Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | Создать новый | История изменений | ? Помощь

Mečäl’l’ä kävel’imä

Mečäl’l’ä kävel’imä

карельский: собственно карельское наречие
Панозерский
Kävel’ittä mečäl’l’ä?

Kävel’imä.

Mimmoista l’induo šielä?

L’induo... Kevyäl’l’ä meččuo tappoma kiimoissa. T’edrie tappoma. A ennee siel’ä... anžalla pyytimä. Kaikemmoista puuttu, meččuo i koppalua, i t’edrie, i meččokanua, i pyytä i.

A olettako kondieda nähnyn?

Olen, olen. Mie olen n’i tappan kondien vielä.

No šanokkua, kuin työ tappoja šen kontien?

L’äkšimä, n’iät, meččäh pl’em’än’n’ikän gera. Koko päivän hiihtimä, n’iätyä emmä l’öytän, okt’aabrskii praasn’iki. Matkuamma šuota myöt’i. Oldii vanhad h’iän jäl’ed. No lähemmä tuoho, kuužikkošuarekšeh koht, eikö siel’ä ole vereštä. Män’imä vai, koirad ruvettih haukkumaa, miun da i hänee. Kad’omma, n’iämmä, šuam metrim piäštä, kun on harvan’i mečča, otta pezä on, loukko. Mie jo ruttozee, pl’emän’n’ikällä šau... heitä šukšež da juokše rutombah, jott ei kerkie hypätä kondie pežäštä. No hän juokši ruttosee, pul’kat pan’i siämee. Koirad vähän’i haukuttii, no, minuut tam možet kymmenen, hiän’ n’i piäh ožutti. Aa ambu oččaa. Siid’ä yhel’l’ä pul’kalla, i gotof, i tappoma ta.

Ol’igo äijän kondieda šielä?

Ol’i, siel’ä ol’i kondieda, oli lambahie, joka vuotta meid’än’i söi, jotta viižien-kuužien kappalehin.

Tultih ihan kyläh?

Ihan! Viijenkymmenem metr’in piäštä söi. A svierie, hirvie, ahmuo, oravua n’iätyä. Ta n’iätyä mie tapoin voinan jäl’kee äijä. Kun’icca... Se voinan jäl’kie. Ennen ol’i oikeiv vähä. A vod jäl’eštä, voinan jäl’estä tuldih, mistä l’ienöy.

A šanokkua, kuin, vot, ohotn’ičaijah... koiran kera?

Koiran gera, ku vähä lunda, n’i koiran gera on oiken hyvä, koirad jäl’gil’öit’ä myö mänöy... hänen l’öytäy mist’ä, а päiväkši hän ven’yttäytyy muate. Ä yökši, yöl’l’ä hän kävel’öu eččimäh ruokua. Häm mänöu hakoloih, juur’ikkoih, mänou onteh puuhu, loukkoloilla. Koira haukkuu, i koira lau... šihi, а sinne, verkon ymbäri lažet... sieldä hänen šavulla ajat poikež, hän hyppyäy verkkoh. Puuttuu, verkošša koira tavottau vet, koiralda otat poikez da el’ävänä käzih, ihan el’ävänä otad dai siit tapamma da i.

A eikö šitä ammuta?

E, k ammut ku, missä om puušša. Puušta ammut. Ammutaa, ounašša puušša. L’eikkuat loukon alahakši, panet šavuo. Hiän šiel’dä, šavu sinne läpi mänöy, hiän loukošta viid’iu, siid suau sinne puuh, toizeh puuhu, siidä ruttozeh ammu, jotta hiän ei kerkies puat’a.

Kuimpa oravua?

Oravua toože koira haukkuu. Koira haukkuu, mänet. Kun ei i nävy, kol’issat puuta, hän l’iikkeydyy, hyppyäy toizeh puuh, n’iäd, ammud da i vot.

Na l’etuu... ambuo pitäy?

Ei, n’iin nal’etu ka hän že peittäy, jotta ambuo otta, vähembi nahkua r’ikkou. Hänel’l’ä yksi piä nyd näkyis.

