Texts

Return to list | edit | delete | history | ? Help

Pruasn’iekoista

Corpus: Dialectal texts

Uhta

Informant(s): Fjodorova Marija Ivanovna, 1883, Chiksha (Čikša), Kalevala district, Republic of Karelia
recording place: Kalevala (Uhit), Kalevala district, Republic of Karelia, year of recording: 1968
recorded: Федотова Виено Петровна

Source: Образцы карельской речи. I. Говоры Республики Карелии, тихвинских и тверских карел, (1994), p. 98-101
audio archive of ILLH, KarRC RAS: №1035

Pruasn’iekoista
(Karelian Proper)

Noo. Petrumpäivä ol’i še, enšimmäin’i kešäpruasn’iekka. Šiitä lähetäh heinällä šinne. Joka ihmin’i joka talošta, joka talošta. Šiitä kakši ta kolme netäl’ie, n’el’l’ä n’etäl’ie toiset keyhemmät ruattih heinyä. Šiitä kačotah peltojah, joko alkau valmistuo, joko alkau valmistuo, ymbäri peltoja kävetäh. Kačotah, joko valmistu tämä kohta el’i eiko valmistun. Šiitä Iivanampäivä kun tul’i, šiitä kaikim peltuo l’eikkuamah ruvettih. Riihtä puimah. Kaikki riihtä puitih akat šielä yöl’l’ä. Ta kalua pyyvettih, kaikkie kun staraiččivuttih, jotta vain to šais’ el’inkeinuo talvekši kaikilla, pit’i t šuaha. Lehmil’l’ä heinät šuatih, joo. Ni nyt pitäy šuaha ihmisil’l’ä kalua hyviin šuaha, ta hyvyä ku tullou, jotta tul’is’ kaikilla hyvin.
Šiitä lähetäh toko, männäh šiitä, Pohročalla mäntih Jouhkol’ah šiitä, enšimmäin’i Pohročč ol’i täššä, Čikšašša. Šiinä oltih Čikšašša enšimmäin’i Pohročča. Šiitä, n’el’l’ä netäl’ie män’i, šiit ol’i Jouhkol’am Pohročča. Šiitä oltih šielä, Pohročalla Jouhkol’ašša tuaš pruasnuitih, šielä häitä pijettih kahet-kolmet. Miehellä män’i, kakši-kolme henkie män’i miehellä šielä Jouhkol’ašša toko kaikičči joka vuoši. Myöki kun ol’i miun čikkoki män’i šielä, Jouhkol’ašša Pohročalla še n’iin. Ja šiel ol’i joka aika n’iidä, šiidä tuaš tuu...
Oltih vähä aikua šielä n’i ollah, ka šiidä tulou tuaš Iivanampävä. Šiidä lähettih Šuomeh. Iivanampäivänä Šyyš-Iivanampäivä še ol’i, Šyys-Iivanampäivä. Šiitä lähettih Šuomeh šiitä. Šiitä männäh, potakat kaivetah, riihet puijah, isännät lähetäh Šuomeh šiitä. Naiset jiähäh kot’ih vain. Šiitä ne naiset šielä. Joku. N jiäy moušot kasakk otetah, el’i ken kaččo šillä naisella apulaisekši, kun on pohaat’inat, a ken ol’i keyhä, še nain’i iče šielä ruatau konša mis’s’äki, tois’illa mänöy kasakakši še is’äntä, šem pit’i iččeh ruatua kaikki. E.., ei auttan n’imitä.
No šiidä kun, el’ettih šidä jo n’iin äijä, jotta jo talvi alkau kohta tulla. Šiidä tulou Roštuom pyhä, šiitä Roštuo tulou. Šiitä Rostuon jälkeh tuaše ollah šiidä tulou Vierištä, suuri pruasn’iekka. Šiitä ol’i ves’iris’t’i. Tuošša, kiriköl luona. Šiitä hypättih veteh šiitä, ja šiinä nossettih šuurilla hantuukiloilla. Še ol’i kymmenem metrie hantuukit, šivottih ken kipienä ol’i. Jiäkšetettih, jotta veteh, jotta nyt. Nyt tämä on veještä tullun, nyt pitäy tämäki, hyppäyttyä veteh. Šiitä še hyppäi veteh män’i kirikköh n’iim märkänä, pappi šiitä mol’i hänellä ne, jotta nyt paren’is se kaikkin’eh. No n’iin hän tuota parenou miki mäššäh [?] täi šiitä hiän tuaš.
Ollah šiidä tulou Äijäpäivä. Šiitä heilä kun že talvi mänöy, Äijäpäivä tulou, šiitä hyö šitä pruasnuitih. Oikem pa hyvin. Še ol’i oiken šuuri pruasn’iekka, kolme prua pruasn’iekkua pijettih aina. Šuor’ittih hyvin, sriäpittih hyvin. Še šuuri pyhä ol’i kokonaista šeiččemen netäl’ie, ei šyöty maituo, ei šyöty voita, ei mitänä muut kun, kalua ta šiitä šiemevvoita, ta potakkua, ta šemmoista kaikkie muuta šyötih, a maituo ei annettu, ku lapšellaki kolmeh vuoteh šuat’ev vain. Kolme vuotta kul lapši täytti, maituo ei annettu šiinä šuurešša pyhäššä. Šeiččemen netäl’ie ei lapšella annettu maituo, muuta kun aiviv vain, šemmoista, mämmie luajittih, šavarn’eita luajittih, ruisjauhošta šitä kaikkie, n’iitä vain šyötettih potakkua, ta hautua, ta kem mitä kalua, šemmoista, kaikellaista muuta ruokua, vain ei tuota maituo. Šit ei annettu kyl’l’ä. Noo šemmoset ol’i pruasn’iekat ennein kaikilla rahvahalla šitä.

