinä š s’iitä n’iitä lukuja luvettih, mitä lienöy, jotta a. Kuin hyö luvettih, en n’i mie n’iitä ošua lukie. Kon’ešno, kenn’ih še ošuau, ka nykyjäh ei n’iitä vopše luveta eikä i.

No a kuin šalvetah? Il’i otetahko vettä vai mitä? Puhutahko veteh vai kuin?

Ei ne puhuta veteh, eikä še i vettä oteta, no mie en tiä, n’iitä lukuja luvetah, ta šiitä rautua šitä muka purrah, ta mitä ruattaneh šillä rauvalla, mie š en ole nähnyn, jotta mitä hyö, mitä šillä rauvvalla ruattaneh, em mie tiä, mitä hyö ruatah.

Ta šyletäh ta.

Ta šyletäh n’i tätä, no šiitä, še, muissam muutamie šanoja, jotta
rauta raukka koita konnun,
teräš tervem päivällin’i,
kuin šatatit n’iim parenna,
kuin mistä šuonen šorrat,
siihi šuon’i šorra,
mistä lihan l’iikutit,
siihi liha 1’ii
l’iitä,
mistä kalvon katoit,
šiihi kalvo kašvata,
alta tuntemattomakši,
piältä noušomattomakši,
keškeltä kivuttomattomakši
šitä muissan, a…, a
Ahvenlahen akka yksi luki, n’i äpärehenä kuuntelin.

No.

Vierellä n’iin se om piähä jiänyn.

No muistui.

No n’iin, šitä šiitä luvettih, šiitä kun jesli šalvattih šitä verta.

Uhu.

I muuta mie en tiä, jotta millä hyö šitä šalvattih verta.

Uhu. A vot još šattuu kellä vaččataut’i, n’i kui kuin s’itä vaččua ličittih?

A vot vaččua mie en tiä, jotta kuin hyö häntä ličittih, hieromalla häntä ličittih, jotta m miten lienöy häntä li ličitty. No hierottih sitä enem…, enemmän hierottih, jotta s’itä muka pupp…, šiirtyy kunnen’ih, mie en tiä, šiirtyyköhän vain ei šiirry, a, a vopše massašie voit, vopše voit i hyvyä t luat’ie, massašalla.

No, no, no.

No mie olen iče luatin massašua, mie olen tooše vačašta ollun oikeim paha. N’i miula yksi akka šaneli Šuomešša käynyn, šokie vain oli še akka, Hekl-akka, no tuošša hänen talo, nyt hän on kuollun jo, hiän kun hiero n’i, ne ol’i ihan šulkkuset kiät. Hiän kun hierou n’inkun ihmisellä äšen, hyvyä teköy šiämeššä.

N’iin.

I miula tuli parempi.

A kuinka hiän hierou?

A hiän hierou, i hieromalla hän oikein tätä. Ne, n’iitä käyttelöy käsieh. Šitä kuin käytellöy. Lofkoistah, i šiitä vielä näin täpähyttelöy ta tuaš, tuaš n’inkun, ku pitin i, i.

Poikittah?

Vetelöy i poikittah, i, i fs’akoih tapah.

I, i vielä pyöriy...

I pyörittelöy näin, i pyörittelöy näin, i viimisellä jo šiihe tulou ihan ympäri n’apah, ja alkau n’avašta ympäri näin käytellä, ihmin’i kun još, jesli t’ašo t’ašoloita ruatau n’in, še muka šuolen nukka min’ih pyörähtäy kuinn’ih.

Uhu.