A mil’l’äpä työ ammutta?

Drobilla, drobilla. Kel’l’ä kun ol’i melkkal’iibernoi, n’e ammuttii melkkal’iibernoilla. Piähä vain ammutaa, jott ei nahka r’ikkautuis’. Pidäy točno ambuo.

Työ äijän oletta n’iitä ampun?

Oi! Mon’ie, šatoja. Nyd en käy, en, en voi, jalkoja kivistäy.

A mitäpä vielä ampuja?

Ka l’induo.

L’induo mimmoista?

Kaikemmois’ta, mimmois’ta. Šoržua. Järvel’l’ä.

A äijänkö ol’i šoržie tiän puolešša?

Kaikk om poduškat šoržan šulašta.

A ol’iko teilä... hukkie?

Hukkie n’yt rupei olomah, ennen eij ollun, a n’yt savod’i, jo viime vuožina, vuotta jo naverno kakšikymmendä on aikua kun.

Olettako ambun?

En ole. En ole i nähnyn. Jälkie olen nähnyn, a iččieh en ole nähnyn. Ei heitä i j ole vielä .

Pitäykö kondieda ihmisen varata, tuloukoš piällä konžan’ih kondie?

Kondie tulou piäl’l’ä, jes’s’ikö hänel’l’ä on šuatu ken’n’ih, tappanou hirven el’i siel’ä lambahan’, n’i s’iidä hän voit tulla, il’i hepozen šortau. S’iidä voit hypätä piäl’l’ä. A muit’en kondie ei tule piäl’l’ä. Ei. Pakenou. Kuulou ihmizen hajun, šahn’alla pakenou otta. Mitä vain kerkiey.

A ettäkö ole kuullun, jott ois piällä tullun kontie?

Olen kuullun. Tulou piäl’l’ä... Lambahan kun tappau, yksi nain’i, män’i vanha nain’i, läksi lammašta eččimäh, siel’ä kondie. Da hänel’l’ä piäl’l’ä tul’i da revitti hänen, s’iihi šuat’e, jotta kuol’iki. Lampahan tappo, lammašta šöi, a nain’i läksi eččimää lambahie. I hiän hyppäi piäl’l’ä da i revit’t’i, pahan, pahan päiväzekši. Nu boleičči, ka kuol’i kuit’enki.

Hirvie ol’iko teilä šielä?

Ol’i.


N’iitä ampuja?

Ka, šilloim po razrežeen’iju ammuttih. Koiran gera, koira haukkuu, hiän koiralla ieššä pyör’iy. Koiralla piäl’l’ä tahtou, a koira še kerkiey hypätä kyl’keh, puoleh toizee, i sil’l’a aikua lähemmäkši piäššäd da i ammut.

A ihmisen piällä ei tule hirvi?

Tulou, jes’s’i hangella vain ajad da hän kuv vaipuu, void n’i hypätä i piäl’l’ä. A on ollun semmoista sluučaita otta, šanotah, on hypän piäl’l’ä. Il’i važa, kun ov vot kevyäl’l’ä, jes’s’i kum mäned mis’s’ä n’ezaapno mečäššä, hiän važaldah hyppyäy piäl’l’ä čeloveka. Važua že pitäu ohran’aaija.

A näitä ol’een’i kuin teilä šanotah?

Poro.

Ei šanota pedrakše?

Šanotaa pedrakši, t’iäl’ä šanotaa porokše, a meil’ä šanotah pedrakši. Oi! Siel’ä on yl’en äijä n’iid, yl’en äijä, jotta kolmin šavoin on yheššä karjašša. Mie olen iče nähnyn mon’ičči.

No, olettako t’ietän vot oiken hyvie ohhot’n’ikkoja... tiän kyl’äššä?

Straffilašša on Mossoor’in Gavr’iil Stepaanovič, hän’ n’yd el’äy Kuuz’omalla, hiän ol’i hyvä ohhot’n’ikka. No ennen ol’i miun d’iad’a, Rudom’ootof Savel’ii Oosipovič, hiän hyvä ol’i ohhot’n’ikka. Hiän opašti n’e kaikki, nuoret. Voinan jäl’kee. A voinašša eij ollun, a jo ol’i vanha. Hänen gerä ku kävel’t’ih ohotalla, hiän opašti hiät.