Roštuošta šanokkua vielä.


Ka, no, Roštuošta, Roštuom pruasn’iekka ol’i še hyvä n’iise, sil’l’ä kyl’l’ä, kolme pruasn’ikkua pruasnuitih n’i Roštuota. Še n’iin oiken käytih kuntelomah, Vierissänkeški kun tuli, kuntelomah käytih, otettih istuuvuttih lumeh. Ta šielä kunneltihki, mitä kuuluu, eikä šielä toisinah kuulun’ n’imitä, kerran n’i mie män’in. N’i šiitä, mieki män’in kerran. Šiidä kuul’im mie šev verraj, jot män’imä, n’i kuntelemma. Šiel ol’i n’iemi meilä, ei n’iketä el’än. Kun šil’l’ä n’iemellä n’iin srojitah, n’in srojitah n’i taluo ta šanotah otta, taluo pitäy srojie, täššä talou tulou. Ta vel’imieš tul’i armeijašta, ja n’iin še talon sroji šiihi. Šiitä šemmos’ie n’iitä ol’i kaikkie ennen. Noo. No en t’iä.

Mitäpä vielä kuul’ija?

Ka mitä? Konša kelläiki mitä kuuluu, ei šitä kaikilla yhemmoista, käytih, en’ t’iijä, kaikkie mäne muis’s’a. Kel’l’ä kuuluu hyvyä. Kel’l’a kuuluu pahua. Vierissänkešellä aina tuhkua šieklottih ja kaikkie šiidä vielä. Ja kellä tulou hyvä mieš, n’i še, tulou šuappuajalašša talluau, a kellä tulou keyhä mieš, še vičalla lyöy šen, tuhkan kaiken. Vot šemmoz’ie ol’i ennen n’iitä, posloviččoja, šemmos’ie posloviččoja, vot. No emmä t’iijä, mitä häntä nyt muuta.

kellä pit’i šinä vuotena miehellä männä, n’i mitä še, še näki?

Še ol’i, še näki tuota konša, še käkie kukutettih kevyäl’l’ä täššä. Noo. Šil’l’ähän käkie kukutettih ta laulettih, jottakuku kultan’i käkön’i”. Noo. Šillähän šeki, šitä käkie kukutettih šiidä, käki kun kukkunou, n’i šiidä šinä vuotena mänöy, a kun ei kukkune tai ei n’i mäne.

A jesl’i kun kuolomakše?

