Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | История изменений | ? Помощь

Ambund

Корпус: младописьменный подкорпус

Младописьменный вепсский, художественные тексты

Источник: Vasilii Pul’kin. Kändi vepsäks Nina Zaiceva, Verez tullei, (2018), с. 102-104

Ambund
(вепсский)

Mitte prihaine lapses ei tahtoind tehta sidä, midä ei käskkoi vanhembad, kazvatajad.
Nügüd’ en voi sanudaken meiden külän lapsišpäi necen pahan azjan pähä oti. Ka i miččes küläs ei olend mugošt!
Azj oli siš, miše tegeškatihe piššalid, ”ičeambundoid”. Miččid vaiše siloi ei tegeltud! Sihe enambad kävutoitihe aitoiden avadimid. Erased sured avadimed oliba ani jügedadfuntad kaks’. Piššal’ ningomaspäi voiži tehta lujas hüvä.
Kel ei olend avadimid, ka hän vöstli puspäi kanabr’varden, miččehe mil putui sideltihe oružjpatronoid. Ampta mugomaspäi voili vaiše paskačuihe.
Necil kerdal tuli mununnoks minun sebranik Joška, Fed’a-dädän poig. olim hänenke ühtigäižed.
Mängam irdale, – šuhaidab.
Läksim. Joška mindai babarmžomha manitab, kus sagedamb om. Azotimoiš. Sebranik kaclese polhe-toižhe, nürkus midä-se ozutab.
Patron-ik?
Ka!
Kuspäi otid?
Dolinovan Vovaižel.
Tedan, tatal vargasti.
Kusak völ? Ota, peitä i minuta ala koske. A minä joksen, aigoin völ pakičen.
Joša uidi, a minäkodihe... Jaugad muga i vedäba. Südäimes heng eskai hüppib: ičeambundan voib tehta. A kutak Joša? Ühtes-se paremb oliži... Varastada-ik? Tedan, Dolinovan Vovka ičeze patronoidenke kuna-se läksi. Kuni Joša händast sabutab... Vai aigoin nügüd’ ühtes ningoman ičeambundan tegeba, ka Joškale ei minuhusai. A minei täs tarbiž varastada, ühten patronanke...
Johor om unohtadud. Otin patronan, potpilkan, spičkoid ipertedeshe. Potpolkal hijoin piluižen, miččen toižil nählin. Lendin käden patronanke, vedouzin spičkal.
Kerdalazelämoi, juru
Tulin ičhein da il’mestuin, ka savus kaik om. Hajukahas kačkuspäi om paha kurkus. Savus läbi nägen Miron-vellen, Marfa-sizaren. Marfa voikab.
Oled-ik hengiš? kubaidoitab mindai Miron.
Hengiš. A mijak? minä hüppähtin jaugoile, ocan mujahtin.
A kus patron om?
Kärauzimoi, ka seinha putui. Kuivaha habasižehe pardehe ličihe. Vaiše ehtin sen sada sigäpäi, kut baboi irdalpäi rigehtib.
Mi teil tegihe täs? Sordit min-se? A savud-se mi om!
Hän, baboi, ambui, – sanui Miron.
Avei-vei, avei-vei! Ka min teget-se? Nu-ške, pakostid!
Hän tabazi mindai korvas i ajoi pertedesespäi irdale.
Ei-ik tulend sinei, uradale, mel’he, miše patron-se ičheiž ocha voinuiži paukahtada? Rikta voinuiži!
Baboi ei pästa korvad.
Vaiše vähäižeks jäta üksid kodiš, tuled, ka kolnuded jo venut. Riktud! Midä minä jäl’ges sinun kazvatajile sanuižin?
Baboi surdui, pästi käded.
Pert’he, hotkašti!
Päd völ punoi, konz minä libuin päčile, peitimoi čogaižehe. Vähäižen aigan venuin, en kubahtand. Mi linneb, konz tuleba kodihe mamoi i tatoi?
Miron i Marfa pöl’gästuiba ei vähembad. venuiba rindal i nügüd’ oliba pöl’gästusiš minun polhe.
Kackat, ištkat vaiknašti.
Varaidam. A ku baboi sanub?
Sanugaha, vaiše vaikti ištkat.
Mäni kuverdan-se aigad, avaižihe verai. Kündusel seižui mamoi.
Kus olet? Hengiš-ik olet, minun makstukuižed? Minä teile tomaižid toin jänišalpäi.
Nägišti meid, sai puzuižespäi leibpalaižed solanke.
Mamoi, pertedeses kuti mitte-se kačk om. Muiktal mil-se hajustab.
Minä kulištin necen, i eskai heng rindhiš saupsihe.
Kuled, mamoi, mil hajustab-se?
Baboi päčinno peksase, astjoil juraidab enambal, mi kaiken.
No miak nece om? Tatoi tuli hüviš meliš, nagrab. Käziastjan al pezesevaiše vezi kaikihe polihe lendab.
Kuled, mamoi! Kurdhoks-ik tegitoi?!
Ka midä sinei tarbiž? Peste, peste, vaiše lavale vähemba vala.
Minä pagižen: vanhad bapkad nügüd’ miččikš kerišpäikš tegihe. Ičtaze abidoho ei antkoi.
Miččid völ kerišpäid nägištid? Sanud mugažo...
A sinä kundle, kundle edemba. Aigoin röunaižel sindai-ki kosketab, – tatoi pühkiše käzipaikal, iškeb sil’mäl babalein, sanub edemba.
Oli tulnu kut-se minunnoks uk Noidlaspäi. Čajud jomas starinoiči-ki: ”Om minai anop, ei völ lujas vanhvaiše seičemekümne vot. A kaiken žališe, miše vanh om, ei kule, ei näge. Minä meletantodeks-ik sanub, tarbiž kodvda. Kerdan tuli pert’he i kündusennoks ištuihe. Komedas küzelen:
Mijak kirvest-se ed tond?
Vaikti ištub. Küzun hilläšti:
Mijak märgäle laučale ištuitoi-se?

