Тексты
Вернуться к списку
| редактировать | удалить | Создать новый
| История изменений
| Статистика
| ? Помощь
Riähistä
Информант(ы):
Карпова Маура Андреевна, 1907, Софьянга (Sohjanka), Лоухский р-н, Республика Карелия
место записи:
Кестеньга (Kiestinki), Лоухский р-н, Республика Карелия,
г. записи:
1983
записали: Зайков Петр Мефодьевич
Источник:
Образцы карельской речи. I. Говоры Республики Карелии, тихвинских и тверских карел, 1994, с. 75-78
ф/архив ИЯЛИ КарНЦ РАН: №2726
Riähistä
карельский: собственно карельское наречие
Кестеньгский
A vois’iko lapši luvva kivie järveh?
Järveh? No.
Šanottihko mitä?
Luotih, ka nuo še šai murattih.
Ka murattih n’iijen, a tätä ei hyö annettu luvva, ka ei hyö šitä oikein nyt, jotta riähkä tulou il’i mikä, sitä ei, ei, ei piä luvva kiviä järveh, ei piä luvva.
Mie muissan, jotta meilä tooše vot šanottih, jotta še on riähkä.
No, no, no, no, ol’i, ol’i.
Ei piä luvva kiviä järveh, eikä pitä i mitä, ei n’i mitä pijä rakaija järveh, sitä šanottih, no sitä šanottih, jott ei pijä rakaija.
A m’i še on rakaija?
Prosaija.
A vielä mist… mistä niinkun riähkä tulou?
Šuomela..., Šuomen čerkušša šanotah, jotta ”šynty šuuhu”, šanou ”šynty šuušta lähtöy, eikä šuuhu mäne”, a meilä em myö tiijä.
A vot varaštamisešta, ol’i še riähkä?
Varaštami…, vierašta še ei piä männä ottamah, s’iitä miksi, miks sie tuoisen trudan otat, ka s’iitä še riähkä tulou.
Riähkä, riähkä še tulou, riähkä.
No, eikä, eikä pijä toisen ve… verkošta ottua kalua, šanotah, šiitä še tulou riä…, eikä n’imitä ei piä, n’iitä vierahie liikuttua.
El’i toisen rossutinnašta.
El’i tuoisen rassuštainun nyt, jotta kačot tuo nuoim pahoin eläy, eli, no, rassuštaiččou, jotta kačo vot.
Ossutit.
Ossutit, karjalan kielellä vet on ossutinta ei suutonta, no, n’i el’i min’ih šemmon’i, no, no n’i šiitä ei piä, ihmin’i eläy kuiv voit, kuin hiän elä…, antau še siilat ta niinhän n’i i eläy, a toiset ei piä rassuštaija, s’iitä šanottih, heittäkkyä pois, ei piä s’itä ossutie tuoista, kuiv voit n’iin i eläy.
No a vielä mistä?
No muuta mie en tiä.
No vot, šanomma, lapšella, vot mitä šanottih lapšella, ihan kun ne pienet oltih n’i? No, šanokamma, vierahien kera voiko lapši istuutuo šamah stolah, ja tämmöstä ennen oliko?
Ka ennen še, ei lapšet i tultu vierahien kera stolah, eikä he… i laškettu, eikä siitä tullun riähkä, eikä i m’i, a, a, ei, lapšet oltih n’iin šemmoset, jotta ei tultu kačo vierahien kera hyö, he…, ruavahat ihmiset istuuvuttih, lapšet ei tultu stolah. Eikä hyö, eikä hyö i rasr’eššittu vanhukšet, ta eikä hyö i tultu.
Vot ennen šuurišša pereheššä lapšilla ol’i omah i stola.
Oma, oma, meilä kolmella stolalla i šyötih, lapšet šyötih omillah stolillah.
Naiset omillah, miehet…
Naiset omillah, miehet omillah, mieštä ol’i äijä taloloissa, omalla stolalla šyötih.
A vot tuošta riähištä, još vielä, n’iin, oliko voinun šylkie, šanokamma, talošša šylkie?
Šylk…, ka šylkie še ei annettu ennen šielä ka, šiitä šanotah, jotta ei pijä šylPkie lattiella, jotta s’iitä tulou ei hyvä pirt’t’ih. S’itä šanottih vie… s’iitä, ennen še jo ei annettu šylkie lattiella, oi-voi, eikö p’etua.
Ei n’i veteh annettu.
Ei, ei, eikä, eikä s’itä, meilä ei hyö mainittu riähäkš, eikä nyt…, no ei annettu šylkie lattiella.
A matittamisešta?
No, ma… ma…, ka s’iitä še tuli riäh… emätykšeštä.
A, emätykšeštä, no.
No, šiitä šanottih, jotta riähkä tulou.
A emätettihkö miehet talošša?
Oi-voi, ka še ol’i, emätettih, meilä tuatton’ ei emättän, myö emmä tiä, myö emmä kuull… sielä po…, sielä porojeŋ kera vielä kun, n’i… n’i… n’iitä poroja, n’iitä emätettih, a myö, myö emmä kuullun, jott kuin tuatton’ olis’ emättän näim pereheššä, el’i näilä kotitöillä, el’i missä näj, jotta pirt’issä šanon, jotta ”emäškoin’i”, ei. Ei, a, a muamon toisin aijoin näin kuin vielä kor’eutun, kun ol’i s’iitä, ol’i n’iin vihan’i, n’iin vihan’i ”rasv’e voit” šanou ”lapšien aikana emättyä, ei pijä emättyä”.