A kuolomakše ei kukutettu, ei n’ikonsa ja kačottihhan ne t’inaveteh, t’inua valettih Roštuon tädä, ei, Uutena Vuotena, uutta…, uu Uutena Vuotena t’inua valettih, kačottih t’inah. Kel’l’ä mityttä, tulouko šulhan’i el’i mi, šiitä käytih hevoista vejettih. Korennošta piäl’l’ičči kolahuttauko jalan ne, on še. Šemmoist ol’i kaikemmoista. Noo. Šiitä, hevoista vejettih tallista. Näin no korento pantih, se millä vettä kannettih korvo, šemmon’i kahen henken kannettih ennen. Noo. Še, jotta kolahuttanou enšimmäisej jalan, šinä vuotena mänöy tytär miehellä, tyttäret vejettih, a kun ei kolahuttane, n’i ei n’i mäne. Še tuaš šil’l’ä vuuvella jäi.
Šiidä t’inua kuv valetah šielä, t’inavejellä käytih kuntelomah ta kačottih t’inaveteh, jot nägyygö šielä miehen kuvua? Ei näkyn eigä i kuulun, kell ei männyn, a ken näki n’i, kaikki valottih, kun nähtih šiitä še. Näki mon’ieš, šielä näki. No, šemmoišta n’iit ol’i ennen kaikemmoista, šitä kyll ol’i.
Aital lukkuh käytih. Vot i, tuola, ennev vanhah šielä miäm muamo mainičči. Vot kun mändih aital lukkuh kuntelomah Vierissänkešellä, mäntih. A tyttäret še lähetäh kuntelomah, yks’i poik ol’i šemmon’i, oikev vil’l’imäin’i, šanou, jotta ičekšeh ajattelou: ”Mie lähen aittah nyt, šiitä kuut’es’iuvun hoš jotaiki šillä poo tyttärellä”. Mänöy vel’l’i. Šielä tyttäret kuullah, kul’ l’ihua l’eikkuau, d l’eikkuau, l’eikkuau, l’eikkuau l’ihua da noo. Kaikin kuullah, n’iitä kolme tytärt ol’i. Tulou po vähäsen aijam piäštä: ”Mängyä pois tyttäret, Lukka ol’ l’ippahah l’eikattu”. Še ol’i l’eikattu, ta i še ol’i totta. Noo. Še Vierissän akka l’eikkai šen. Noo. N’i emmä t’iijä, poh snajut. Mihän on, mistä myö t’iijämmä, ga vai, vaim mainittih šita. Miäm muamo main’ičči, jottaše ol’i totta”, šanou otta, še ol’i l’ienöyk ken šel’ l’eikannun ei muut, vaim mi l’ienöy l’eikannun, ka še l’eikattih šiitä. Ja ol’i šanon, jottamänkyä pois tyttäret, Lukka ol’ l’ippaha…”, t Lukkua eččimäh männäh, l’ihana l’ippahašša ol’i. Noo.

A täštä, Troičča vain Stroičča täštä vielä šano.

No Troičča, Troičča, noo. Troičča on. Še on n’iis’e, hyvä pruazn’iekka, tiälä käytih toko käytih tuola i. Ne tuola, Alajärveššä Troičalla tai n’iisi, a pruasn’iekka še n’in. Šiinähäm pominoijah kaikičči näitä pokon’n’iekkoja ennenki no, noo. Mol’ittih Jumalua. Še n’iin. Ta pomintkua annettih toisillah, näillä vanhoilla ihmis’illä ta kaikki. No. Annettih n’i vuatetta, kellä annettih šankie, kakkarašta l’ähtien kaikki sriäpnyä annettih, vakat täyteh annettih. Annettih rahua, ken anto viis’itoista kopeikkua, ken anto kakšikymmentä kopeikkua, šillä vanhalla akkasella. Ken anto čäijyvos’minan, kem miki! Ei sidä ollum miäryä, jotta kem min antau. Sil’l’ä keinon ne ennen tätä Troiččua pruasnuitih.

A käytihkö näin kalmismualla?

Oi! Käytih, puitt ei käyty, joka paikašta käytih viel’ä. To kenel’ l’ienöy tiältä šukulais’ie tois’istaki kyl’istä, šattun guolomah tänne, n’i kaikki käytih, oi! Tämä Uhut kävi ilmasen ikäh. Kolme pruasn’iekkua, ei vielä yks’i ollun. Kolmena pruasn’iekkana käydih kalmis’mualla kaikičči.

Mitä hyö šielä...?

Ka mol’ittih vain, noo, näin kumarreltih ris’s’ittih šilmie.

A šyötihkö ta juotih šielä?

Ei! Ennen ei kalmis’mailla. Kot’ih tultih, murkinat laitettih. Šiitä šyötettih rahvašta, kev vail’ l’ienöy tullun. Joka ainutta. Šil’l’ä keinoin