En tiä, jotta kuin še on. Hiän n’iin šano, jotta Šuomešša hänellä n’iin ol’i opetettu, hiän ol’i Šuomešša kouluŋ käynyn še akka, n’i vot en opa oppin n’i. Kun olis’in oppin, n’i mošot i hyvä ol’iis’. No šem muistan hyvin. Hy oikein hyvin, kun yhellä kertua miula ol’i oikein kipie käsi, a miula näin vaštautu tämä šormi, keškišormi, i vaštautu kun autošša ajoin n’i kun, kak ras pappa š ol’i automiehenä. Ja kun aut…, hiän äkkie, kun auto, kun m’i lienöy jiama ol’i, ta jiamah kun šinne tylškähti še auto, ja auto pyörähti, ja miula ne šormi oikien kipieštä kävi, ja miula käsi kipie ja kipie, ja tiält on kipie, ja tämä šorm on kipie. Ja mänen šen akan luokši, jotta nu mitä mitä taa, hän kun alko šormešta, a hiän ä, ä, int’er’esno kuot’t’elou, šormešt alko ta tänne kulkou, kulkou, kulkou, kulkou. Tänne kun kulki, kulki, kulki käteh, ja täššä paikašša miula äšen karjahin. I šiinä paikašša še i oli, kak ras kuil lienöy punah mänty ne. Ja hän kun šen hiereli, ja miula käsi paren’i.

Šuonet, šuonet.

No, šuonet piällekkäh šanou mänty. I parenti kiän, i paren’i, i hyvä tuli, a miula koko vuuvven oli še käsi kipie. Še ol’i akka šemmon’i, a n’iit akkoja enämpi eij ole, hiän vopše ol’i, hiän ei ollun n’i koltuna, a hän hieruo oikein hyvin mahto.

No, hieroja hyvä.

No, hieroja hyvä.

A vot još on šelkä kip’ie, n’in hierottihko ennen tooše?

Hierottih.

Hierot…, a kuin?

Hierottih. No mie en tiä, jotta kuin šeläštä hierottih, aa, hän šeläštä, še Hekla i alko, Hekla ol’i n’imi, hiän šeläštä, enšin tiältä ei hiero, a šeläštä ja näistä. Tiältä kun alkau piäštä n’iin alaš, ihan jalkoih ašti. I jalat, i kaikki hiän hiero ihan ympär ihmiseh. Hiän ošas’ oikein hyvin hieruo. No vačan kivušta mie en tiä, kuin hyö, no kem milläiki ta travoilla noilla paremmin hyö, muinen travoilla, n’iitä juuvvettih travoja, šemmosie

Juotih travua.


Uhu. A vot muissan hyvin, kum muamo meilä luat’i tätä, rauvanheinäštä luat’i šitä, liäkettä.

No, no, no, no.

N’i, še šemmon’i krasnoi putilkah laškeutuu, šinne putilkah, kun n’iitä panou. Ihan še kaikki šinne šuletah, mie en tiä, paniko hän muuta mitä vain ei pannun. I šen kun još leikkasit mistän’ih, n’in kun šitä olet pannun n’i heti, raana mänöy umpeh. Še ol’i tooše hyvä, a rauvanheinyä miun okorotašša hot’ kuin äijä.

Rauvanheinä?

No rauvanheinä i nazivaičči, nazivautuu.

A vot još.

A šiitä ol’i m’i lienöy heinä, n’iŋ kum mie em muissa, jotta m’ii oli nazivan’ja, kun tooše vaččah juotih. Tooše juotih vaččah, heinillä, heinillä, n’i vot še on iham prauta, tuošša ratiošša kum puaittih, jotta täštä rotn’ikašta vettä.

Uhu.

N’in, ihan, še on ihan toši, mie šen potv’er potv’erštaičen, jotta še on ihan toši, jotta muamorukkan kaikičči, kun še kellä vaččakipu tuli n’in, rotn’ikašta vettä ečči. Jotta muutamašša rotn’ikašš on šemmoista mitän’ih ainetta, jotta šitä šiitä pitäy juuvva. N’i šitä tuuvvah putilkoih i pannah, ja šiitä šitä juuvvah. Muutomilla auttau, a ken še tietäy, kellä m’i on.

Uhu. A vot još pahka noušou ihmisellä, n’iin hieromalla šuauko še nyt pois vai ei? Kuin?

Ei, pahkua hyö ei hierottu, pahkua hyö, pahkua hyö ei hierottu. Mie en tiä, pahkua millä tapua hyö pahkua, a ol’iko heitä i muinen pahkoja, n’iitä mie em muissa, a jesl’i ol’i käsnie. Tämä kyllä Hekla olis’ miula nenäh luatin varmašti, kolmi vuotta aikua kun tämä, miula noušomah ruven, no ei ielläh lähe ta kešällä kato kokonah, a nyt tuaš nousi. Miul on verišuon’i šieltä katen nav’erno n’i. No n’i, hyö šivottih, hieno. Hieno, hieno il’i hivuš il’i, il’i m’in’ih šemmon’i šivottih täh.