A ol’i…, ol’iko voinut polttua, šanokamma, talošša?
Talošša e…, e…, meilä kuin ei tupakoitu n’i miehet.
Ei tupakoitu?
Ennen kum piis’it, oltih nämä.
Ei, palo šiämeššä tupakoi…
Piis’irinnašša, piis’i, piis’i oli, siih viijä skam’m’i sinne, s’iitä, a näin, jotta ol’is’ lapšien aikana s’iitä ta, s’iitä ta, s’iitä pirt’illä poltettu, ei, ei.
Ei annettu i vopše.
Ei, piis’i ol’i s’itä varten, kui tultih el’i hot’ vieraš talošša tuli, šemmon’i kur’ašoi on skam’m’i issuuvu s’iih piis’irintah.
Piis’it, kun oltih muinen.
Ennen kum piis’it oltih, s’iih i istuuvuttih, ta s’iitä siinä raskovaarivaijah, ta siinä poltetah, ta siinä, a jotta ol’is’ pirtillä tupakkišavu, ei.
No, a pitikö, još tulet taloh, n’i tuota rist’ie?
Ennen rissittih, rissittih, rissittih, rissittih, rissittih. I lähettih pois tooše kumarrettih, jotta ”tervehekši jiäkyä”.
A još ei, ei ihmin’i, ei luaji s’itä?
Ka luaittih, luaittih, voi-voi, še kun oli n’iin opuučča.
A šanottihko, jotta še on riähkä?
Še on riähkä.
No, še on riähkä, taloh tulet n’i, kuin sie nyt, jotta šeisauvut, jotta et rissi šilmieš. Läksi pois, hiän risti.
A muata läheteššä?
Muata läheteššä tooše, myö emmä pannun načaalua, a še pantih, pantih ennen, i nouštih houmenekšella op’asaat’el’no.
Ristie?
Rii..., no, i muata venyyvyttih.
A kuin teilä šanottih, kun muata venyyvyttih, n’ii mitä šanottih sill aikua? Blahoslovittihko?
No, no, Hospot’i, blahoslovi.
No, muistuuko vielä noista riähistä, jotta mistä vielä riähkä tulou?
En, en kun t’iijä, meilä, mistäkö še? Meilä tuatto, kun n’iitä… luki, n’ii mie en t’iä…
No, šanokamma, još olet järvellä, n’iin kum pyytämäššä kalua, siel n’iim mitä ei voinun luatie, jotta ei tulis’ riähkä järvellä?
Em mie.
Voisiko huuv…, voiko huutua järvellä tai šemmoista, puajie oikein iänekkäšti ja tämmöstä?
Ka pua…, miks.
Laulua järvellä.
Laulettih järvel, no laulettih, laulettih, še kun lähettih… nuotalla lähettih pihe… pitempie matkoja op’asaat’el’no laulun kera, laulun kera, še poikki järvine matattih laulun kera, še, no, kun lähetäh illalla, n’e ei lauleta.
Mintäh?
Ei, ei, meilä ei laulettu, Jel’et’järveššä laulettih, a meil ei. Illalla kun lähetäh nuotalla, n’i ei lauleta, heitä pois. Mie en ole tullun, mie olen ikän’i nuottuinun.
Ei voinun?
Ei, a vot huomenekšella, huomenekšella kun rupiet tulomah kotih, vot s’iitä.
Ka n’iin še i Jel’et’järvešš, kun lähettih kotih n’i...
Lähettih, no kotih, no, no, no.
A još et šuanun kalua s’o rauno?
S’o rauno lau…, laulat s’o rauno, s’o rauno, s’o rauno, a še kun enämmän šuat, ka paremmin n’i laulattau, a kun vähän šait ka, s’iitä, ei ole i šuatu kalua nuottimih, ei lauleta, ei laulun kera tulla, ei ole i šuatu…
A vot kun sitä nuottua ruvetah vetämäh n’i, ol’iko mitän’ih šemmosta, jotta šanottih sillä, ennen sitä?
Ei n’imitä, ei, ei, no ei vai annettu klomata sielä, jotta nyt jo tämän apajašta kalat pois männäh, vakavaiseh pitäy vetyä ta ei klomata, a muuta ei mitä meilä ei šanottu ennen.
A, no kun, još vielä šanot, viimesen verkon kum panet, n’i pitäykö, mitä pitäy luatie?
Ei n’imitä, ei n’imitä, ei šanottu ole.
A eikö rissitty sitä verkkuo i tämmöstä kaikkie?
Ei, eikö vielä, meilä ei ollun, mie en tiä, oliko kellä muilla, ei n’imitä, ei. Ei n’imitä.
A vot ol’iko teilä vielä, tuota kiä…, noita kiärmie vai ei ollun?
Kiärmehiekö?
No.
Ei, ei meilä ollun.