ВепКар :: Тексты

Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | Создать новый | История изменений | Статистика | ? Помощь

Balakirev Nikolai. STUANOVOINE. 13. Liibulazet

Balakirev Nikolai

STUANOVOINE. 13. Liibulazet

карельский: собственно карельское наречие
Новописьменный тверской
Talvella kebiembäne lieni, ei što ruadoloin tuačči, ali šyömizin, a rahvahalla šiämellä kuinollou lieni kebiembi, žentän što fronta kyläštä edembiäzeh eisty: nemčan ajettih Moskun luoda, Tveristä, Mednoin luoda, peräytettih Rževah šua.
Vielä šygyžyštä kyläh oli tullun pereh Seližarovan luoda: naine kahenke lapšenke. Vas’alla bežencan brihazenke Val’anke lieni keškenäh šuuri yhyš. Tuli pereh, voit šanuo, pal’l’aš i leibä palazetta. Kyläläzet annettih heilä kudamidä vuatteista da šyömistä. Elämäh ruvettih tyhjäššä pertissä. Väliän muamoh rubei ruadamah kolhozašša. Kolhoza i avansua ando jyvänä i juablokkana. Vas’a rigeneh kando heilä maiduo omašta Buurašta. Käveli hiän Val’anke yhteh klassah. I koissa rigeneh urokkoida luajittih. Enämmän vuotta bežencat elettih kyläššä. Uijittih, konža tiijuššettih, što nemča on ajettu Seližarovašta. Äijät, i Vas’a heinke, šuatettih perehtä Udvuornah šua, a San’a härrällä vei hiät Kolašnikovan vokzualah. Konža Tveri piäzi nemčašta, kylie myöt’ ruvettih kävelömäh linnalazet. Hyö toko vaihettih mid’olgah omista vanheista vuatteista muajuablokkah ali jauhoh. Kučuttih heidä mid’ollou "spekul’antakši", vain jo myttyöt hyö oldih spekul’antatšuurešta hädäštä käveldih kylie myöt’.
Rigeneh Jel’ah käveli endihizen ponmarin tytär Nina. Konža Stuanun kirikkö šalbuači voinua vaš, ponmari perehenke uidi Tverih. Tverissä eli i Nina. Nyt hiän vaihteli kuda-midä jallačista da vuatteista, i konža myöhäšty stancalla pojiezdah, nin Jel’ašša i magai. Niih kerdoih illalla Jel’ah keräyvyttih susiedat, keralla tuodih ken möykkyzen, ken juablokkapiiruan, a ken i kappazen jauhuo Ninalla gostinčakši. A Nina šaneli kyläläzillä, midä oli Tverissä nemčoin aigah, mytyttä struastie, gor’ua da nälgiä rahvaš nägi. I nemčan jälgeh gor’ua fataiččikartočkan harčuloilla et äijäldi lihauvu. Nina oli ruadi, što hänen kodi jäi čielo, a vähägo puuhis’t’a huonetta bombista palo. Naizet kuunneldih, ohkettih: "Oh, kačuo midä muailmalla on, vähägo gor’ua tämän voinan tuačči naroda nägöy. Konža jo i loppiečennou?" i pyyheldih kyynelie šilmistä.
Käveldih kylie myöt i ne, kumbazilla eulun midä vaihtua, kumbazilla kaiket elot mändih tuhoh, a rigeneh i kaikki omahizet oldih kavotetuot. Vilu talvi šinä vuodena oli, vägövinke pakkazinke. Kerran kuulou Mar’u, klokutetah oveh:
Ken šielä rämiäniy?
Eu vet’ ovi lukuttu!
Pertih härmäššä tuli i šeizaudu rikkašopen luoh huonovane ukkone, šuorinnun vanhazeh osen’n’oih paltoh, piäššä saldackoi šuapka, kengiečen šargazih botih rezinapohjinke. Ukkone heitti šuapkan, hormiksi kyžy, eigo ole mytyttä ruaduo emännällä. Mar’u vaštah kyžy, midä hiän mahtau ruadua. Šano, što mahtau veiččilöidä hivuo, čuasuloida kohendua i toizie mužikan ruadoloida. Mar’u hänellä (kaikki pagina hormiksi mäni):
Riiččieče.
Pidäis’ pila hivuo.
Hyvä, – soglasieči ukkone, heitti pal’ton, riputti vuarnah.
Hiän oli šuoriečen šelgieh vanhazeh kos’t’umah, polvet staniloilla okuratno štoupaidu. Ukkone šai šugazen i zirkalolla ieššä silitäldi siivoin piän i teräväzen, tože siivoin, pardazen.
Mar’u toi pilan i podpilkan. Ukkone pani očkat, istuoči ikkunarandah i napri podpilkalla šorkaimah pilahambahie myöt’ šinne-tänne. Mar’u kaččou: ei šidä rua ukko.
Šie et hyviin hivorikot pilan. Miun poiga hambahie hivo vain konža podpilka edeh päin mänöy, a šie ražuanit kuin popadiu. Ana tänne pila! šiändy Mar’u.
Ukkone ando pilan, šeizaudu:
Mytyš mie pilua hivoja, konža i pilua kiäššä ijän aloh en pidän.
Linnašša šynnyin, linnašša eliin i vanhenin linnašša. Kaiken ijän, voit šanuo, ruavoin buhgalterina. Fateran bombittih, tyttären tappo, mie hänenke eliin, emändä kuoli vielä voinua vaš. Ka i jäin yksiin. Kontora, missä ruavoin, palo. Ka i läksin nälläštä, voit šanuo, pakkuomah kylie myöt’.
Oho gor’ahine, raukka, – Mar’u otti uhvatan, – istuo stolan tagah. Šöi ukko ei kiirähtiän. Mar’u iänettä istuoči ukon kohtah stolan tagah, aigah jygiešti hengähteli. Konža jo eulun midä šärbie, ukko rokan loppuzet kuado mal’l’ašta luzikkah i hlöbni jällyöt. Tahto noušša stolašta. Mar’u kiällä ožuttiissu, šai kiuguašta padazen rahkanke. Kyžy, šuaččougo ukko herua. Že vatkai piällä. Šöi annetuon rahkan, joi heran. Nouzi stolan tagada yhtälästä matkuttuan: spasibo, spasibo, spasibo, dai Bog tebe zdorovja. Šuorieči. Konža jo rubei uidimah, Mar’u čökkäi hänellä pal’ton kormanih kosinan leibiä, kakši muajuablokkua keitettyö i luukan. Že tuaš rubei lugomah tervehyttä da passibuo.