Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | История изменений | ? Помощь

Omamualaiset

Корпус: младописьменный подкорпус

Младописьменный севернокарельский, публицистические тексты

Источник: Pakautteli Uljana Tikkanen, Oma mua. № 13, (2020), с. 7

Omamualaiset
(карельский: собственно карельское наречие)

Tällä kertua Oma Mua -lehen 30-vuotispäivälla omissettu rubrikki on omissettu Valentina Karakinalla. Lehen lukijat jo monta vuotta voijah lukie hänen kiäntämie kertomukšie, karjalan kielen kurššija varoin valmissettuja eriaihiellisie materialija ta vielä monta mukavua. Pakasima Valentina Ivanovnan kera šiitä, konša hiän rupesi kirjuttamah lehteh ta mitä hommua hänellä on nyt.

Kerro, kuin pitälti autat lehtie, olitko konšanih lehen toimittajana?

Mie tulin lehteh, konša še oli vašta peruššettu, 1990-luvulla. Šilloin toimitukšešša ruato kolme henkie, Vladimir Kettunen oli piätoimittajana. Pekka Zaikov ehotti miula auttua lehtie kielen puolešta vienankarjalaisena ollešša. A mie šilloin ruavoin koulušša. Ta kun mie šuoššuin, niin šiitä miula annettih kiännöštehtävie toimitukšešta. Lehteh työnnettih juttuja venäjän kielellä, kumpasie piti kiäntyä karjalakši. Šen lisäkši oli oikein aktiivisie kirjuttajie Tveristä. Hyö kirjutettih lehteh tverin murtehella ta niitä tekstijä piti aina toimittua vienankarjalakši.

Oliko še aika vaikie?

Šiih aikah “Periodikaššavielä ei ollun tietokonehie, eihän šitä ni koissa ollun tietyšti. Mie muissan, jotta oli šemmosie käsin kirjutettuja juttuja. Mie niitä materialija koissa kiännin, kirjutin kynällä paperiloilla. Konša juttu oli valmis, mie vein šen toimitukšeh. Vladimir Kettunen, kun hiän on vienankarjalaini, kuunteli milma, a mie hänellä luvin šen kiän netyn tekstin. Šiitä myö erähistä šanoista pakasima, još hiän mih šanah tarttu tahi još haneštä minih šana ei ollun mukava, tahi još še oli outo.

Kuin pitälti šemmoni ruato kešti?

En muissa, ruavoinko mie vuuvven. Šilloin Pavel Leontjev oli Šuomešša ta šiitä hiän ilmotti, jotta šuorieu myöštyö kotimailla. Hänet heti pyritettih töih lehteh ihan täyvellä palkalla, lehen vakituisekši ruatajakši. Miula šanottih, jotta kun tulou Pavel Romanovič, niin šiitä miula ei tule työtä toimitukšešša. Mie mielelläh jätin šen työn, kun miula oli muuta ruatamista ihan riittäväšti. Šilloin lapšetki oltih pienet ta koulutyö otti äijän aikua. Šen verran miula oli lehtihommie. En mie mistänä eččin ainehistuo, enkä kirjuttan iče, kun vain kiännin vienan murtehella valmehekši kirjutettuja tekstijä venäjän kieleštä tahi karjalan kielen vaikka mistä murtehešta. Šemmoni miula oli še lehtitoiminta.

Nyt kyllä olet lehen šuuri apulaini. Mimmosie materialija työnnät lehteh ta mistä niitä löytyy?

Aika muuttu, lehteh tuli ruatajie. Kotvan aikua mie mimmoistakana šemmoista työtä en ole ruatan lehen avukši. Vuuvvešta 2000 alkuan mie tulin töih nykyseh Kanšallisen ta alovehellisen politiikan ministerijöh. Šilloin, još miula šattu mimmosie pikkaraisie kirjutukšie, runosie, niin työnnin lehteh.
A šiitä vuotena 1994 alettih karjalan kielen kešäkurššit. Enšin mie iče kurššilaisena olin, a šen jälkeh tulin opaštajakši. Kurššija varoin piti kerätä ainehistuo. Konša vain kielikurššit tulijakši vuuvvekši oli ilmotettu, niin piti vuuvven aikah ajatella mitä ta mistä šuaha. Kun rupiet eččimäh, aina hoš mitä mukavua löytyy. Mie šoitin toimitukšeh, kyšelin pitäykö tämmöistä työntyä, jotta on mukavua juttuo kun tarvinnou.
Kirjutukšie löyty ni vanhoista lehtilöistä. Niin, mie löysin Matti Pirhosen ta Veikko Pällisen mukavie juttuja, ne oli niitä aikoja, konša kirjutettih šuomekši. Mie niitä kertomukšie yritin löytyä ta kiännin vienakši. Niitä kiännökšie on painettu Oma Mua -leheššä šekä Taivalalmanakašša. Šemmoset mukavat ta kaunehet jutut, anna ne ollah rahvahalla luvettavakši.

Šie monta vuotta ruavoit šanaštokomiisissa. Auttoko lehen toimituš täššä ruavošša?

