Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | Создать новый | История изменений | ? Помощь

Никитина Ирина. Tiedoiniekku Kevät

Никитина Ирина

Tiedoiniekku Kevät

карельский: ливвиковское наречие
Новописьменный ливвиковский
Seizoi ahol čoma dvorču. Sen emändänny oli mielužu neičyt. Häi oli tiedoiniekku, niken ei maltanuh luadie sidä, midä häi maltoi. Toizin ni olla ei voinnuh, hänen nimihäi oli Kevät! Astui häi, a hänen jällil enzimäzet kukat ruvettih kazvamah, puuloih roittih pienet vihandat lehtyöt, parvet lindustu da liipukkastu lenneltih hänes ymbäri. Joga kohtas, kuduači häi astui , oli vessel pruazniekas rouno: linduzet čenčerdetäh, böbökät čiristäh, ojazet čurčetetah.
Konzu tuli aigu, neidine työndi omat uskottavat dovarišatojazet, kukat da linnutloittozih mualoih, ku kogo muail man rahvas tiijustettas Keviän tulendah nähte. Konzu häi viuhkutti käil kaimuamas omii dovariššoi, hänen levielöis kukkazil kirjoin-dettulois hiemualois lähtiettih kebjiet da lämmät kevättuulet. Net ehtittih ojazien peräh da kiistai net lenneltih-juostih muadu myöte. Ei se olluh kebjei ruadoajua pakkazet da tuhut, sulattua lundu da jiädy. Kevätpäiväine täytty vägie avvutti ojazii, kuduat hälynke da hyväs mieles ruattih omua ruaduo, a niilöin peräh lennettih linduzet.
Eräs ojaine muga ruttoh juoksi, ku piäzi pohjazeh, sendäh ruado hänen jäi keskele: pakkaine tabai hänen da jiätytti. Se oli erähäs loittozes pohjazes kyläs. Ojazenke yhtes tulluh kottaraine ei tundunuh sie Keviän duuhuu, da vie pakkaine oli moine kova, ku linduine-rukku kylmi da sordui lumehizele muale. Mual hänen löyttih lapsettyttö da brihačču. Konzu kottaraine piäzi hengih, häi saneli lapsile, kui jiädyi ojaine, ku hyö ei täytetty Keviän käskylöi. Rahvashäi ylen äijäl vuotetah Kevätty. Lapset piätettih avvuttua kottarastu da lähtiettih eččimäh Kevätty.
Lapset kodvan aigua astuttih mečäči, väzynyöt da kylmänyöt hyö toiči viritettih tuldu. Jo dostalikse väzynyöt da väittömät hyö vastattih čoma pedru da saneltih hänele omas hiäs. Pedru sanoi, ku voi viijä heidy suarnallizele Kevätahole, tie sinne tietäh kaikin, ket vuotetah Kevätty. Muga lapset piästih suarnallizele ahole. Kevät lämmitti da rauhoitti lapsii, iče rubei šuorivumah matkah.
Häi valmisti oman čoman karietan, čomendi sen kukil, val’l’asti raviet hevot da lähti ajamah. Joga kohtah, kudamači ajoi tiedovoittu kariettu, tuli kevätsiä. Linduzien čenčerdys da heboloin kellozien iänet yhtes kuuluttih kevätpajonnu. Rahvas, elätit, kogo luondo ihastuttih tädä vastavustu. Konzu kariettu piäzi pohjazeh kyläh, kus elettih lapset, kummua rodih silmien nähten. Havačui ojaine da lähti juoksemah vesselästi čurčettajen, se juoksi ylen loitton, juostes saneli kaikile Keviän tulendas. Ruvettih kazvamah ezmäzet heinät, tuldih omis kodazispäi elätit da böbökät. Rahvas piettih suuri pruazniekkuKeviän vastavundu, hyö piettih kruugua, kižattih, pajatettih, juodih čuajuu suures samvuaras da syödih hiilavii čupukkoi.