Ympäri?

Ympäri, i hiän šen leikkasi poikeš i. Še, šemmoset käšnät il’i mit, n’i n’iitä ličittih šillä, el’i kuin to millä lienöy kierrettykö, mitenkö lienöy, a mie prosto kun ol’in, nuorisoliittolain’i, n’i em mie n’iih vn’iman’n’u obraššainun, en n’ikonša.

I še s’iitä katou nyt?

No s’iitä katou.

Uhu.

Voit še katuo ta muka i ei, jotta vielä kyllä, kyllä hieruo, mihin jotta ei vel’l’i šentäh i kavo, en tiä.

A kuin, a još vot ihmisellä kuuma noušou, n’i kuin s’itä ličittih ennen?

Kylyh ajettih.

Kylyh?

Kylyh ajettih ja kylvetettih mitä kerittih, ei kovin kuumiešša še ei viety kylyh ka. Vopše, pieneššä kuumiešša vietih. No šiitä, halveltih ja, muka še on, prostuutašta, muka prostuuta, prostuutašta. A muutomilla vielä ky…, a muutomilla n’im proit’i, proit’i, kylyllä hyö paljo ličittih, kylyllä.

A još keron’i, ša šanokamma, ruškie on n’i?

A vot keroista hyö ličittih tuhkalla.

Tuhkalla?

Tuhkalla ja hiekalla, ja. Šäkkih pannah še, kuumennetah ja ympäri täštä ku šiitä tuhka še onki kaikim paraš. No tuhkua kum pannah šäkkih ja tähä kun šivotah, а kun vähä…, vähäsen näin keron’i on kipie, n’in min’ih villan’i. Min’ih villan’i, kum pannah še kuumennetah oikein hyvin, ta še villan’i pannah, ja joka päivän ja lattieh työtä ei ollun aikua venymäh, muka keron’i on še, še ei ol taut’i. Keron’i, mie olen iče kyllä šitä, ihan n’i työššä olen ollun ja šukka täššä. Šukan kun täh šivot, šillä še proit’iu.

Uhu, a vot korvat, korvat još lapšella, šanokamma, vuuvvetah?

No korvat jesl’i vuuvvetah, n’i muštua villua tuota käytettih, jotta mušta villa. A miul tänä vuotena piti, miula korvat on, ei ole kovuan hyvät tänä vuotena, oikein hyvät oltu korvat, ja kuulo oli hyvä. N’i nyt n’et, ta i eij ole hyvä. No mie kum muštua villua šiitä panin, tämä korva rupei kl’unkkamah, no kun šielä, kun niin kun m’in’ih kl’unkkajau. A muštua villua kahteh kertah pijin n’i.

Lampahan villua?

Lampahan villua.

Šiämeh panet?

Šinne šiämeh panet muštua villua, pienen tukkusen, n’i šillä paren’i, em mie tiä, šentäh el’iko vain muuten, jotta.

Yökšikö vai koko päiväksi panna?

I šen voit olla i koko päivän, no miulan’i on n’iešnoi tämä nahka, n’in. Päivällä n’i miušta, n’i kučuttelou ottelem poikeš, a yöksi panen. Päivill en voi n’iin kun liikkuu šielä, ta eij ole hyvä.

I lapšilla näim pantih?

Lapšilla n’iim pantih. Lapšilla toše n’iim pantih.

A eiko kuumennettu korvua? Lämmitettih, lämmitettih?