A nägižin-ka, en ištnus, – sanub vastha.
San kormanaspäi koumnikanvelgnik olin hänele. Andan i pagižen:
Vižnikan velgha otin, ka pördutan.

Anop dengan kädes punoiteli, muigištihe da sanub-ki:
Edel, vävuško, vižnikad levedambad oliba i pidembad.

Nagran:
Sogenu, kurdištunu, a koumnikan mujuštid.

Vaikti ištub. Tuleb sikš aigaks svajak i sanub, miše koli Sisojev, nor’ uk. Minä sanunki hillästi:
Kelle eläda-eläda, ka se koleb, a minun anopedme ka kaumžom amu jo voikab, vaiše hän nikut ei ladi kolda.

Iloks sanuin, anop minai lujas hüvä om.
Ka, – sanub vastha svajak i sil’mäl iškeb.
Jose, vävuško, muga tartuin sinuhu, miše ed voi varastada, konz kolen? käreganzi. A nagram: kurdiž-kurdiž, a konz hänen polhe pagištas, ka kulištab...
I todeks, – nagrab baboi, – , vanhad, nügüd’ olem mugomad. Teid ed manita, ka i päiväd ed elä.
Mamoi tatoinke muhadaba. A minä kaikuččen heiden muhunke, kaikuččen ilovaihenke rižan ičtain paremba i paremba. Päs heläidab: ”Ei tedištanugoi! Ai da baboi!” Minä tahtoin vastatas hänenke sil’mil, tabata hänen ilokaz sil’mkacund. Vaiše baboi kuti ei näge mindai.
Möhemba, konz jo äi päivid mäni, minä kut-se küzuin:
Babam, sinä mamalein-ki ed sanund?

Min polhe?
Patronan.
Ik ambundan-se polhe?
Ka.
Baboi käreganzi, kacuhti minun polhe pahas.
Näged, minä vaiknašti ištun, ka sinä-ki vaikastu. Maksun ičeiž uradindas ehtid völ sada, igä pit’k om. Kacuhtad, sad i pakostiš i ani muite, nimiš, minä jo tedan. Sikš vaikti ištuin-ki, sinun persked erasen kerdan kaičin.