ВепКар :: Тексты

Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | Создать новый | История изменений | Статистика | ? Помощь

Šattu ilman pyššyö

Šattu ilman pyššyö

карельский: собственно карельское наречие
Вычетайбольский
Yks kerta vielä. Yksi kerta miul oli. Šattu. Ilmam pyššyö.

No.

Mie matkuan s’ielä, mečäššä. Yhtä. No troppua myöt’e, kaitan’i troppa ol’ muinan’i. Tuattorukkan’i on anžatie n’i, anžua pit’i, n’i še tuntuu še tropa. Matkuan, kačon, piessako tuola tukku on, šammaltukku on šielä ieššä, ku še piru tiälä, näin etä(häl) šammalta šuau, eli mätäššä kun sinne, l’iävih varoin da tanhuoih varoin, da sinne, muka tateheksi sinne. N’iil’l’ä heposilla ta lehmill al. Ka k emäš, šeiččemeh kilometrih kyläštä. No en s’itä aššu. No tottaš smiet’in, kenn’ih on. Mänen aššun šen, rupien kačon, missä š on, k rupien ka. A täšš on kolmkymmend m’etr’ie. Emäškuoin’e, kačon. Piällä kuhjau šiinä, še, šammaltukum piällä. Ka m’i perkeleš tuo on?” Mie, karjahan. Midä, midä ruat?” Ei niä. Toisen kerran karjaha karjah(an) nouz’i. Ei n’i arvua, sinne miuh päin kaččuo, a toizeh päi kaččou. Kačonkarhu, no meččeštäkö hiän tuošša on, šammaltukum piällä?”
No mie kačon. Kan Mitä kačot sinnä päi, kačo tänne päi, tiäl olem mie”. A miul ei, eik ole pyššyö, eikä kirveštä, ei n’imitä matašša. Hyppyän hänem piä(l), kačahti mie tuaš, hänem piällä mie šan. Mitä piru s’ie s’iinä ruat?” Mat’in kera da vielä tavottelen muka n’iitä, okšie da kaikki. Hiän hyppäsi muutoman kerran da kačon mie, jottavieläkö kačot sinne?” Mie ajamah, a hiän aina pelättelem muka, a häntä š koškie ei voi hot. No. Šata metr’ie mie s’inne häntä ajoin, da katos’ niä kuušikkoh. No, lähtie pitäy kaččuo, jotta piruko hänel oli, s’iin oli še mätäštukušša. Šielä mätäštukum piäl oli, kum mänen jälelläh ta mänenhäm mätäštukun. Šen šammaltukun viereh, emäškoin’e, siel näkyy hirvinjalka. Rupien taputtomah. Kravahti, ku pyörähytän, hiän оm miula ihan jäl jälkeh tullun sil juuri olen.

Tuli še kondie?

A rinnal on, tullun sinne jälkeh, mie kum pyörähän da kui ladvasen, šemmon’i, hoikkan’i, hongain’e oli kuattu, ladvasen šen otan, še kun mošahtau, katkieu še, šen. Ka s’iitä mie ei, ei lähe, ei lähe enämpi, kun vähäsem mänöy da i pyörähtäy. Ei, ei lähe mie, kun tuaš hänem piäl, a jo i, no toistšatua metrie, toisen kerran. A aina šen varautan, mänet piällä, n’i alkau šev verran. No s’iitä kato, no laatno, no, lähen toisen kerran. Matkuan vähäsen da mänem puun tuakš šeison, tulouko jälkeh? S’inne aina vähäsen tuaš mänen, tuaš kačon, ei tule d ei tule, mänen, ei tullun s’iitä, mänen n’i, jušti on hirvie, kuatan s’iihi, n’i täštä kainalošta jušti om puhannun, šammalella kattan on šen, da šammalella on tuota. Kainalon om puhan, da šieltä totkuja vetäy, šieltä šiämeštä, ta vašt alko šyyvvä še, ja haisuu jo, konš ollou n’i, še kun kun’i ei haisumah rupie, ei še šyö sitä. N’i s’iitä mie olin, ei še, ei miul ol’i lähtiis’ poi poikeš sinne hirvi, mie smiet’in, jotta tulouko tuo nyt käsin n’i ei.