I teitä hiän... opašti?

Jo i mieki hänen gera, vot.

Kuin hän teitä opašti?

N’iäd jäl’et kuu l’öyvät, vo pervo, matkuat kum, puruu. A se pitau puhaldua, jotta kuotella, ongo se kova jäl’ki vain p’ehmie. Šauvalla loššallad, jes’s’i ku šauva l’eikkuau jäl’en, snačit on tänä yönä matan n’iätä. A jes’s’i kun šauvalla loššaldi hiän, noužou kokanah se jäl’em pohja, se on snačit ennem matan, s’itä ei kannata i l’äht’ie tavottamah, potomu što hiän on jo suutkat, kahed možet männyn’, n’i sitä et tavota. Pitäu l’öytyä verekšemmäd jäl’et, kumban’i on viime yönä matan.
Da i s’iidä, l’öyväd verekšed jäl’et, koira. Pehmie l’ienöy, koira ei piäže, ka hož jäl’kie tulou, ičel’l’ä pitau kiitettyä hiihtua otta, kun’i om päivä valkie, n’i tavottua. A kun tavotat ka siidä, tavotad da i šuat, verkko ymbär’i da šavuo. Jäl’kie myöt’e, jäl’kie. Šuarvua. Šuarvua i koira šattuu l’öytäy n’iissä, pien’issä ojissa, šuarvuaki olen tappan monda iellä. Koira haukkuu, šiel’ä kaivad ojan šalpuat, vejen noššat, hän, hän že ei voi olla, kuv vezi noužou, hengittyä š pitäy. Vot hän muam piäl’l’ä viid’iu, koira tavottau. Ka oravua. Ka. Orava mečäššä, n’i se pitäu huomenekšella aikasembaa l’äht’ie. Orava viid’iu, ku vaim päivä zavod’iu čut’ valota n’i, nuu s’yömää, často hiän ei kerkie äijyä juošša, tavombah koira l’öytäy. N’i šil’l’ä, enämmän oravua päiväššä kerkiet šuaha.

A kondieda?

Kondieda pitäu sykyžyl’l’ä, jes’s’i hän mis’s’ä el’äy, sykyžyl’l’ä, kul lumella matkuau, se pitäy männä ve..., hiän kum män’i, vuarah, se pitäv ymbäri vuara kiertyä, ongo l’ähten iel’l’äh? Kun eij olle l’ähten, t’änäpiänä kiertyä, toissapiänä tuaš kiertyä ympäri, kun ei ole l’ähten, snačit hiän täššä vuarašša on, il’i šuarekšešša. No s’iidä munda enämbi pan’iutuu, s’iit mänet, l’öyvät pežän. Da siit, siidä hän perašša, tapad, otta ei hän kerkiez vuid’ie. A kuv vuid’iu ka šiidä, voit’ n’i piällä hypätä da i pežäštä, i voit ... kui hiän vzduumaiččou, se on.

A talvella eikö käyty kontiella?

Talvella jes’s’i kun’ n’iätämečäššä oled n’i, slučaino šatut kohti, il’i koira l’öytäy pežän. Ta n’ii, talvella händä truudno ol’ l’öytyä. Vot sykyžyl’l’ä pitäu see karauul’ie, mistä hän matkuau lumella, konž ov vielä lunda.

A mimmoset ollah ne kondiem pežät?

Mečissä, vuaroissa, šuarekšissa.

Näkyykö ne piäl’tä päin?

Mindäh ne? Näkyy, muurahaizmätäž on oikein šuur’i, i, i loukko. I loukko kyl’el’d’ä päin.

I suuri loukko on?

Loukko on šuuri jotta! Hiän ž on vielä pakšuna.

Vez’il’intuja ampumah, n’i mitä pit’i t’ietyä ohhod’n’ikalla?