A lämmitettih korvua, šilloin še ei ollun n’iitä kr’elkoja, eikä i mitä, n’i putilkah el’i mihin’ih pannah vettä, ta šiitä lämmiteltih näin, pijettih n’iissä ta lämmitettih. Lämmitettih korvie, lämmitettih lapšelta. El’i kun konša, näin, heilä vaččua kivisti, lapšilla, n’i oikein lämmitetäh s’iitä näitä kaikkie.
Aina še, n’iitä ol’i ličen’joita vs’aakuoloita, ka mie n’iitä em muissa. A travalla tuolla ja lämpimällä, ihan tuolla lämpimällä vielä. Še ol’i muot’i, jotta šielä aivan lämmit... No šilloin, kun oltih ne, ne ruuskuoit p’ečkat. Šielä kiukualla vain, kiukualla lämpisit teräväh ja šielä kun vieretteleyvyit n’iin. Šielä kačo on n’iin hyvä, jotta šielä parenet.

Uhu, a vot još, šanokamma, ihmisellä ummetuš on, n’i, mitäš s’iih luaittih. Još šyönyn mitän’ih liikua, a sitä ei voi?

A, ummetukšešta, a ummetukšešta mie en tiä, kum meilä muamorukkan’i ukkorukka on kuollun umpe…, umpe ummetukšeh šiih, kun tätä. Šilloin oli, ei ollun heilä ruokua, ei ollun leipyä, i vovs’u kun kaikičči halla pan’i, n’i šanouaivan šiitä šyöimmä, šanou, tätä, opilkuoita ta n’iitä š jauhottih n’i. Hänellä tuli ummetuš n’in, s’iih kuoli ukko, ukko ol’i vielä pojevoi ollun, а. No pojevoi ol’i ollun, a šata vuotta el’i, m’i ol’ ollun n’iim pojevoi, jotta.

A eikö l’ičitty häntä?

A millä hyö l’ičittih?

Ei tiijetty?

Ei tiijetty, millä l’iččie. Še ol’i jo kovin ammun’i aika, kum muamon’i ukkorukka, šilloin še ei tiijetty, ei n’imi, a jälkeh še jo kuit’enki hot’ millän’ih, ta kuit’enki paren’i. No šitä hyö aina, jotta kun jesl’i tätä n’iitä pahoja ruokie, n’i šiitä pitäy prostokissua jyyvvä, n’i šitä prostokvaššua juotih. No šiitä še, mošot l’ekče t’elaičči, ka en tiä, nyt še kun on näitä liäkkeitä, ta.

A vot ennen još, još n’i n’ikottau, n’i mitä luat’ie pitäy?

Ka mie en tiä, vettä juotih, viluo vettä, ta sillä proit’i.

Viluo vettä?

No, viluo vettä juotih.

Uhu. A vot još jalkua ta i jalkua ny n’yrähytti, n’yr’ähytti n’iim, mitä piti luat’ie?

Hierottih ših.

Hierottih?

Hierottih.

A vot luaittih še vielä i n’iij, jotta tätä, venymä venymärihmua pantih.

A vot venymärihmua n’iise pantih.

A kuin vot še luaitah?

A vot, anna ma…, anna šanon šiula pr’imieran yhen.

No, no, šano, šano vain.

Myö kum muinen. No, tanššilois olima, a yksi poika oikein juokšou jälkeh ta haluu miun kera lähtie ja, a mie hänt en haluo ottua. Ta myö kum peräkkäh juoksima, mie kun aijašta piällič hyppäsimä, a siel to aijat välissä oltih, aijasta piälličči kun hyppäsin ta mie sinne lankes’in, ja miula käsi tämä läpi män’i. Kuin lienöy näin, jotta še nyrrähti pahalla tapasin. Ja šen kum puhalti tuommosekš, kun jo kotih mänin, n’i še ol’i ihan jotta juur šain, kun pušerom piältän’i.

No, no.

