Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | История изменений | ? Помощь

Kuin ličittih?

Корпус: диалектные тексты

Кестеньгский

Информант(ы): Карпова Маура Андреевна, 1907, Софьянга (Sohjanka), Лоухский район, Республика Карелия
место записи: Кестеньга (Kiestinki), Лоухский район, Республика Карелия, г. записи: 1983
записали: Зайков Петр Мефодьевич

Источник: Образцы карельской речи. I. Говоры Республики Карелии, тихвинских и тверских карел, (1994), с. 78-81
ф/архив ИЯЛИ КарНЦ РАН: №2727/3

Kuin ličittih?
(карельский: собственно карельское наречие)

Šuuri rupi.

A mikä še šemmon’i on?

A še šemmon’i, pol’šoi takoi ospa onhan pol’ezn’evoloita, vanhoil’ ihmisillä oletko sie nähnyn, ken on läsin?

No.

Hän on oikein.

Iholla?

Iholla i kaikk on nahkassa, s’iihi kuoli äijä ihmisie.

Ennen?

Ennen, no, miun, miun aikana s’iihe enämpyä ei läsitty, potomu što alettih panna, panorupie.

A kuin ne tietäjät, ol’iko tietäjie teijän kyläššä šemmosie, ket

Jottako rupie?

Ket ličittih?

Ei, n’iitä ei ollun šemmosie, i ket tietä…, ei, šem paremmin i ličitty, še kun, hän kun noušou oikein šuureksi še rupi, s’iitä kylyh. S’iitä še oikein kupajau, n’iin kupajau, jotta hirv…, kylvetettih kylyh.

Kylvetettih?

N’iin kylvetettih.

Ei muuta?

Ei n’imitä muuta, vai s’itä kun kylvetettih vuattiešta piälličči vai.

A kuin še on vuattiešta piälličči?

No. Min’ih valkie kankaš, il’i m’i on šemmon’i. No s’iihe pannah vuate piälličči i s’iitä.

Luavičalla?

Kylyh. Kylyh. Ihan kyly lämmitettih, i kylyššä mie muissam, mie ol’in iham pikkarain’i vielä, n’i miun tiätäm poika kuoli šiih, tyttärissä viel ol’in, vuotta kakšikymmenissä.

A šanottihko mitän’ih, konša kylvetettih, vai ol’iko šemmosie šanoja?

Ei, ei, en kačo, mie t’iijä šanoja, mie em muissa s’itä, kun ol’in vielä oikein lapši pien’i.

A mitä muuta läsimistä ol’i?

No läsittih ankiinua, läsittih ta.

No, a vot s’itä kuin ličittih ankinua?

Kuin hyö ličittih? Juotih hillon kettuja ta n’iitä šemmosie, svoju l’ekarstvo tam n’e bilo vračei, a potom, miun aikana, alettih olla.

Ei, mie kysyn, kuin vanhah tapah?

N’iin vanhah tapah, a silloin n’iitä s’illä tapua, hilloja ta kaikkiehan talavekši šäilytettih, n’iitä s’iitä läsittih.

No, a još vačča on kipie?

Vačan, vačankipu mus’s’ikaista kuivattih, mus’s’ikaista kuivattih ta šitä juotih.

A još, šanokamma, näin šivut on kipiet naisilla, n’iim mitä siitä luaittih?

Šivut kipiet?

Šivut n’iin.

A mitä hyö luaittih? Verta lašettih, tiijätkö sie, kuin ennen verta lašettih?

A vot šano.

Otettih mäntih kyly lämmitettih, šen vert…, oikie, šiitä šemmoset oltih, no, ne, truupkat luajittu, šiih ol’i šemmos’et kalvot šivottu, šitä s’iihi vejetäh, lyyvväh, lyyvväh veičellä, muissan hyvin šen, n’i s’iitä še siihi vejetäh, n’i s’iitä.

Millä? Šuu šuuhu?

Vejetäh, šitä šuuhu painat, s’iitä še kalvo pannah, siitä š lähtöy monta šarvie, n’i siitä hyö ušo popravl’ajut.

Kiäštä? Vai mistä vejetäh?

Joka paikašta, mi…, joka käsistä, šelistä, jaloista, šyy…, joka paikašta.

A konša oli parašta n’iin kuin vetyä verta, huomenekšella il’i illalla? Il’i päivällä? Konša?

S’iitä ei välitetty.

Ei? S’o rauno?

S’o rauno še ol’i, kyly lämmitettih mitä aikua vain, i s’iitä še, še ol’i special’noi ku kuppariksi nazivaitih, no, n’i se ol’i, ne oltih še, Šuomešta käytih silloin vielä miun aikana, raja še ol’i avoin, n’i sieltä käytih kupparit.

No kupparit, ne ol’i naiset vai miehet?

Naiset.

Naiset?

Naiset.

Vanhat?

No ei n’i, n’ii vanhat.

Ei nuoret.

Ei n’i nuoret, šemmoset uže sr’edn’ii ne oltih.

A još, šanokamma, piätä kivisti, n’iin mi kuin ličittih?

Piätä kun kivisti, n’i n’iilläh tože näistä lašettih.

Verta? N’iinko?

Verta.

Ohimoista.

No, vähän še ennen šemmoista i ol’i, n’i kun nykyäh on, tuota ver…, piän kivissyštä.

No, a još, šanokamma, jalka nilvahti il’i mitän’ih šemmoista, n’i kuin?

Voi, še veje vejettih ta šitä venymärihmua pantih ta.

Aha, a vot kuin sitä venymärihmalla?

A šem em maha šitä siula šelittyä, ken še tieti šen, še ol’i tietäjä.

No, no, no.

Še, čevo to mitä lienöy lankašta luat’i ta šiitä, a vejettih paikalla se, vejettih še jalka ja šiitä šivottih.

A ylämpi vai alahampi sitä paikkua?

Mistä ku l’iikahti jalka.

Siltä paikalta?

Mistä, täštä [näyttää] lienöy liikahtan täh pantih, täštä [näyttää] lienöy tähä pantih.

A mistä še rihma oli luaittu?

A še luaitah langašta.

Lankašta?

Langašta.

Aha, lampahan langašta?

Lampahan langašta luaitah, n’ii.

A mitä šanotah silloin?


A mistä mie tiijän? Mie še em, em malta mie, konša i nyt ka mistäpä, mie tiijän, mie en tiijä nyt, on n’iitä, jotta luaitah še lanka, no mäne sie tiijä, jott kuin lua…, em mie pon’iat’illa s’iitä ole.

Vot tiijätkö noita vihoja vai et tiä?

En.

Rauvanvihoja ta tulenvihoja.

En, n’iitä, heitä eči muuvvalta, mie en tiijä, mie en voopše n’iitä tiijä, ei n’imitä, ei ole i muamo tietän, enkä i mie.