Ka missä el’etäh paremmin.

A missäpä hyö el’etäh?

Ka missä hein’ikkyö on, siel’ä hyö, pal’l’ahalla vejellä vet šorža ei rupie el’ämäh, hiän syöy heinyä sieltä. Nuu, smotr’aa toože, mimmon’i šorža. Kr’aakofkad el’etää hein’iköissä, a nämä, kumbazed čukeldel’iutah, n’iitä šanotah šotkat il’i šoberkat, n’e el’etää n’i pal’l’ahilla vezil’öil’l’ä, missä, missä on ruokua, siinä paikašša i el’etäh, da kun elät , t’iijät. Ku n’iissä järvil’öissä missä kohašša el’etää, siihi kohtaa n’i mäned, marallah vetäyvyt, muata myöt’e, jott ei näkis, il’i vaštah tulda ot ei kuul’is. Da n’iin, lähemmäkše piäžed da ammut ta i.

A venehellä piäžöykö n’iijen luo?

Še koira kun on, jessi kun on koira ka, koira käy, uit, tuo. A venehellä läššä ed n’iin piäže, l’endäjähän šorža on.

Mitä l’intuo vielä ammuttih?

Meččoja, koppaloita, t’edrie.

Kuin meččuo ammuttih?

Meččo. Meččua, meččuo ammuttih sykyžul’l’a, kun koira haukkuu. A konža kun koira haukkuu, hiän kaččou koirah, i sil’l’ä aikua puijen takapuoleh, mäned lähemmäkši ammud da.

A mihi aikah on kaikista parempi käyvä meččäh meččuo varoin?

Nuor’ie ved l’induja vot f končee augusta, hyö ollaa nuored mečot yl’en gluupoit. Hyö vn’imaan’ia n’e obrašaajut, kyl’kee, vain korah kaččou. Nyt, sygyžyl’l’ä... kun’i ollaa nuoremmat. A kevyäl’l’ä vain kiimašša.

Šanokkua täštä kiima-aijašta.

Meččo kiimiy, daaže i raadivaš šanotaa, kuin kiimiy. Sil’l’ä aikuahan ei kuulu, konžahan kiimiy. I sil’l’a aikua hyppyät, kolme-n’el’l’ä aželda puijen takapuoleh. Da missä väl’ie on, i promežuutok, puušta puuhu, ka void n’i kyl’kee hypätä. Ei hän s’il’l’ä aikua n’iin’ n’iä. A kuule ei n’i kokonah.

Mitähän, laulau vain?

Laulau.

Laulau, kaunehešti laulau.

Kaun’ehešti. Vain etähäkši ei kuulu, metrof piis’at kuulu, s’ems’at.

Kuin anžua pannah?

Anžua, pannah luajitaa nazivaičiutuu kotan’i, n’iihi kuužee alla. Puu, kun on kuatun, meil’ä šanotaa juurikka. Juur’ikka. Juur’ikalla peržieššä on siinä peskun’i, vod hiän peskuzie syöy l’indu. Hänellä pitäu dl’a perevar’en’ piši želutkašša olla kiviz’ie talvekši. Vot s’iihi luajit, panet piäl’l’ä puut, havuo piäl’l’ä. I sinne, mändyzee, še nazivaičiutuu t... l’endon’i, s’iidä pihet. I s’iihi väl’ih piht’ijä anžah. Še kun näpr..., l’ähtöy mänömäh, da i petla kaglaa, da i puuttuu.

A mimmoista l’induo anžalla otettih?

Kaikemmois’ta. I meččuo, i t’edrie, i koppalua, i meččokanua, i pyitä i.

Pyytä pyyvettih rihmalla?

Ka mulla ei n’i mil’l’ä kun anžalla. Anžalla. No ambumalla konža šattuuv a.

Še on pikkarain’i l’intu, n’iin?

Pikkarain’i. No on ga gram šessot. A l’iha om kaikkieh makiempi, valkie.

A tämä t’eet’er’ef. Olettako ollun ampumašša konša?