No ja ajoi n’iin, jotta kakšitoista on kello, a kolmen aikah pitäy jo lähtie riihtä puimah. No ja enkä uškalla i šanuo, še kun tulou šielä s’iit et uškalla šanuo, jotta tanššiloissa on tullun. No ja еnkä voi nukkuo šiih šuat’en, kun em makua kun. Jo, jo riiheh šuorita pitäy muamon noštau, a mie en ole vielä i muannun. No muamollan’i šanon: ”Miul on käsi kipie”. A tämä ol’i tuo, Tan’an ämmö, hän on oikein strookoi še ämmö, myö oikein häntä, myö yheššä elimä, myö še. Tan’a š om miän talošta, toše, no n’iin, šiitä še, šen kera pitäy kyly…, šinne riiheh lähtie, ja mie šinne mänen, muuta en n’imitä voi, kun n’iitä leikkelen vašemmalla kiällä, n’iistä lyhtehistä, n’iitä šivokšie. A hän oikein jo milman’i, kaikella tapua šanou, jotta pitäy šielä juošša ta pitäy šuaha, ta pitäy kipuo pityä, ja muamon’ tulou, hän kotimiehin ol’i, muamon’ tulou tuomah meilä ruokua, n’iin ol’i kiireh, jott ei ollun kot’ih aikua tuošta, tuošša šuat’en še on. Riihi n’in, puimašša pitäy n’iim puija, jotta šiinä pitäy šyyvvä shootu ta i piäššä puimah, mie muamollan’i šanon, kun n’iin on käsi kipie ta näyttelen hänel. Oi, joi, joi, joi! Mäne Or’ehvien akan luokši”. A mie tuumaičen, ka mie olen nuorisoliittolain’i, kuim mie lähen Or’ehvien akan luokši, a hän ol’i pohatta ta n’iitä, kulak’k’i vielä. Ei n’imitä, mäne vain Or’ehvien akan luokši, a miula še on käsi ihan, ihan jo n’ii, jotta ihan koko käsi čorppana. No ja mie, kun šen akan luokši mänen, ja mie ihan varajan, jottamitähän täššä nyt tulou. Vot kačo šie, kum miula käsi on šatattautunta muka. Hän kun šen šito, n’i kun’i män’in riiheh, n’i miul alkoi jo šormet liikkuo, a jo šormet oltih ihan

A mistä hiän šito? Kuin?

A täštä šito.

Ylähältä vai alahalta?

Ihan täštä, ihan täštä paikašta.

Mi mi missä nuo, nivelet?

Nivelet täššä missä ollah.

No, no, no.

No, i kuin i kuil luaittanneh on, ottua pitäy kolminlaista lankua, tuota lankua, villalankua.

A vot muissa, kuin mi mimmoista lankua hiän otti?

Muštua i valkieta, i harmuata.

Uhu, i kuin hiän šitou?

Ši šituo še laatno, n’i hän siitä šelin pyörähtäy, miula šanou, jotta šelin pyörähä, a iče šelim pyörähtäy ja tuoh mänöy šiitä, tähä täh, avuau tänne oven, ja täššä, kuin luat’inou.
No tiälä kun šen, rihman luat’iu, šem purou šen. Pyörieksi, kuim puronou. I šiitä putou käteh kolmi kertua kiäštä tämän, pyörähyttäy, no mie še tarkkah kačoin šen, jotta tätä, kuin še, i kuin še i luajitah. No, mie š en tiä, mitä hyö šiinä puhutah, no n’i šiitä kolmi kertua näiv vejältäy täštä, i kuin vejältänöy int’er’esno, jotta mie še em ponimainun, šieltä luat’iu šem petlukan i läpi vejältäy šieltä petlukašta.

I kaikki kolme rihmua?

Kaikki kolme rihmua. I šiitä kolme kertua näim pyörähyttäy šiit ympäri, no hiän ei kiis…, väl’l’äseštä luat’iu. I iltah šuat’i miul oli käsi jo n’ii, jotta melkein normal’noi.

A vo...

Yo yön kum makasin, n’i miula vo vopše jo kato še, ja šiitä mie en ole uškon, mie vähän ušon kyllä še šemmosie assoja, no. S’iinä mie ušoin, jotta še ol’i mintäh lienöy n’iin toši jotta! Ta n’iin ol’i še int’er’esno, mie en malta še.

A, a mitä šanoja šanelou?

Vot eipä n’iitä šanota t šanoja, n’iitäpä ei šanota tuoisella ke...

Ei n’imitä šano?

No, šehän šanou šielä.

Hil’l’akkah?

Omakšeh, ičekšeh, a miula ei n’imitä šano. N’i ne šanat tietäy tuo Nast’a, tuo, Paccana Nast’a. Miula kun on lehmällä jalka kipie n’iin, hiän.

