Тексты
Вернуться к списку
| редактировать | удалить | Создать новый
| Статистика
| ? Помощь
Neidine da Kuudam
жанр: сказка
Источник:
Oma mua. 2026. 02.09 (№ 34). С. 7
Kiändi L’ubov’ Baltazar
Neidine da Kuudam
карельский: ливвиковское наречие
Новописьменный ливвиковский
Eli eräs čukča, da oli hänel yksi tytär. Kuudam piätti varrastua neidizen da vediä iäres Mualpäi...
Se neidine oli omal tuatal paras abuniekku. Joga keziä häi paimendi pedroi loitton, talvel vie loitomba meni. Vai harvazeh häi ajoi omal pedral tuatalluo syömisty ottamah. Kerran yöl pedru nosti piän, kačahtih taivahah dai sanou: – Kačo, kačo! Nosti piän ylähpäi neidine da nägöy – siepäi regyöl laskeh Kuudam kahtel pedral.
– Kunnebo se? Miksebo tulou?
– Ga sinuu tahtou ottua! – sanou pedru. Pöllästyi neidine:
– Midäbo nygöi? A gu minuu tulou eččimäh? Pedru kaivoi kabjal haudazen lumeh da sanou:
– Peity teriämbä tänne!
Neidine meni haudazeh. Pedru hänen piäle lundu potki. Ei nävy neidisty – on vai lumitukkuine!
Heityi Kuudam taivahaspäi, azetti omat pedrat, tuli riespäi.
Kävelöy, kaččelehtau, eččiy. Ei ole nikus! Lumitukun tyveh tuli, kai piälakan nägi, ga ei voinnuh ellendiä, mi se on.
– Tämähäi kummu! Kusbo on neidine? En voi löydiä! Lähten nygöi iäres, sit vie kerran tulen, lövvän neidizen dai otan omah kodih!
Istavui regeh dai lendi pedroinke taivahah.
Ehti vai Kuudam lähtie, pedru potki lumet iäres. Nouzi neidine lumespäi da sanou:
– Läkkä teriämbä tuatalluo! Eiga tulou Kuudam peräh! Sit jo en ehti peittyö.
Meni regeh istumah. Pedru lähti juoksemah mi vai vägie oli.
Tuldih tuatalluo. Juoksi neidine čumah. Tuattua nikus ei ole. Kenbo nygöi auttau? Pedru kiirehtäy:
– Peittyö pidäs, terväh onnuako Kuudam tulou peräh!
– Ga kunnebo täs peityt?
– Minä sinuu tieduičen, roittos kivi!
– Tundou!
– Sit pal’l’azekse!
– Tundou!
– Čuman kangekse!
– Tundou!
– Hoikkazekse karvazekse villazes katties!
– Tundou, tundou!
– Ga midäbo sit? Luajin sinuu tulipäriekse!
– Se on hyvä! Istavui neidine, pedru kabjal iški, muutui neidine tulipäriekse. Päre hyvin palau, kogo čumas valgei rodih.
Ga Kuudam jo tulou, jo ečitteleh, kogo pedrukarjan kaččeli, tuli čumah. Kaiken čumah kaččeli, ga ei voi nikus löydiä. Ga palajua tulipäretty ei näi, sentäh ku se on kirkas dai Kuudam iče kirkas.
– Kummua sanot! Kusbo neidine on? Nägyy uvvessah roih lähtie.
Ehti istavuo regeh, ga neidine juoksi pihal, rubei nagramah:
– Täs olen, täs minä olen!
Jätti Kuudam pedrat, tuli čumah, kaččelehtau, ga neidine jo ehti uvvessah tulipäriekse muuttuo.
– Tämähäi kummu! Kunnebo kadoi? Vikse roih tyhjilleh lähtie. Ehti vai istavuo regeh, ga neidine juoksi pihal, rubei nagramah:
– Täs olen, täs minä olen!
Juoksi Kuudam čumah, uvvessah kai kuadeli da kiändeli, nikus ei voi löydiä. Väzyi muga, ga kai voimatui. Odva jalgoi vedelöy, odva piädy pidäy.
Sit jo neidine heitti varuandan. Muutui uvvessah neidizekse, lykkäi Kuudamon sellälleh, sidoi jallat dai käit, ribaitti pihal da lykkäi regeh.
– Kačos vai! sanou Kuudam. Nenga sit tapat minun. Ga iče olen viäry, tahtoin sinuu ottua iäres Mualpäi. Anna minul hos vie kodvaine olla lämmäs, kaikkineh kylmin.
Kummu rodih neidizel:
– Kuibo sinul rodih vilu? Ainos välläl olet, kodii sinul ei ole, ole nygöigi pihal!
Rubei Kuudam pokoroiččemahes:
– Ga sit hos piästä minuu välläl, roimmos sinun rahvahal ilokse. Yön muutan päiväkse! Laske minuu, minä miäriän teijän rahvahal vuvven! Ezmäi olen Vanhan häkin kuu, sit Vuonazien kuu, sit Vezien kuu, sit Lehtien kuu, sit olen Lämmän kuu, sit Sarvien lykkiämizen kuu, sit Porojen kiiman kuu, sit Talven kuu, sit Lyhenevien päivien kuu...
– Ga konzu lasken sinuu välläl, konzu lujenet, etgo uvvessah tule minuu eččimäh?
– En, en tule! Unohtan! Ylen sinä mielevy olet. En enämbiä nikonzu heity omal taivastielpäi. Laske, rubien valuo kaikil andamah.
Laski neidine Kuudamon välläl.
Sit aijas ainos, ku vai Kuudamo ollou taivahas, kaikkiel on valgei.