Šiitä kyllä pitäy mainita. Šanaštokomiisissa myö kekšimä uušie šanoja, kumpasie ennein ei ollun karjalaisilla, šekä panima karjalaisie šanoja järješšykšeh, šentäh kun joka kyläššä paissah eri keinoin. Komiisin jäšenet, kumpaseh kuulu ni lehen toimittajie, keräyvyttih joka netäli ta käsiteltih uušie šanoja. A šiitä myö esittimä šanaštuo lehen šivuilla, jotta rahvaš kačottais. Konša vienankarjalaiset lukijat Vienan kylistä nähtih niitä šanoja, niin eryähičči šoitettih meilä ta šanottih, mi šana heistä on mukava, tahi kerrottih, jotta lehen avulla muissettih unohettu šana. A toisista šanoista hyö šanottih, jotta ei, še ei ole hyvä, kekšikkyä minih toini šana.

Šie mainičit kiännöšruavošta. Tiijän, jotta on valmis šiun ta Ol’ga Karlovan kiäntämä Eduarg Uspenskin tevoš “Huoti-tiätä, kišša ta koira”, mintähpä kirja vielä ei ole painettu?

Jovenšuušša Kiännä!-projektin rajoissa piettih luventoja karjalaisilla. Myö Ol’gan kera niise opaštuma šielä. Kurššiloissa piti šuorittua kotitehtävie ta mitänih kiäntyä. Myö piättimä, jotta mitä varoin myö rupiemma kiäntämäh pikkaraisie tekstijä, kun kurššija varoin piti kiäntyä vain šivun šuuruni pätkä.
Kaikin tiijetäh, jotta lapšilla tarkotettuo kirjallisutta karjalan kielellä on vähän. Pakasima Ol’gan kera, jotta ois hyvä kiäntyä, esimerkiksi, Eduard Uspenskin kirja karjalakši. Vet hänen kirjat on tutut lapšilla, a konša ainehisto on tuttu ta mukava, niin karjalan kielelläki šitä ois hyvä lukie.
Niin myö kiäntimä Eduard Uspenskin Huoti-tiätä, kiššä ta koira -kirjan. Myö jakoma tekstin, a šentäh kun elämmä rajan eri puolella, niin enšin kiäntimä, a šiitä lukima toini toisen kiännökšie. Pakasima, mitein pitäy kiäntyä, jotta Uspenskin kirjuttamistapa ei mänis rikki. Vielä meilä oli käsittelyjä henkilöjen nimilöistä. Venäläisen F’odor-nimen kiäntimä karjalakši ta meilä tuli Huoti-tiätä, vaikka oli ni Heikki-variantti. Šiitä pakasima koiran, kiššan, lehmän nimilöistä, jotta pitäykö niilläki panna omat karjalankieliset nimet.
Pikku hil’l’ua myö šaima kirjan ihan valmehekši. Ol’ga Melentjeva tuli šen toimittajakši. Nyt Huoti-tiätä, kiššä ta koira -kirjan käsikirjutuš on “Periodikašša”.
Konša myö vašta alottima kiännöštyön, kuoli Eduard Uspenski. Lakien mukah, kuolomah jälkeh piti vuottua puoli vuotta, jotta šiitä šuaha lupa kirjailijan jälkiläisiltä. Šen jälkeh Periodika-kuštantamo kiän ty Sojuzmul’tfi lm-kinostudi jon ta jälkiläisien puoleh ta hyö annettih meilä lupa kiäntyä tevoš karjalakši, vain täštä työštä pitäy makšua. Makšu riippuu šiitä, missä ta konša kirja painetah, ken rupieu šitä levittämäh, äijänkö kirja makšau.
Šiitä myö malttoma, jotta šentäh kun tevoš on tunnettu, niin konša pakajat šen henkilöistä, niin mieleh heti tullah kuvat piirrošfi lmistä. Ei šua piiruštua henkilöjä toisenmoisiksi, kun heijän pitäy olla šamanmoisina, kuin piirrošfi lmissä: pitkänenäni poštinkantaja, juovikaš kišša, hörppäkorvani koira. Nyt jäi ratkaissa kyšymykšie taiteilijien kera, voimmako myö käyttyä näitä kuvie. Kun kaikki nämä kyšymykšet järješšytäh, niin työ jatkuu.

Mitä mieltä šie olet lehen nykypäiväseštä toiminnašta? Onko še muuttun?

Enšin, lehen toiminnan alušša, karjalan kieli oli pahašša tilantehešša, šentäh kun šillä ei ni kirjutettu, kun kirjuttajat käytettih šuomen kieltä, a vain myöhemmin ruvettih käyttämäh meijän murrehta. Miušta koko ajan še oli hyvä, jotta lehti on. Nyt niise on vaikie tilanneh vienankarjalaisien toimittajien kera, heitä on vähän. Ka nyt on nuorie toimittajie ta kirjuttajie, šeki on hyvä. Šamoin milma miel lyttäy, jotta leheššä on juttuja Kalevalašta, Koštamukšešta, Piäjärveštä. Leheššä kaikki ajat ollah hyvät, kun vain olis enemmän kirjuttajie.