Mikä Nast’a?

Paccano, Paccana Nast’a.

A še šukunimi hänellä on?

No, Paccana.

Paccana?

Paccana Nast’a šuk…, n’iin on, Nast’a on nimi, a Paccana.

Tällä uuličallako eläy?

Tällä uuličalla hän on tuošša. Matv’ei Antr’eejevičan t’iijät šie, n’av’erno. Min’ih. Mie raškien kaikki šanuo, mitä t’iijän. A tuo v’et ei, jo še Nast’a, še tietäis’ Tan’am muam…, ämmö vai. Et kyllä muan’ita.

Mie eklen ol’in hänel luona.

Ol’itko?

Ol’in, no mut, no i hiän, mie šanoin, jotta mie tulen huomena. Elä tule, kum mie en n’imitä”, – hiän šano, – ”T’iijä”.

Hiän nyt on oikein kor’ašša, potomu što še nyt. Ol’on’an jälkeh, ku še Ol’ona kuol’i n’i, oi-joi-joi kun, kyllä meil on s’itä, ta šaalko pojat naista, kun oli pojevoi ja hyvä nain’i n’i, oi-voi.

I n’iin i män’i, n’iin i män’i še kipu siula, kiäštä.

N’iim, miulta še kipu män’i. En t’iä, jott tak prostoko mäni vai, šen tähenkö män’i, no em mie malta, še š…, še š ol’i int’er’esno, pojat.

No. A vot, još, šanokamma, jalka mänöy poikki il’i nyrjähät ta lehmällä tai, tai hevosella.

No.

Heposella n’i, ličitähkö?

Ličitäh.

N’iise?

No poikki jesl’i mänöy lehmällä, heposella, n’iin še on kovuan t’ašol’oi, šitä on t’ažolo liččie, še tapetah paremmin. A, tätä lampahan ličitäh, vot lampahalta jesli poikki mänöy, n’i ihan taaše i murenou n’iinkun šiitä käpry(t) šivotah, tuohešta luajitah šemmon’i käpry näin. Ta še oikein krut’itah tuuko ta šiitä, mie olen iče šen luatin, vuonnalta jalka katkei, n’i näin luain šemmosem pitkäsen. A šiitä šen oikein lujašta ku šivot n’i, ensin kävel’i, še sielä rippu vopše, a s’iitä alko jo košettua nuoin.

A paranouko še?

I paran’i, ihan nuo, n’iin hyvim paren’i, jotta. No parenou še kyllä, vain ei kaikičči parene.

No a jo, jesl’i tuoho lehmä n’yrähyttäy?

A še pare parennetah šiitä kun, jesli n’iin, šillä venymärihmalla.

No a tu toisella venymärihmalla?

No mie šiihen nyt jo enempyä n’i en kovuan, n’i uškomah ruven n’i miulan’i, tuo liäkäri aina n’iin anto šiitä liäkettä, onhan še n’eft’i, ei n’eft’i ku iht’il’ovoi.

A šanele, kuin, kuin hiän, tuo Na Nasto siula on käynyn, siun lehmän luona?

Ka hiän kävi, ka kun hiän, mitä lienöy höpöttän, em mie häntä šiitä, šamallah käytteli ympäri, kuin i miun kävi še akka luat’i. Šamallah ta i šen rihman luat’i ta i kaikki. A hiän šielä kuoissah luat’i, a miula käški šiitä, n’in em muissa, jotta kuinka hiän käški luat…, šitä taittua, en jo muissa, mie laitoin šen lehmän jalkah, vain lehmällä ol’i tuoin’i vika ku, mie še…, myö šen laittoma, a šiitä, no ei lehmä heitä rampantua ta ei heitä, ta s’iitä myö tuomma uloš, mie lehmän jalan, ku noššan, kačon vaim pl’est’iu tiälä, lehmän jalaš, a piikkilanka jo ol’i, kolmi čorppua šiinä pisytäh.

A, no, no, no.

No ja nyt myö näillä hohtimilla vejältimä, ja lehmä piäsi, še kun ol’i tuoin’i vika, myö, jotta še on, nyrrähtyn a ei.