Ka šamo toože anžalla. Il’i kiimašša toože. Hiäv vain kiimašša pitäy, hänen piällä männä peitočči, hän näköy i kuulou. Hoš kiimiy, a min’ n’i heilä luajitaa, luajit šalaššan, missä hyö ku kiimitäh pellolla. Il’i järvel’l’ä. Šalaššal luajit, šalaššah mäned aivombah, kun’i hyö viel’ä eij ole tuldu. Kun tullah, siidä ammut.

Karjalakši kuin tämä t’et’er’ef nazivaičči?

T’edri.

Konša läksijä mečällä, n’i työ päiväseltä kävijä vain?

Kävel’imä i öizil’dä, da i koko n’etäl’it kävel’imä.

A missäpä työ šiitä el’ijä šielä?

Ka šieläkö?

Mm.

K... šattuu pirttie, n’i el’än, a ei, n’i nuot’ivolla, tulella.

Tulella?

Tulella, nuot’ivo nazivaičiutuu.

Mimmon’i še tul’i ol’i?

Hongan l’eikkuad, hongašta l’eikkuad metr’ie kolme š... čurkan, i sem panet piäl’l’ä sil’l’ä toizella puulla. Ja väl’ih tulen. N’iin hän yön palau, eikö pie halkuo l’izätä eikä, hän rovnomerno palau. Eikä ole äkie, eikä vilu. Nuot’ivo.

Ol’iko meččämiehellä koldoustvua?

Ka emm... olem mie kuullun, otta šanotah buitto, kuullun olen a, a iče fakt’iičeski... en t’iijä, ta ollou s’iinä totta vain eij ole.

A vot mitä oletta kuullun?

Kuin siula šanuo? Ka, šanottih ennee g... vot nappier hänel’l’ä pitäis poro tappua. Hiän kun meil’ä šanotaa tainehtuu, šiändyy. Mečäm piäl’l’ä, meččäh mänöy. N’iin, vot še n’in tainehtuu, sitä yhtä šanua tverd’iu, tverd’iu, tverd’iu, tverd’iu.
Kakši vel’l’eštä... ol’i, miun d’ieduška še šano, kakši vel’l’eštä ol’i. Heilä l’ihad loputtih. A kapa, se meil’ä n’i kalua kuivatah, sidä šanotah kalakši [kavakši]. Tänäpiänä,” – šanou, – ”rupiemma kaparokkua keit’t’ämää”, yksi vel’l’i. A toin’i šanou: ”Pitäu l’ihua šuaha”. No, ”lähem meččäh”. Män’i meččäh, siel’ä kum mečäššä karjuu. Vain kapua! Vain kapua! Vain kapua! Vain kapua!” Siihi šuat’e otta, kaččoupiru ajau hänel’l’ä poruo. Hiän ambu da i. Ved i l’ihua sai.
Meištä nähen n’i, pitäy n’iil l’äht’ie, jott ei sussiedad n’iin nähtäis. A sussiedalla, šanotah, ei šuutel’is. Il’i šanotaa, ei s’il’myäis’. Se mimmoin’i čelovekka vielä šattuu vaštah. Jessii t’yhjään min’n’ii vedran gera matkuau, n’i stoi, tyhjä... meččää el’ l’ähe, a kun min’n’i vejen gera il’i halon gera matkuau, n’i se značit, silloin dobiičua tulou tänäpiänä. On tama primiet’ittu, se on i vihood’it pravdo. Mie olen ičeki daaže ubed’iutun. Jäl’elläh myöššyn, jakšan da uuveštah šuor’in. Noo. Vod mie täššä. Sussietka on. Kuv vai lahee, jes’s’i hoš kalalla. Ku vai nähnöy, še onne, min’ih tuloute, vaikka heinähšuanta, vaik kun ol’is, min’ih sekavuš tulou ta ei tule, kuin tahot. Pitäy bes..., bestolkku kävel’id da i voo. Mie händä i šanon: ”Oh sie muštašil’mä Viera”.

Onko han muštašil’mä?

Mušta on šil’mä. Hiän nagrau.