Тексты
Вернуться к списку
| редактировать | удалить | Создать новый
| История изменений
| Статистика
| ? Помощь
L’ubov’ Baltazar.
Den’gua kallehembi
Источник:
Oma mua. № 43, 2024, с. 9
L’ubov’ Baltazar
Den’gua kallehembi
карельский: ливвиковское наречие
Новописьменный ливвиковский
Mi oli hyvä eliä enne! Nengomii sanoi vie tässäh suau kuulta vahnembil ristikanzoilpäi. Dai se on tottu. Hos nygöi ei ole hädiä ni syömizes, ni sovas, ni mis muus. Den’gah kaikkie suau ostua. Ga enne elokses oli äijy mostu, mi on den’gua kallehembi.
Yksi parahis endizen eloksen puolis oldih susiedat. Toiči net roittih ihan omakse läheizekse perehekse. Muga oli meile Videles, Suurel Reboirannal, 1960-1970 luvul, konzu voinanjälgehine elos rubei paranemah da rahvas elettih jogahine omal ruavol, konzu lippu kinoh lapsil maksoi viizi kopeikkua, konzu rubl’ah syötettih školas kogo nedälin. Nygöi meijän bunukat vai nagretah, ei uskota, kuibo se muga voibi olla – yksi rubl’u täydyi kogo nedälikse.
Ystävät da opastajat susiedas
Mennyzii vuozii ainos mustelemmo minun opastajan L’udmila Viktorovna Savkinanke, kudai kogo ijän eläy susiedas. Petroskoin Pedagouguinstituutan jälles häi ruadoi kolmekymmen vuottu Videlen školas ven’an kielen da literatuuran opastajannu. Häi ainos oli valmistamas školapruazniekoin da illaččuloin stsenarieloi da iče hyväl mielel johti dai yhtyi niilöih. Nygöi, penziel olles hänen ilonnu on kukkien kazvattamine. Kezäl koin piha on onnuako kaikis čomin kogo kyläs. Vuozien luguh on kerdynyh tieduo dai maltandua, kudamii L’udmila Viktorovna jagau lapsile, rodnile dai susiedoile. Häi tässäh äijän lugou kniigoi dai lehtilöi, kois on hyvä kirjasto. Kaikenmoizii suurii sanakniigoi on piäle kymmenen, dai net ainos ollah käzis sanaristakkoloi arbailles.
Hänen vahnembat, Väkkärin Viktor F’odorovič da Anna Timofejevna, oldih hyvät ystävät meijän vahnembienke, dai kahten perehen lapset kaikin keskenäh olimmo hyväs sovus. Yhtes kižaimmo, ruavoimmo kodiruadoloi da kai yhtes istuimmo kylylaudazil, sentäh gu meijän vahnembat ainos autettih toine tostu kaikis dielolois. Anna Timofejevna ruadoi poikki joves olijan lapsienpäivykoin piälikönny, Viktor F’odorovič ruadoi školas. Ylen äijäl himoittas, ku Videlen kyläs dai školas tiettäs da mustettas nämmii kazvattajii da hyvii ristikanzoi.
Ukset kezäl kaikis talolois oldih päivät avvoi, minä iče menin, siirrin taburetkan raadivon rinnal, valličin levyn, panin sen soittamah, sit siirrin taburetkan ikkunalluo da nouzin ikkunal istumah. Istuin ikkunpielizel, viuhkutin jalgoi da kuundelin muuzikkua. Nenga minuu nähtih oman koin ikkunaspäi da tiettih, kus olen. Lugie en vie maltanuh, ga muite mustin kai levylöis olijat kirjutukset da maltoin vallita net, mit miellytettih. Muuzikkulevylöi susiedas oli ylen äijy, pajot oldih eri kielil, dai kai net kirjutukset oldih minun piäs. Istuin da kačoin yläh tuules liehujii puuladvoi, a gu lienne kudai pajo ei miellytännyh, sit heityin, uvvessah siirrin taburetkan, nouzin da vaihtoin levyn. Sen, kudai oli "paha", tungin peittoh, levytukun alle, gu se ei enämbiä vastah tulis. Muga mendih toiči kogo päivät, kuni kentah Väkkärilöis ei tulluh vai kuni minuu ei kučuttu kodih. Muut lapset oldih päivykois elostamas da käveltih riävys nuorazes rippujen. Minul oli välly, se oli paras aigu enne školah lähtendiä. Kai näin da kai kuulin, midä vahnembat ruattih da paistih.