Lehmällä šanotah šamat šanat vai?

Šamat, šamat, šamat, šamat, šamat, kaikilla šamat.

Uhu. A vot još, šanokamma, tämmöset n’iin kun šanotah, rauhnat nouššah käteh, vot tänne n’iin kun, no, tr’eskaimah ruvetah?

Tr’eskaimah, šiihi še ei n’imitä, šiih mie en tiä, mitä ku, s’iinä voijettih kermalla.

Kermalla?

Maijon kermalla, šiitä yöksi kun voijetah ta kintahat käteh, šillä ličittih, a šii...

A kintahat mitä vartem piti panna?

A kintahat pitäy, jotta ne s’iitä kuumettais’, ta s’iitä še vetäytyy sinne, kerma sinne, sisäh.

A, no.

Nahkan šiämeh.

Aa, no, no, no.

Še, še šiitä luajit. Možot hyö ei n’i pareta, a n’in luaitah ei n’iin, tätä, tr’eskauvuta taal’še.

No, no.

En tiä, min m’ii hyö. Meilä muamollan’i ol’i še, jotta jalois oltih, n’i hiän aina kermalla voiti n’iitä, jotta šiitä ei ole n’iin kipiet, še l’ekče še t’ielaiččou, a kun kovana nahka, ka še, še kipie, tät pinkottau šitä nahkua.

No, no, no. A još noin jalanšormen välillä tulou tämmösie?

Šuvijako?

No, n’i mitä luajitah?

A meil…, meilä ei tiä mosolija, a kum meilä, kun ennen viršuloissa kävelimä pienenä miehenä, n’i viršut jalašša konš jollah, n’in ne lihauvutah, ta še ihan kaikki on, ihan lihana kaik on šieltä šormijen välistä, n’i vot parkkiveješšä. Tämän koivun, koivušta otetah šitä parkkie. Koivu, ieššä kun on še tuohi, a šielä on väliššä šitä parkkie.

No, no, no.

Šitä parkkie, šiitä šitä kuivatetah, šiitä hierotah, šiitä šitä kun jauhuo vain kylvät, il’i panet šitä veteh ta veješšä šiitä pijät, šiih veteh ajat n’i, oi kuin kirvelöy šiitä šitä, ruanoja n’iitä n’i, ihan tuoisena päivänä on hyvä jo jalalla. Še on oikein hyvä liäke, a taaše meilä Mat’t’i, kun oikein ol’i lihava šilloin. Miun vel’l’in’i, hän kun näistä kohista aina liho, liho ta ihan joka paikašta liho n’i, n’iitä kun jauheččuo i luat’iu n’iinkun jauhuo, jo kun kylvelöy n’i tuoisena päinä on ihan jo parentun. Še om parkki oikein hyvä n’iihi šemmosih assoih.

A mi mit, mit ne on ne lihakšet? Minkä moiset ne on?

Ka, lihautuu, kun on ihmin’i, jesl’i oikein spot’eutuu, ta s’iitä še hieroutuu šielä.

Aa, nu, nu, nu, kun on lihaš, še n’i ruškie šemmon’i?

Oikein ruškie, ta šemmon’i tulou, kipie šiitä tulou, no vopše to näin, kun aivam märäššä tulou olomah, a hän ol’i oikein spot’eutuja, n’iin spot’eutuja, jotta ku, a lihava ol’i.

Uhu. Uhu, a vot m’i luaittih, još, šanokamma, roška šilmäh mänöy? Vot ennen kuin, vanhah aikah?

A kielel otettih.

A kuin otettih?

Vot Ol’ona mahto kielellä ottua, miult yhen kerran rauta rauvan otti, šilmän šiämeštä.

Kuin? Šanele.

A vot mie šitä en tiä, jotta kuin hiän otti, a še n’iin teräväh n’appasi, jotta šillä kertua še ei olis’ lähten ilmaseh šiämeštä, kun taaše ol’i puuttun. Kun ihan tä…, mušta šen vierellä. Ta toisella kertua miul oli n’i luu tooše, kun lenti, kun kaupašša, lihoja pilkoin n’i kun luu šilmäh lenti, n’i, tooše hiän otti šillä kielelläh. Ja kun n’iin teräväh, šen kun krukom, kun kielinenällä, kuin käyttänöy, n’i šillä kertua šuau kiin’i, ja vejä…, vejältäy kielelläh. A kieli še om puh…, puhtahampi hän vielä n’iinki kielenkin šen, no en tiä, millä lienöy huuhtonko šen ta rupieu ottamah šilmäštä.

