ВепКар :: Тексты

Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | Создать новый | История изменений | Статистика | ? Помощь

Erkki Tuomi. Kertomukšie Velli-koirašta. 1

Erkki Tuomi

Kertomukšie Velli-koirašta. 1

карельский: собственно карельское наречие
Новописьменный севернокарельский
TUTUŠTUKKUA, MEIJÄN PARAŠ LEMMIKKI!
Meijän pereheššä eläy Velli-koira. Mie ta miun yštävät šanomma šitä lempinimellä Vellikki. Šillä on kaunis tulenruškie karva, kippura häntä ta niin kun revolla kaitani turpa. Vellikillä on muššat älyö loistajat šilmät. Koiran korvat aina ollah pissyššä. Velli on karjalais-šuomelaini oravakoira. Še laji on kehitetty kahešta lajistakarjalaisešta ta šuomelaisešta oravakoirašta.
Miun tuatto oikein tykkyäy mečäštyä. Hiän rikeneh käyt meččäh ta viettäy šielä monie tuntie ta päivie. Tuatto valičči karjalais-šuomelaisen oravakoiran šentäh, kun tämän lajin koirat ollah hyvie meččälintujen eččijie.
Meijän Vellikki on nuori koira, ka jo äijän mitä šuattau. Še tietäy issu-, veny-, ryömi-, iäntä-, aport-, huh-, tule tänne- ta ussu -komentoja. Lisäkši tämän lajin koirat ollah hyvin älykkähie ta lujašti kiinnytäh isäntäh ta hänen perehen jäšenih.
Eniten Velli tykkyäy käyvä tuaton kera mečällä. Nuorešta ijäštä huolimatta koira aikaseh alko ruatua. "Ruatua" on mečäštäjien termi. Koiran avulla kevyällä tuatto ampu kakši tetrie. Niin kun ruavaš koira mänöy veteh ammuttuja šoršija käymäh.
Vielä Vellikillä on toini mielehini hommaše tykkyäy leikkie lapšien kera. Koira juokšou meilä jälkeh, jotta šuaha kiini, urisou, haukkuu, ka ei pure, erähičči varovašti tarttuu hampahilla. Toičči myö juokšemma šillä jälkeh, a koira häntä torvellah juokšou pakoh. Vellikki tykkyäy uija meijän kera, konša myö kešällä käymmä järvie kylpömäh. Še ei piäššä meitä uimah keškijärvellä, aina hermoštuu ta pukkuau meitä lähemmäkši rantua.
Konša Vellikki oli vielä aivan pieni ta tolkutoin, ni šen kera aina šattu kaikenmoista. Šiitä mie tahonki kertuo.

VELLIKKI, PEILI TA PALLO
Šanotah, jotta pienet koiranpennut enšin oikein ikävöijäh muamuoh.
Ka meijän Vellikki konšana ei ole vonkun eikä eččin emyäh. Enšimmäisistä päivistä šillä oli hyvä ruokahalu. Vellikki šöi maitohuttuo ta hyvilläh mačkutti šuutah. Konša še ei šyönyn, ni melkein aina makasi. Vellie miellytti, konša še otettih šänkyh. Vielä meijän pentu joka paikkah jätti lätäkköjä ta myö toko tallasima niih.
Konša Velli kašvo, še makasi vähemmän ta tahto enemmän leikkie. Kerran myö kisasima šen kera palloh. Myö vierettimä palluo lattiella, a Vellikki juokšenteli šillä peräššä ta yritti purra palluo. Oli hyvin mukava. Pentu oli kömpelö, ei šuattan juošša kunnolla ta myötähäš lankieli. Täštä kaikešta Velli vielä enemmän innoštu ta haukku hyvilläh.
Tuatto pani lattiella šuuren peilin ta kučču Vellin. Pentu kun näki peilistä oman kuvah, ni enšin pöläšty ta rupesi haukkumah. Ka kuiteski šen himotti tietyä, mi tuo tuommoni on. Vellikki alko hil’l’oikseh läheštyö peilie, ka tuaš pöläšty, kun näki, jotta šen kuva niise läheštyy.
Šilloin še piätti hyökätä toisella koiralla kimppuh ta lujašti haukkuon ryntäsi taisteluh. Täyttä voimua še lenti peilih očin, piä kolahti kovah lasih. Vellikki vinkahti ta häntä alahana juoksi pakoh.
Kuiteski vähäsen ajan piäštä Vellikki tuli jälelläh ta alko nuuhella omua kuvua. Šiitä Vellikillä juohtu mieleh leikkie šen kera. Koira peilissä niise rupesi leikkimäh ta Velli oli mielissäh.
Täštä šuaten meijän pentu mie lelläh leikki tuon peilissä olijan kaiman kera. Ka enämpi še ei juoššun šiih očin. Višših muisti, jotta koira, kumpani eläy peilissä, on hyvin kova ta kipiešti käyt šillä, ken tahtou šitä vaštah hypätä!

VASSELEI-KIŠŠA, LIIPUKKAISET TA ENŠIMMÄINI TORA
Vanha kojitoin Vasselei-kišša tottu käymäh meijän pihah.
Kaikki kylän koirat varatah tätä kiššua, šentäh myö ristimä šen toračukši. Vasselei on vanha šuuri ta hyvin väkövä kišša. Šillä on juovikaš harmua karva, hyvin pität kynnet ta koko turpa on arpiloissa. Vasselein molommat korvat ollah repalehet, ne ollah aikasemmin koirien ta kiššojen kera käytyjen torien merkkijä.
Eryähičči Vasselei tulou meilä ativoih ta vuottau portahien luona, konša annetah vereštä kalua. Šiitä še mänöy kunne lienöy, katou monekši päiväkši.
Konša Velli kašvo, myö moničči ottima šen pihalla. Eniten penikkä tykkäsi juošša liipukkaisien jälkeh. Vellikki juokšenteli, hyppeli, heläkäšti lotkutteli leukojah ta kömpelöšti piehtaroičči heiniköššä.
Kerran Vellikki näki Vasselein ta piätti kisata šen kera. Velli lujah haukku ta juokšenteli kiššan ympäri. Vasselei ei ni kačahtan penikkäh, vain yhen kerran ilkiešti šihahti ta šai šen pakenomah.
Tuatto toi Vasseleilla kalan ta kišša alko šyyvvä ahmie. Šiih aikah Vellikki hiipi ta tempasi kiššua hännäštä. Vasselei mörähti ta iski koiranpentuo väkövällä luapalla. Vellikki ulvahti ta juoksi taloh.
Vähäistä myöhemmin myö huomasima, jotta penikän oikiešta šilmäštä valuu kyynälie. Tuatto kaččo Vellen šilmyä, puisti piätäh ta vei koiran eläinliäkärih. Liäkäri anto voijetta ta tippoja šilmäh. Koko perehen voimin myö monta päivyä liäkiččimä Vellikkie. Še ei millänä ois antan tiputtua šilmäh liäkettä.
Kohta penikkä alko pareta. Kerran tuatto kaččo Vellen šilmyä ta šano:
Parenou, niin kun koiralla ainaški!

Myö nakroma.
Nyt Velli tietäy, jotta kiššat voijah olla vuarallisie ta toko haukkuu niitä, ka lähellä ei mäne!

Kiänti Maikki Spitsina