Paistavua susiedoil oli äijy. Miehet toiči istuttih ilduhämäräs da paistih moizii paginoi, kudamii ei jogahine ellendännyh vie sentähgi, gu puaksumba hyö paistih suomekse. Minun tuatal suomi oli oma kieli, a Viktor F’odorovič oli karjalaine da vie lapsennu opastui školas suomekse. Häi hyvin tiezi viegi saksan kielen, kudamua lapsil puutui kuulta vai kinos, kus ozutettih voinua. Se minuu vähäzel varaitti. Vaste myöhembä tiijustin, midä kaikkie meijän tuattoloil puutui eliä da tirpua, kus mollembil puutui olla... Lapsennu vai näin, kui tippuu veri miehen kobrah hallennuon kupin periä. Kui harvazet sanat pannah särizemäh miehien hardieloi da käzivarrel kalduu piä, ku lapset ei nähtäs kyynelii.
Vai yksi medali
Pruazniekoinnu erähät kylän miehet käveltih medalit rydähäl. Viktor F’odorovičal oli vai yksi – Kijevan linnan puolistamizes. Br’anskan vojennoin opiston loppiettuu händy tahtottih panna ruadoh suuren vojennoin varaston piälikökse, ga häi kieldävyi, sikse gu tahtoi olla tozivojennoinnu. Häi ehti vai vähäzen sluužie Kijevan vojennois okrugas, konzu zavodih voinu. Voinan allus häi oli puolistamas Kijevan linnua, ga terväh puutui plenah. Sie häi opastui saksan kieleh. Ven’an saldattoi vihamiehet ruatutettih kuvves Jevruopan muas da suuris linnois. Nelli pitkiä vuottu jygiedy ruaduo, nälläs da vilus, konzu joga päiviä pidi varata koirii, da vie enämbi pidi varata, a gu ken tiijustau sen, ku häi on ofitsieru. Erähän pagenendan jälles yhteh kädeh jiädih koirien hambahien jället. Ga mies jäi hengih dai voinan jälles häi ei puuttunuh luagerih, sentäh ku plenaspäi välläl piästettih oman armien saldatat da miehen joga askel, ruado dai aigu oli tiettävis da nähtävis. Voinan jälles Viktor F’odorovič oli ruavos eri kohtis ezmäi Anukses, sit Videles.
Oman mučoin, Anna Timofejevnanke hyö oldih yhty 1919 vuottu, tunnustuttih vaste voinan jälles Anukses. Anna oli Tuuksen kyläspäi, häi oli kolmastostu lapsi suures Antipovien perehes. Anuksen čupul hyvin tiettih Antipovien sugu, kus oldih maltajat da tiedäjät agronomat. An’n’oi loppi Petroskoin Opastajien opiston, ruadoi RONO:n inspektorannu, sit Videleh tulduu oli lapsien päivykoin johtajannu. Viktor F’odorovič Videles oli ezmäi sel’pon johtajannu, sit školas fiskul’tuuran da vahnembien kluasoin vojennoin valmistuksen opastajannu. Hänel oli hyvä kazvattajan nero. Mustan, kui lapsen itkun kustah susiedas kuultuu tämä mies kerras juoksi abuh. Häi parembi kaikkii maltoi alevuttua da pagizuttua pienii lapsii. Hänel oldih moizet silmät, mittumii ei jogahizel naizel olluh. Lämmät, ellendäjät, ainos buitegu itkijät. Dai lapset kuultih hänen sanan.
Moizinnu jiädih mustoh Väkkärin susiedat. Ga suurin oli, tiettäväine, se, ku hyö laskiettih minun muaman da tuatan elämäh omah kodih, konzu hyö kolmen vahnemban lapsenke tuldih Videleh. Elettih yhtes, meijän tuatto autoi susiedoi nostua rinnal uuttu kodii. Se vahnu kodi da meijän mätäs nygöi meile kaikil ollah yhtehizen endizen eloksen kohtu, kudai tuou mustoh sen, mi on den’gua kallehembi.