Texts

Return to list | edit | delete | Create a new | history | ? Help

Silda poikki Užmašta

corpus: Dialectal texts

Poduzhemye,

Informant(s): Danilova Fekla Stepanovna, 1906, Poduzhemje (Užmana), Kemsky district, Republic of Karelia
Jakovleva Evdokija Saveljevna, 1902, Maslozero (Voijärvi), Kemsky district, Republic of Karelia
Stepanova Marija Jakovlevna, 1907, Poduzhemje (Užmana), Kemsky district, Republic of Karelia
recording place: Poduzhemje (Užmana), Kemsky district, Republic of Karelia, year of recording: 1970
recorded: Федотова Виено Петровна

Source: Образцы карельской речи. I. Говоры Республики Карелии, тихвинских и тверских карел, 1994, p. 138-139
audio archive of ILLH, KarRC RAS: №1396/9


Silda poikki Užmašta
(Karelian Proper)

Muis’s’atko, ku s’ildua poikki strojittii Užmašta. Meil’ä ved’ Užmašta ol’ima, s’iit’ä s’ilda strojittu, kuin n’iitä nazivaitii.

V dvaccet’ vet’ ftorom van dvaccet’pervom godu strojittih siit’ä.

Myö vet äpärehenä viel’ä poikki sillasta kävel’imä, muissatko?

Hiän ol’i yhen vuuven meil’ä s’ilda. Enzi kevyänä ku tul’i d’iä.

Enži kerran ei vien’yn, toizena vei. Toizena, toizena, toizena.

Kuin käytih poikki?

Ei n’ikuin käyty.

Ei käyt’y.

Zavod’ittih s’ildua luad’ie poikki, raz’ve tuommozešta kožešta voi s’ilda luad’ie poikki?

Hyö luajitaa alkukožešta silda. Ei n’imyt’t’yn’äist’ä pandu sinne, sit’ä varua.

Ukko, Ukko nazivaiččuudou. Vet’ hiäm matkai koški, hiän ol’i kaikkin’ee n’äin, nakloonu. No a s’iel’d’ä matkai ku stola vez’i, a hyö siihi paikkaa aivaa luajittih koš... t’ämä šilda. Enži kerran kevyäl’l’ä ei vien’un, a toissa kevyänä kun jiä läksi kun.

Šuur’i vez’i ol’i.

Oldii n’ämä, kl’etkad ne. Kaikki i vei.

Puuzet kl’etkat, ei hän’eššä n’iät’ t’ö predohran’iit’el’i hän’eššä, vei... A t’iijatko, mui... vod myö viel’ä, do etogo kävel’imä viel’ä, sillasta poikki, viel’ä, perilöit’ä myöt’e pojat kävel’d’i, mie muissan. A kun tul’ima, šinä piänä, tul’ima kot’ih, kun juokšemma t’änne, joo N’okkalan pirt’t’ie zan’imaiččou, zal’ivaiččou da s’ilda matkuau. Vot kui, ol’iz ollun’ n’iin äijä poikua, da i meit’ä män’n’yn kokonain’e, silda t’äyzi ol’i äpäreht’ä siin’ä kävelömäšša. Ei ugod’in viel’ä tuommon’i tukku männä lašta. Ihan totta, muissan kun t’anapiänä. Pojad viel’ä.

Ukko naverno ku pyörähyt’t’i da s’iihi murotti koškee.

Pojad vielä, oldih n’äillägi pojat murtah perilöit’ä myöt’en, myö heitä i piemmä n’äin, d’otta a vdrug da per’ekat’t’iekše, myö šanomma: ”Huimen’itta, langietta”. Emmä kerin n’ikunne, kačomma, juokšemma siel’dä, jo N’okkalaa män’imä, l’istoida kannamma, kum matkua d’iä, i, i stuukaiččou.

No kerittihkö hot’ männä šitä šiltua myöte ken’n’ih?

Ka kävel’d’ii.

Kävel’d’ii kežäl’l’ä vain.

Yksi, enzi vuoži, vielä muissakko zaborua luajittii.

No, no, no.

No s’iit’ä poikki vejet’t’ii.

A ku, zabora kun, se kun, se kun silda pandii, zaboraa ei män’n’yn’ s’omga. Sina vuotena.

Silda ze ol’i yl’embänä.

Silda pimet’t’i... Siinä vuotena vähän’ n’i puuttu siit’ä. Aivin ol’i zaboram piäl’l’ä päivä.