No kum pehmie on.

No.

A vot, još, šanokamma, šemmon’i muššelma, još nou…, noušou ihmisellä n’in?

Em mie tiä šitä, ei n’i millä nav’erno. Še muššelma še män’i iče poikeš, aika tulou ta i mänöy. Ei n’iitä ennen, joka kipuo oikein kehattu, oi vuoi, ne oli muššelmat ja ruanat, ne ol’i pienet vijat.

No.

Oo, ei, kyllä še pojat ennen ol’i narota. Ta kuin to lienöy oltih paremmat ihmiset. El’i ei välitetty i, eli ei jollun joutuo, el’i tak prosto kr’epče oltih hyö, ihmiset.

A vot tuo, vot lapšella još kriiža noušou, n’iin kuin sitä lečittih? S’itähän lečittih?

Lečittih, s’itä še l’ičitäh moneh tapah.

A vot kuin vanhah, vanhah tapah?

A šitä, šitä ličitäh moneh tapah, mie kyll en točno tiijä, a tiijän šen, jotta taaše elävyä hopieta juotettih, a še on oikein t’ašolo. Še on n’iin t’ašolo, n’i jesli elävä hopie vuit’inou kak…, kakaš, kaakissa, no, kaakajut, n’iin šiitä parenou, a jesl’i ei vuit’i n’i šiitä muka ei parene. A šiitä tupakkie tuota pantih n’apah. Še muokkuau oikein ihmis tätä lašta.

Lapšella pantih?

Lapšilla. Jesl’i, jesl’i n’avašša on še, kriiža, mie en tiä, millä hyö, a muutomat kylvätettih, ta mie en tiä, millä hyö, em mie, miula kun ei ole kriiža šyönyn lapšie n’i.

A tuolla, a, m’i, kuinn’ih ta…, nuoralla kuinn’ih ličittih vai ei? Ei šua?

Ka ličittih, Tan’alla še oli kriiža, n’i ol’i n’a…, n’apa noin šuuri. A mie en t’iä, pabuška še li…, aa, ei paapuška, Prokon akka, kun vielä iče muistau n’in, karjuu jott: ”En lähe kylyh mie enämpi, kum Prokon akka šylköy”.

No a kuin še?

Ka mie vot vähän tijän, kylvetti muuta ei n’imitä, a Tan’alta män’i.

Ei, no še kuinn’ih, kuinn’ih luaitah, šanellah šielä.

Em mie tiä, kuin. Karjuu jotta: ”En lähe enämpi kylyh, kun”, – -, tätä, – ”Prokon akka šylköy”.

Šylköy?

Šiinä še on šylköy, näin kolmi kertua šylköy ta šanoja šanou, n’iin še i luat’iu.

Etkä n’i kuullun jotta,

Een en, en, en, en.


A et haluo šanuo?

En ole i kuullun, en, mie olen. En o, taika taikauškon’i ole.

No.

En, n’iistä välittän n’ikonša. Ei še meilä ollun aikua n’iitä, kun ol’ima komsomolat n’i n’iitä i kuuntelomah enkä, i kuunnellun n’ikonša.

A vot kuin još, ha tuota hammaš još tuota, šärköü n’in?

Šiih, ei n’imitä t’iijetty, kaikilta hampahat kirvottih n’i, kun’i keštänöy, kun’i keššetäh hampahat, s’iih n’i kivistäy. Ei hammaššärkyh še ei tiijetty, i mitä muuta kun kuumennettih. Ei, ei.

Eikä n’imitä ne tietäjät?

Ei, ei, ei n’imitä tietäjät, ei n’imitä kekšitty muuta, kun še muka heittäytyn on mistän’ih, ta šitä, ta tätä, о, heittäytyn on n’i mistä niim prosto.